torstai 21. syyskuuta 2017

Mons, Belgia

!8.9 kävi aika raskaaksi. Marikan kestävyysharjoittelu ei ole ymmärrettävistä syistä samaa luokkaa kuin minulla  ja näitä ajopäiviä on jo kertynyt. Kahtena päivänä peräkkäin oli mäkistä maastoa ja sitten eilen iltapäivällä oli jatkuvaa ylä- ja alamäkiä pikkutiellä, siis suhteellisen jyrkkää. Meillä oli tarkoitus ajaa Waterloohon, mutta pysähdyimme sitten noin 10 km aikaisemmin. Majapaikkana oli omakotitalon huone, sinänsä ihan hyvä. Sekin sijaitsi jyrkän mäen päällä. Ostimme mennessä kaupasta evästä ja sillä yhden illan pärjäsimme.
Matkan varrelta

19.9. päiväksi luvattiin  sadetta, mutta päivä osoittautui ihan hyväksi ajopäiväksi.  Aamulla ajoimme luultavasti Belgian suurimman metsän läpi pyöräteitä. Olipahan kerrankin rauhallista ajaa.
Metsässä !
Illaksi päädyimme Mons:iin. Kaupunki Belgian itäosassa ja aika lähellä Ranskan rajaa. Kielikin oli vaihtunut Ranskaksi. Meillä oli suuria vaikeuksia löytää majapaikka. Tulomatkalla oli jokin todella suuri Naton tukikohta ja minä jo epäilin, että se on syynä asiaan. Kun sitten yhdessä hotellissa keskustelimme asiasta, arvelu osoittautui oikeaksi. Ystävällinen respa soitteli muutamaan paikkaan ja löysimme yhden yön majoituksen yhdestä paikkaa ja toisen yön kyseisestä paikasta. Eipähän sammaloidu, kun vaihtaa majapaikkaa joka yö.

20.9. kävimme junalla Brysselissä ja katselimme tovin aikaa kaupunkia. Kaikenkaikkiaan raskaampi päivä kuin pyöräilypäivät.

Tänään siirryimme Ranskan puolelle. Alkumatka sujui todella mallikkaasti. Aurinko paistoi ja mayka joutui. Siitä innostuneena muutimme määränpäätä hieman kauemmaksi ja eri reittiä. Tuuli muuttui vastaiseksi, alkoi ihan kunnolla mäkiä ja ajelimme jos minkälaisia kinttupolkuja. Syykin selvisi illemmalla. Navigaattori oli jäänyt kävely-asetteluun!  Päädyimme tällaiseen pikkukaipunkiin, Bohain-en Vermandos. Pienen haeskelun ja kyselyn jälkeen löysimme yöpaikan B-B-paikasta. Ystävällinen ranskalainen setä puhui vain ranskaa ja me taas ei ollenkaan. Kaikki kuitenkin hoitui niin kuin ennenkin. Kaikki hyvin. Niin, tänään on ollut erinomainen, aurinkoinen sää. Tuuli ehkä kohtalainen, kylläkin pääosin vastainen. 

Ei kommentteja: