sunnuntai 12. lokakuuta 2014

12.10.2014 VALENCIA

Olisipa mukavaa tällaiset kyltit  Suomessakin.


Helteinen päivä  joka päättyi lopulta sadekuuroon juuri ennen hotellille pääsyäni täällä Valenciassa. Ajelin alkumatkan tietä 340 joka sitten muuttui autopistaksi ja jouduin etsiskelemään luvallista väylää seikkaillen kahden moottoritien välissä. Löytyi se sieltä vaikka välillä vähän töitä teettikin. Samoin teetti töitä kohtalainen vastatuuli, mutta sitä vartenhan sitä voimaa on reisiin hankittu.

Mietin päivällä blogini teemaan liittyen, että moni ajattelee, että on ihmisen oma valinta, tuleeko alkoholsitiksi vai ei. Näin ei kuitenkaan ole. En ole kuullut kenenkään päättäneen lapsena, että alanpa alkoholistiksi. Ajatteleeko tupakoitsijan keuhkot, että kehitänpä keuhkosyövän? Ei ajattele, päinvastoin taistelee kaikin keinoin vastaan torjuakseen mutaatioiden muuttumista syöväksi, toisinaan onnistuu ja toisinaan ei.  Alkoholismi on sikäli omituinen sairaus, että sairaalta puuttuu sairauden tuntu ja hän taistelee usein lähes viimeiseen pisaraansa asti kieltääkseen tautinsa. Ajatuksena on, että kyllä minä tämän voisin lopettaa, jos haluaisin.

Jos sinä kuulut niihin normaaleihin ihmisiin, joiden alkoholinkäytö on hallinnassa niin silloinhan voit päättää itse juotko vai etkö juo. Yksi vuosi ihmisen elämästä ei ole niin hirveän pitkä aika. Jospa kokeilisit olla juomatta pisaraakaan kokonaisen yhden vuoden ajan, siis todella vuoden. (Tämä korostus sen takia, että vastikään kuuntelin toimittajaa, joka oli ollut ”vuoden juomatta” lukuunottamatta joitakin pieniä repsahduksia. Kyllä se juomaton kausi lasketaan todella vain siitä viimeisestä ryypystä). Jos siis juominen ei ole ongelma ja sinä todella itse siitä päätät, asian pitäisi olla aivan helppo juttu. Veikkaan, että useimmat ajattelevat, että kyllä minä voisin, mutta kun en halua! Juuri näin sanoo ja ajattelee valtaosa juovista alkoholisteista. Siis selitys on juovan alkoholistin selitys. Mutta jos kuitenkin kokeilisit, niin veikkaan että hämmästyt monestakin asiasta. Olsipa kerrankin jotakin kunnon kerrottavaa ystäville ja FB-kavereillekkin!
 
Sitrushedelmäviljelmiä mahtui todella paljon matkan varrelle. Pääosa vielä raakoja, nämä pikkuiset olivat väriltään jo keltaisia.
Palaan vielä siihen, että alkoholismiin sairastuminen ei ole oma valinta, siitä toipumisen yrittäminen on, ainakin silloin kun asiasta tulee tietoiseksi. Minulla on muitakin vajavaisuuksia jotka eivät mielestäni ole oma valinta ja joista toivoisin pääseväni eroon. Olen niiden takia aiheuttanut elämässäni vahinkoa itselleni ja muille ihmisille, eniten niille joita eniten rakastan. Luonteeni vajavaisuuksien suhteen on aivan sama juttu kuin alkoholinkin, niistä pitäisi tulla ensin tietoiseksi.  Pelkästään tietoisuus ei riitä. Pitäisi jollakin tapaa päästä niistä eroon, mutta miten.  Tai sitten jos niistä ei kaikista yrityksistä huolimatta pääse eroon, sitten kai on hyväksyttävä ne vammoina, joiden kanssa on elettävä. Jos joku ihminen on vaikka hiljainen ja syrjään vetäytyvä luonteeltaan, voi olla, että hän saa toistuvasti kuulla itsestään, kuinka epäsosiaalinen hän on! Mutta jos on sellainen eikä sille mitään voi! Harva meistä menee sanomaan vaikka polion takia jalkansa vioittaneelle, että miksi sinä olet tuollainen rimppakinttu aina, koittaisit olla jo hyväjlkainen! Niin, täytyy miettiä, minkä osan käyttäytymisestään voi valita ja mitä ei. Omalta kohdaltani korjaisin kaiken minkä olen huonoksi havainnut, jos voisin. Mutta kun en voi, tyydyn tekemään parhaani ja toivomaan armoa, jos sitä riittäisi minullekkin.

Tällaista tästä myllystä tällä kertaa. Niin, mainostatko sinä alaikäisille alkoholijuomia?




Ei kommentteja: