torstai 9. tammikuuta 2014

9.1.2014 Tegucigalpa


Kuva on Lago de Yojoa:lta


Minä jäin tänne päiväksi lepäilemään. Eilinen ilta meni niin myöhäiseen ja kyllä se yli puolentoista kilometrin nousukin tuntui jaloissa. Huominen etappi olisi Danliin, lähelle Nigaraguan rajaa ja matkaa olisi noin 100 km. Matka näyttää vuoristoiselta ja paikkakin on lähes yhtä korkealla kuin tämä, eli 814 m Wikipedian mukaan. Koitan herätä aamulla viideltä tai vähän ennen ja olla pakatun puörän kanssa odottamassa aamupalaa kuuden aikaan. Katsotaan, miten strategiani onnistuu.
Suomessa joutuu pelkäämän hirviä, täällä on tällaisia pelottavia otuksia, jotka saattavat törmät' matkaajaan.

Tästä päivästä ei ole paljon kerrottavaa. En ole saanut aikaan mitään. Meinasin käydä pyöräliikkeessä katselemassa taakse rengasta, mutta sitten ajattelin, että koitan pärjätä näillä nykyisillä Panamaan asti. Hain hetken sieltäkin pyöräliikettä, mutta se homma jäi kesken. Jospa joku innostunut hakisi minulle liikkeen, josta löytäisin 40 mm leveän pistosuojatun huippulaatuisen renkaan taakse?  On se yksi vaihtoehto, että koitan tilata uudet renkaat poste restante matkan varrelle. Istuinkin alkaa olemaan aika kärsinyt. Sitä varmaan pitäisi hoitaa jollakin, mutta millä? Laitoin siihen tänään Bacimyciniä?  Renkaita paikkailin, jarruja säätelin, pyykkiä pesin ja sängyssä loikoilin. Niin, tuhlasin ja ostin uudet remmikengät, entiset ovat sateessa ajaessani kärsineet. Ovat kestäneet tämän matkan ja edellisenkin.  Nyt taidan luopua niistä!
Tämä on ensimmäinen majapaikoista, joissa ilmastointilaitteessa on lämmitysmahdollisuus. Tuo puhelimeni  säänäyttö näyttää tällä hetkellä +14C:n lämpötilaa täällä. Tämä en kummallinen paikka, kuoppa vuorten keskellä. Pilvet liikkuvat koko ajan rinteillä ja vettä tulee milloin sattuu. Säätila vaihtelee jatkuvasti ja nopesti. En tiedä, onko tavallista vai onko nyt vain. Mutta tänään ei ole minun lempipaikkani, siksi jatkankin mielelläni matkaa huomenna. Jos Luoja suo, parin päivän sisällä ehkä Nicaraguan puolella?

Ei kommentteja: