7.1.2014 Comayagua, Honduras

Tässä valmistetaan käsittääkseni ruokosokeria.

Yön satoi väliin aika rankasti. Toiveeni, että aamulla olisi poutaa, ei toteutunut. Heräsin kuudelta pimeyteen, sähköt olivat poikki. Alin aamutoimeni taskulamppujen valossa mutta sähköt palautuivat ennen kuin sain ne loppuun. Säin hedelmälautasen, jonka sain illalla ja lähdin sateeseen. Muutaman kilometrin jälkeen sain kunnon aamiaisen.
Tie kulki tovin matkaa lagunan rantaa aika tasaisena. Tien varressa oli useitakin hotelleja ja paljon ruokapaikkoja. Kun laguuni oli ohi, palattiin vuoristoon. Tie nousu yli kilometriin ja kulki siellä 800 ja 1100 m:n välillä niin että päivänousuni meni reilusti yli kilometrin. Yhtenäinen sade kesti yli puolen päivän ja minulta jäi varmaankin kauniit maisemat näkemättä, näkyvyys kun väliin oli vain 30 - 100 m. Pysähdyin syömään puolen päivän jälkeen viluisena ja läpimärkänä. Sade taukosi sillä aikaa, mutta kesti syönnin jälkeen ainakin tunnin, ennen kuin  sormeni saivat taas väriä. En olisi uskonut, että kärsin valkosormisuudesta lähellä päiväntasaajaa, mutta niin  kävi.  Sain ajella lähes perille ennen kuin sade alkoi uudelleen. Minulla oli tarkoitus käydä katsomassa tämän kaupungin katedraalia, mutta en sinne vesisateessa viitsinyt ajella. Olisi ollut vielä ehkä pari kilometriä tästä majapaikastani.

Näitä kalkin valmistuspaikkoja oli myös paljon. Liekkö semmutettua vai sammumatonta kalkkia, en kysynyt. En olisi osannut kysyä!

Laguunin lisäksi katseltavaa kyllä riitti. Tiepuolessa oli mm ruokosokerin valmistusta, aika monta paikkaa. Sitten oli yksi aluen jossa oli liuskekiven myyntiä, varmaan yli sata sellaista myyntipaikkaa. Yhdellä alueella oli keramiikkaa, niin ikään varmaan yli 100 myyntipaikkaa. Ja sitten oli minun käsittääkseni kalkin polttoa ja myyntiä. Kalliossa oli kalkkijuonteita ja sitä louhittiin seiltä, mielestäni poltettiin, pussitettiin ja myytiin. Tämän lisäksi kaikkea muuta, eli kaikenlaista elinkeinotoimintaa näinkin lyhyen matkan varrelta löytyi.
Tästä Hotel Comayagua Colonal:ista muutama sana. Olen havainnut useassa hotelissa, että osaa huoneista taitaa asuttaa omistajan suku. Niin tässäkin. Tulonlähde alkaa vähitellen pienenemään, kun huoneet täyttyvät sukulaisilla. Sitten lämpimästä vedestä. Se on kalliimpien hotellien ylellisyyttä. Suihkuissa oli jo Belizessä sellainen valkoinen vekotin, jonka läpi vesi tuli. Sitä hetken ihmettelin, mutta sitten huomasin, että sinne meni kaksi sähköjohtoa ja oli sellainen huppuliitin päässä. (Mitähän meinaisi Suomessa TUKES). Vesi kuumennettiin siis siinä suihkusuulakkeen päässä. Sellainen oli tässäkin, mutta ei toiminut. Olen toki jo tottunut kylmiin suihkuihin.

Sitten oli näitä keramiikan myyntipisteitä, niitäkin paljon.

Tästä kaupungista sen verran, että kyseessä on hieman yli 100 000 asukkaan kaupunki. Ollut kuulema Hondurasin hallintokeskus ennen Tequigalpaa vuoteen 1880 saakka. Täällä on ollut ja on  vieläki USA:n väliameriikan tukikohta. Tosin nykyään vain 550 sotilasta tietolähteeni mukaan. Matkaa tequigalpaan n. 80 km.  Tie laski tänne tultaessa reiluun 500 metriin, joten minulla on huomennakin tiedossa nousua, kirjani mukaa pääkaupunki on 975 m merenpinnasta. (Käytin navigaattoriani päällä ja se näytti 600m:n korkeutta, eli kelloni lukemaan saa lisätä 80 m.)