maanantai 20. tammikuuta 2014

Juomatavat, "Kohtuukäyttäjä"

Olisikohan tämä se "viinamato", oli reilusti yli metrin pituinen. 

Koitan olla olematta liian tiukkapipoinen. En ajattelekkaan, että alkoholinkulutus kokonaan loppuisi ja että se kaikkien kohdalla olisi pahasta. Siksi voisi ajatella, että kohtuukäyttäjät selviäisivät tässä kirjoitussarjassa helpolla. Eivät selviä!  Itseään kohtuukäyttäjinnä pitävistä löytyy kaikkein suurin joukko itsepetokseen syyllistyviä. Sellaiset jotka pitävät itseään alkoholistteina, ovat harvoja poikkeuksia lukuunottamatta raittiita. Ja nekin jotka eivät ole, ovat ainakin tässä suhteessa rehellisiä. Kohtuukäyttäjinä itseään pitävien joukossa ovat siis suurkuluttajat ja ainakin 90% alkohlisteista. Kohtuukäyttäjien joukossa on siis sanotaan noin puoli miljoonaa (suuruusluokka) itsepetokseen syyllistyvää alkoholistia.

Muutama sana tuosta kohtuukäytöstä. Suomessa esiintyy varsin monia kohtuukäytön rajoja, tässä yksi; "Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Suomessa kohtuullisena alkoholinkäyttönä pidetään miehillä alle 24:ä ja naisilla alle 16:a alkoholiannosta viikossa. Määrä tekee miehille yli kolme ja naisille kaksi annosta, kuten viinilasia päivittäin." On siellä onneksi pienempiäkin. Vilkaisin yhtä erikoislääkärin artikkelia, jossa hän mainitsee "sopivaksi" määräksi 1-4 annosta viikossa, jossa ollaan kaukana noista yllämainituista luvuista. MM Ruotsissa, Yhdysvalloissa ja Saksassa on huomattavasti Suomea alhaisemmat luvut. Kohtuukäyttöön liittyy toinekin asia. Kerta-annoksen suuruus. Alkoholi aiheuttaa myrkytystilan elimistössä, eikä kerta-annoksen tulisi missään nimessä olla  yli 4-5 annosta. Lukija voi kohdallaan miettiä, mikä tuo määrä omalla kohdalla on. Jos mies juo tuolla 24 annoksen kohtuukäytön rajalla koko ajan, tietää se vuodessa 1248 annosta. Tuon alkoholimäärän polttamiseen elimistöllä menee 2500 tuntia. Jos myrkytystilasta ajatellaan toipuvan samassa ajassa kuin mitä alkoholin palamiseen menee aikaa, niin alkoholin palamisaika ja krapula-aika yhteensä on n. 5000 tuntia. Työtunteja vuodessa on kaiketi vajaa 2000.  Minusta tuo keskimääräinen 4-5 annosta viikossa kuulostaa asialliselta. Joskus ehkä vähän enemmän mutta sitten vastaavasti viikkoja, jolloin ei yhtään!

Merkittävä osa kohtuukäyttäjistä on kohtuukäyttäjiä, siis valtaenemmistö. Omalla kohdallaan heillä siis on kohtuullinen riski saada vakavia alkoholista johtuvia haittoja. Heillä on kuitenkin merkittävä vastuu, vastuu kasvatuksesta ja vastuu yleisestä akoholinkäyttöön liittyvästä mielipideilmastosta. Kasvatusvastuu tarkoittaa sitä, että juomalla  ja esiintymällä kotona päihtyneenä tämä enemmistö altistaa lapsensa päihteiden tulevaksi väärinkäyttäjäksi. "Alä välitä alkoholia lapselle!  Esimerkin antaminen on voimakasta välittämistä". Yleinen alkoholimyönteinen ilmapiiri syntyy hyvin laajan ihmisjoukon toimesta.  Varmaankin ajattelematta ja huomaamatta.  Julkinen media on tässä keskeisessä asemassa, mutta yksityiset ihmiset jokapäiväisessä elämässään luovat sen vääristyneen alkoholikulttuurin. Ympäripäissään törttöoilevälle naureskellaan hyväntahtoisesti kuin pikkulapselle, FB-sivujen "parhaimmissa" kuvissa komeilee viinipullo laseineen tai jotakin muuta. On niinkuin olutpanimot maksaisivat yksityisille ihmisille mainostamisesta. Se todellakaan ei ole tarpeen. Sitä viinaa varmasti käytetään ihan tarpeeksi vaikka yksityiset kansalaiset eivät siihen mainoskamppanjaan osallistuisikaan.

Sitten on se noin puolen miljoonan joukko, joka kuvittelee olevansa kohtuukäyttäjiä. Minä näen heitä päivittäin. Heitä on keskimäärin joka kymmenes vastaantulija. Osan tunnistaa lähes 100%:n varmasti. Pöhöttyneet punakat kasvot, usein oluen lihottama vartalo. Osa ostaa juomansa monesta kaupasta, jotta eivät alkaisi epäilemään suotta alkoholin suurkuluttajaksi. Osa kiirehtii kauppaan aamutuimaan hakemaan helpotusta oloonsa, miettien kuinka paljon kehtaisi ostaa ja ostaa jotakin muuta "tärkeää" silmän lumeeksi, niinkuin olut olisi vain sivutuote. Salailu ja peittely, läheisten erehdyttäminen ja itsepetos. Vähitellen yhä vähäisempi hallinta ja terveyshuolet joiden hoidon yhteydessä ei koskaan muisteta mainita todellista alkoholinkulutusta. Vasta suuret vaikeudet voivat pysähdyttää tällaisen hetkeksi ja laittaa harkitsemaan sitä, että pitäisikö asialle tehdä jotakin. Siis ylivoimainen valtaenemmistö vakavista alkoholisteista ja myöskin heidän läheisistään kuvittelee olevansa kohtuukäyttäjiä. Alkoholistin keski-ikä on 48 vuotta. Kyseessä on hyvin vakava sairaus. Sairas vain kieltää koko ongelman olemassaolon ja usein läheiset osallistuvat aktiivisesti asian peittelyyn.

Mihin ryhmään kuulut ? Mihin tarvitset alkoholia? Pitäisikö asialle tehdä jotakin? Olenko rehellinen itselleni? Kuka kärsii, jos petän itseäni? Millainen on esimerkkini lapsille? Edistänkö alkoholimyönteistä ilmapiiriä? Haluanko todella maksaa noin 2000 euroa vuodessa alkoholihaitoista johtuvia kuluja verojen muodossa? Ensimmäisen juttuni kohdalla oli 20. kysymyksen sarja, jos asia epäilyttää.

lauantai 18. tammikuuta 2014

Suruviesti Suomesta

Olin pelännyt monia asioita, miksi matkani päättyisi kesken. Tätä asiaa en osannut etukäteen pelätä. Sain tänään viestin läheisen ihmisen kuolemasta. Tämä matkani on loppu. Palaan Suomeen hoitamaan viimeistä palvelusta. Matkani teema on silti mielessäni yhtä aiheellinen edelleenkin ja koitan kirjoittaa ainakin lupaamani artikkelit juomatavoista. Tässä toinen sarjaan, se oli valmiiksi kirjoitettu.


Juomatavat, "Suurkuluttajat"

Tämä on mielenkiintoinen ryhmä, monellakin tavalla. Kuinka monen olette kuulleet tunnustautuvan suurkuluttajaksi? Tuskin monenkaan tai epäilempä että aika harva edes yhdenkään. Kuitenkin Ilmarisen päälääkäri kertoi karua kieltä Suomalaisten juomatavoista. 40% työikäisistä miehistä juo kohtuukäytön ylärajalla tai sen yli, eli siis ovat suuskuluttajia. Koitan hieman analysoida tätä suurkuluttajaryhmää. Myös tähän liittyy ikävä kyllä paljon omakohtaista kokemusta, eli jos juttu tuntuu jostakusta pahalta, niin kannattaa huomioida, että puhun myös itsestäni.
Tämä joukko on se, joka ruikuttaa maanantaipäivistä ja niiden ankeudesta. He odottavat perjantaita kuin lottovoittoa ja sitten heti ensimmäisessä sopivassa tilaisuudessa pullon korkki aukeaa tai purkin kansi napsahtaa. Syitä "rentoutumiseen" kyllä löytyy, raskas työ, kova stressi, taloushuolia, ikäviä ihmisiä... Juomisen syiden kirjo on loputon. Juominen ei jää perjantaihin, vaan jatkuu lauantaina ja sunnuntaina koitetaan "loivennella" että selvittäisiin maanantaina jotenkuten töihin. Viikolla otetaan ainaki saunakaljat joka kerta kun saunassa käydään ja siellä kyllä käydään. Kaikki tilaisuudet, missä viinaa otetaan kyllä käytetään hyväksi, paitsi että asian edetessä juominen alkaa muuttumaan yksinäiseksi, eristyneeksi. Tästä joukosta löytyvät ne, jotka käryävät ratista ja siihen on aina ainutkertainen selitys. Tapauksesta riippuen myös monet muut alkoholin käytön haittapuolet näkyvät kaikille, jotka haluavat sen nähdä. Helstenin "Virtahepo olohuoneessa" olisi hyvää luettavaa tälle joukolle ja heidän läheisilleen.
Miksi he sitten eivät omasta mielestään ole "suurkuluttajia". Suomessa  "virallinen" kohtuukäytön raja on kohtuuttoman korkea, miehillä 21-24 annosta. Tällainen "Suurkuluttaja" valehtelee läheisilleen kulutusmäärät kolmannekseen siitä, mikä on totuus ja itselleen vähintään puolet. Jos hän juo kymmenen tuoppia illassa, mikä ei ole edes paljon tälle "sankarille" hän muistaa niistä 5 tuoppia ja pyöristää sen 5:een ravintola-annokseen. Kymmenessä tuopissa on 15 annosta,  normaalipainoisella sen palaminen kestää 30 tuntia. Hän on oppinut ottamaan hajuviinoja, jos hän on juonut ennen kotiintuloaan, hän aukaisee näyttäävästi yhden purkin heti kotiin tultuaan, niin hänen aikaisempaa juontiaan ei voi enään haistaa. Kun hän on kutsuilla tai tilaisuuksissa, joissa täytyy olla selvinpäin, hän on rauhaton ja ensimmäisen tilaisuuden tullen keksii jonkin tärkeän syyn, miksi on poistuttava paikalta. Hän hankkiutuu kaltaistensa seuraan ja kuvittelee, että kaikki ihmiset juovat niin kuin hän, koska hän on lähes aina samassa jamassa olevien seurassa. Tätä listaa voisi jatkaa pitkään.
Suurkuluttajan sanotaan olevan akoholinkäyttäjä, joka voisi halutessaan lopettaa. Tosiasia kuitenkin taitaa olla, että vain hyvin harvalle tämä olisi mahdollista. Siis ne suurkuluttajat ovat alkoholisteja, siinä kehityksenvaiheessa kohti ennenaikaista hautaa. He valehtelevat itselleen ja läheiselleen. Päihdelääkäri Kemppinen kysyi luennollaan, että mistä tietää, että alkoholisti valehtelee? Siitä, että hän aukaisee suunsa!  Suurkuluttaja valehtelee lähes poikkauksetta alkoholinkulutuksensa myös lääkärilleen. Mutta kun ei kertakaikkiaan haluta nähdä omaa tilaa, totuutta ei kertakaikkiaan kestä ja siksi kehitys jatkuu. Eli merkillinen paradoksi. Suurkuluttajien joukkoon ei kuulu omasta mielestään ketään, rehellisen kulutuksen mukaan tämä on  todella iso ryhmä joka kuitenkaan ei todellisuudessa ole suurkuluttajia vaan alkoholisteja siinä kehityksen vaiheessa.
Viinaa voi juoda tolkuttomia määriä. Ja päissään voi mokatakkin, sattuuhan sitä miehille ja naisille "joskus". Mutta rehellinen  oman juomatapansa tarkastelu on mahdotonta, vielä mahdottomampaa on tunnustaa olevansa alkoholin suurkuluttaja tai alkoholisti ja sitäkin mahdottomampaa on lähteä hoitoon? Jos ihminen jää kiinni ratista, on turha kysyä, että onko alkoholiongelma, kyllä on. Jos ihminen hakka puolisoaan päissään tai on juoppoputkassa, on turhaa kysyä, onko alkoholiongelma, kyllä on. Jos on krapulan takia maanantaipoissaolo niin on turha kysyä, onko alkoholiongelma, kyllä on.  A-kilinikan asiakkaana ei taida olla juuri ketään, jolla ei olisi alkoholiongelmaa. Jos ihminen juo säännöllisesti yli 24 annosta viinaa, ei tarvitse kysyä, onko alkoholiongelma, kyllä on. Tuo 24 annosta tarkoittaa, että viikosta 48  tuntia ollaan alkoholin vaikutuksen alaisena ja kun "krapula kestää ainakin saman aikaa (aina, kyse on vain krapulan asteesta) niin viina haittaa toimintaa 96 tuntia. Viikossa on tunteja vain 168, eli jo tällä määrällä ollaan yli puolen välin.  Ei tarvitse olla vielä kovinkaan "suurkuluttaja", kun ollaan päissään tai krapulassa läpi koko viikon.

Mikä neuvoksi? Jos tunnistit tästä itsesi, niin ehdotan että menet viipymättä hoitoon. Kuukauden jakso vaikka minnesotatyyppisessä hoidossa, elämäsi paras sijoitus. Mikäli jatkat itsesi hoitamista hoidon jälkeenkin. Sellaista hoitoa ei ole, että siellä opettaisiin lasi kädessä laskemaan paukkujasi tai jos on, niin pääset rahoistasi yksinkertaisemmin eroon kotikapakassasi. Kun tämä neuvo ei yleensä kellekkään kelpaa, ennekuin vaikeudet ovat kasvaneet kyllin suureksi, niin laita muistiin tai jos tämä juttu koskee sinua, niin  taidat sen muistaa vaikka en sitä pyydäkkään. Kun sitten vaikeuksien ketju alkaa kasvamaan, terveys, työpaikka, ajokortti, puoliso, auto, asunto, henki...... Ehkä jossakin kohdassa on tarpeeksi ja haluat tehdä muutoksen. Eräs tyttö sanoi äidilleen; "äiti, jos mikään ei muutu, niin mikään ei muutu".


perjantai 17. tammikuuta 2014

17.1.2014 Liberia, Costa Rica

Tämä melkein koko iltapäivän näkynyt korkea vuori (liekkö tulivuori) oli hyvin kauniina ja vaihtelevan pilviharson ympäröimä.

Minun kirjanpitoni mukaan nyt on 15 000 km täynnä.
Muistan, että kotona äiti osti osuukaupasta Costa Ricaa, taisi ostaa kulta katriinaakin. Kulta-katriinassa en ole ollut, nyt olen Costa Ricassa. Puskin aamulla  Cocibolga-järven rannan suuntaista tietä sivuvastaiseen navakkaan tuuleen kohti rajaa. Matkan varrella oli tuulimyllyjä varmasti enemmän kuin Suomessa yhteensä. Minua aina harmittaa, kun Suomessa puhytaan paljon ja tehdään vähän. Tulee mieleen vanha sanonta, että söis sika mutta milloin on kärsä kipeänä ja milloin maa jäässä. Mutta lähes kaikkiin muihin maihin niitä rakennetaan, se on tosiasia.
Kirjoitin eilen suurista sokeriruokorekoista. Tässä hieman perinteisempi kuljetusmalli.

Ensinnäkin NIcaraguan puoleisella rajalla oli aika sekavaa. Sain kyllä omatoimisen "oppaan" joka kierrätteli minua luukuilla. Kahteen niistä piti taas maksaa, ei tosin paljon. Lopuksi maksoin oppaalleni ja vaihdoin rahani miljooniin Costa Rican rahoihin. No, ei ihan  niin, 1Euro on 671 Colinia.  Costa Rican puolella jouduin tosi pitkään jonoon. Edessä oli ylipuhelias meksikolainen, joka oli matkalla Panamaan töihin. Hän selittikin sen työnsä, mutta en kaivanut sanakirjaa ja se jäi hämäräksi. Liekkö suutari tai jotain sellaista. Jonossa ostin myös uuden sim-kortin, joka toimii kuulema kolme päivää, ennen kuin pitää ladata lisää. Aikanaan pääsin leimauttamaan passin ja taas piti maksaa. Täällä nyt kerta kaikkiaan ei pääse rajan yli ilman maksua. Lisäksi maksu tuntuu vaihtelevan sen mukaan, mistä maasta on. Noin puolitoista tuntia siinä rajalla meni.
Siivessä on luku 30 myllyä vuonna 2009, nyt niitä oli varmasti yli 200.

 Sitten olikin kiire liikkeelle, tänne Liberiaan oli sen verran matkaa. Maastokin muuttui mäkisemmäksi heti rajan ylityksen jälkeen. Nousuja päivälle kertyi yli 700 m. Ei niin paha kuitenkaan. Jos tuuli olisi jatkunut samanlaisena kuin aamusta, en olis päässyt tänne, mutta tien suunta muuttui sen verran, että tuuli oli lopun matkaa pääosin sivumyötäinen.  Matkapäivä oli aika rauhallisella tiellä pääosin vähäasutuksisin maaseudun läpi. Tien laatu heikkeni Nicaracuaan verrattuna jonkin  verran. Vasta aivan täällä lopussa liikenne vilkastui jopa kovastikkin ja kapealla tiellä oli taiteilemista rekka-autojen ohitellessa laukkuja hipoen. Mutta täällä ollaan, uudessa maassa. Hotelli tiepuolessa, Hotel Eserradero, noin 40 dollaria yö ilman aamupalaa.

torstai 16. tammikuuta 2014

16.1.2014 Rivas, Nicaragua


Tämä on Rivasin kohdalla järvessä olevista tulivuorista isompi. Se aktiivinen.



Matkani jatkui tänään Cocibolga-järven rannan suuntaisesti Costa Rican Rajaa kohti. Olisin ajanut lähemmäksikkin, mutta loppumatkalta en löytänyt majapaikkoja. Tai löysin minä yhden, mutta se oli täynnä. Pysähdyin vielä tulomatkalla kahville paikkaan, missä oli suuri joukko linja-autokuskeja ja sain aika hyvää tietoa majapaikoista. Olen jo oppinut kyselemään vaatimattomankia majapaikkoja kuin hotellit. (Hospedaje).
Tässä vielä kuvaa Granadan kauniista taloista.

Päiväni alkoi taas ennen kuutta ja matkaan pääsin hyvässä säässä puoli kahdeksan jälkeen aamupalan syötyäni. Ihana majapaikkani jäi taakse. Tapasin lähdön jälkeen varsinaisen pyöräilypariskunnan. Tai en minä oikeastaan heidän suhteestaan päässyt selville, mutta seurueessa oli mies ja nainen. Mies sanoi olleensa matkalla vuodesta 2004-lähtien. Vilkaisin hänen sivujaan pikaisesti, tässä asiasta kiinnostuneille; www.biiciclown.com. Niin, pariskunta ajoi myös Rohlof:in navoilla.
Tämä Garanadan viereinen tulivuori ei kartan mukaan ole aktiivinen, niin kuin aikaisemmin virheellisesti selitin.

Säät ovat nyt suosineet. Pitkään jatkineet päivittäiset sadekuurot ovat jääneet taakse, lämmintä, aika kova tuuli tosin. Tie oli aika hyvää, tosin hyvin olemattomilla reunakaistoilla.  Ja ohitin aamulla Granadan viereisen tulivuoren aivan vierestä, tosiasiassa tie nousi sen rinnettä noin 200 m korkealla (loivasti). Sitten pien sen jälkeen alkoi näkymään tässä Rivasin kohdalla kaksi järvessä olevaa tulivuorta. Kartassa (minulla on sellainen turisti-ibfosta saamani ilmainen matkailukartta) tie on nimetty "Vulganic Route":ksi. Karttaan on merkitty 15 tulivuorta, joista 7. on merkitty aktiivisiksi. Eli tulivuorissa piisaa. Olin aikoinani harmissani, kun sisiliassa Etna jäi toiselle rannalle niin, että se ei ajamalleni tielle näkynyt. Nyt niitä tulivuoria olen nähnyt.
Tienvarsi on muutoin ollut kaunista maanviljelymaisemaa. Jossakin korjattiin sokeriruokoa ja ohitseni ajoi erittäin  pitkiä rekkoja ruokolastissa. Kasikkea muuta etelän hetelmää oli kasvamassa. Ostin joitakin hedelmiä syötävälseni, kaksi niistä oli outoja, joita en ole koskaan maistanut. Nimenkin kuulin, mutta kun en laittanut ylös, niin en kyllä muista.  Toisen söin jo. oli hieman kiivin tapainen, mutta maultaan ja väriltään erilainen.
Huomenna koitan ylittää rajan Costa Rican puolelle. Suunnittelemani päivämatka on aika pitkä, joten koitan oll liikkeellä ennen seitsemää.


keskiviikko 15. tammikuuta 2014

15.1.2014 Juomatavat?


Tämä on vaarallista, juominen vaarallisempaa!


Ajattelin kirjoittaa eri tavoista suhtautua alkoholin juomiseen. Taas kun kirjoitan, niin tämä on yksityistä ajattelua, eikä perustu mihinkään tieteelliseen faktaan. Minulla kuitenkin on omakohtaisia kokemuksia kaikista niistä ja olen toki viimeiset reilun kymmenen vuotta perehtynyt muutoinkin asiaan pyrkien rehellisyyteen ennen kaikkea itseni syhteen. Niin, nuo tavat jaan täässä seuraavasti; ei alkoholia lainkaan, hyvin vähän alkoholia, "kohtuukäytön kohtuuttoman laaja meri", suurkuluttaja, alkoholisti. Näiden lisäksi olisi vielä rappio-alkoholsti, mutta kun aihe on minulle vieras, en siitä yritäkkään kirjoittaa. Tämä on se ryhmän jota ns. suuri yleisö pitää alkoholisteina, tosiasiassa lienee vain alle 5% alkoholisteista, jotka kuuluvat tähän ryhmään.

Lähden tässä tarinassani tuosta loppupäästä, siis alkoholisteista. Minä olen alkoholisti, raitis sellainen. Minä aloitin olemalla juomatta alkoholia ja säilytin tuon tilan  yli 17-vuotiaaksi. Sitten kävin läpi kaikki välivaiheet, hitaaasti mutta päättäväisen sinnikkäästi riippumatta kuinka suuriin hankaluuksiin sen viinan kanssa jouduin. Lopulta tuli ratkaisun paikka, jatkanko katkeraan loppuun asti vai haluanko luopua alkoholista kokonaan. Päätökseni yli kymmenen vuotta sitten oli pyrkiä elämää kohden ja sen päätöksen jälkeen olen saanut sen avun, jota raitistuminen ja raittiuden säilyttäminen on tarvinnut. Valtaosa alkoholisteista on jossakin tuolla välivaiheessa. Hoitavat työnsä kuka mitenkin, juovat yhä kiihtyvämpään tahtiin ja väittävät sinnikkäästi itselleen, että vaikeudet elämässä johtuvat jostakin muusta kuin viinasta. Alkoholismi sairaus on poikkeuksellisen merkillinen. Omaksi ja myöskin läheisten vahingoksi sairas jääräpäisesti kieltää olevansa alkoholisti viimeiseen asti. Tämä on lähes poikkeukseton sääntö. Sitä vaihetta, jossa ihminen ylittää sen näkymättömän rajan, jonka jälkeen lopettaminen omin avuin on lähes mahdotonta, ei oikeastaan kukaan havaitse. Jälkeen päin sitä voi ehkä arvioida, mutta onko sillä sitten merkitystä.

En ole kuulut kenenkään päättäneen lapsuudessaan tai nuoruudessaan, että alanpa alkoholistiksi. Tässä yhteiskunnassa on tapana, että juodaan viinaa. Viinaa otetaan ainakin viikonloppuina ja sitten kaikissa muissa sopivissa tilaisuuksissa. Mutta kun osalla meistä on sellaiset ominaisuudet, että siitä viinanotosta kehittyy pakonomainen, itsetuhoinen juominen, jota ei pysty hallitsemaan. Alkoholismin luonnetta ymmärtää hyvin harva, edes juovat alkoholistit itsekkään eivät sitä ymmärrä. Sanotaan, että miset ota "sillä tavalla hillitysti" niinkuin "muutkin". Mutta kun siinä on se koko alkoholismisairauden juju. Kun ottaa yhden tuopin, ei voi ottaa enään hillitysti. Joku toinen asettuu kahvoihin ja se joku toinen kyllä ottaa. Alkoholismiriippuvuudessa on kaksi hyvin voimakasta piirrettä. Fyysinen riippuvuus, joka aiheuttaa sen, että yhdeksi tai kahdeksi lasiksi tarkoitettu sessio muuttuu joksikin aivan muuksi. Alkoholi aihouttaa keskushermostossa reaktion, jonka jälkeen juomisen lopettaminen on mahdotonta. Juominen aiheuttaa ennen pitkää varmasti vaikeuksia.( Listassa vosi olla, joukko menetyksiä, työ, terveys, ajokortti, auto, asunto, puoliso, henki...). Tällöin tehdään "päätöksiä" ja "lupauksia". Tulee se toinen riippuvuus, henkinen riippuvuus, joka aiheuttaa sen, että riippumatta kuinka suuria aikaisemmat vaikeudet ovat olleet, uusi ryyppykausi alkaa ennen pitkää.
On mielestäni käsittämätön harha yrittää kouluttaa alkoholistista kohtuukäyttäjää. Tuokaa minulle niitä esille, jotka ovat siinä onnistuneet? Kun koko sairauden luonne on juuri se, että ei pysty kohtuukäyttöön ja tauti on etenevä. Alkoholisti etsii viimeiseen asti jotakin muuta ratkaisua kuin alkoholin käytön lopettaminen. Jos tähän mahdollisuuteen annetaan toiveita, niin alkoholisti kyllä ripustautuu siihen toiveeseen. Jos on alkoholisti, niin siihen tautiin on yksi tehokas hoito; täydellinen pidättäytyminen alkoholista. Mitä sitten, jos joku joskus sattuisi tekemään väärän diagnoosin ja raitistuisi "tarpeettomasti", olisiko suuri vahinko?

Alkoholismi on sairaus, hitaasti etenevä sairaus joka lyhentää keskimäärin hyvin voimakkaasti elinikää. Ei alkoholisti tahallaan juo itseään hengiltä, mutta juodessaan on kyllä yleensä aika pirullinen värkki. Se kuuluu sairauden luonteeseen. Käsitykseni mukaan kaikkinainen alkoholisien ja kohtuuttomasti juovien paapominen on vahingollista. Se vain pitkittää kaikkien osapuolten kärsimystä. Mutta hoidon tämä sairaus ansaitsisi aivan niin kuin muutkin sairaudet. FB:ssä oli hyvä hoitopaikan nimi (paikkaa en itse tunne lainkaan); "Oikea hetki". Alkoholistille oikea hetki olisi juuri silloin, kun hän on siihen valmis ja halukas. Juuri silloin ja heti. Usein tuo hetki on pahassa krapulassa tai jonkin ison mokan jälkeen. Parin päivän jälkeen on usein jo liian myöhäistä. Suomessa on arviolta 500 000 alkoholstia. Jokaisen meidän elämäämme on joku näistä vaikuttanut. Tuhoisin ja vakavin sairautemme. Ansaitsiko vähän asiallista huomiota?


Koitanpa, jos inspiraationi riittää, kirjoittaa seuraavana lepopäivänäni suurkuluttajista.

OLETKO ALKOHOLISTI ?
Laitan loppuun yhden kysymyslistan, jos joku haluaa pohtia omaa suhdettaan alkoholiin.

Alla oleva kysymyslista  on auttanut useita ihmisiä  selvittämään itselleen, missä he ovat juomisensa suhteen.  Mutta muista, että sinä olet ainoa ihminen, joka lopulta voi sanoa, onko sinulla ongelmia vai ei.  Vaikka sinulle olisi kerrottu, että sinulla on alkoholiongelma, on hyvin tärkeää, että sinä itse tulet myös tähän johtopäätökseen.  Ainoa asia,  jota pyydän on, että yrittäisit olla rehellinen itsellesi.

Kyllä Ei
1. Oletko menettänyt työaikaa juomisesi takia ?      
2. Onko juomisesi aiheuttanut murheita kotona ?

3. Juotko, koska ujostelet ihmisiä ?

4. Onko juomine vaikuttanut sinun maineeseesi ?

5.  Onko juominen aiheuttanut sinulle rahavaikeuksia ?

6. Oletko juodessasi tekemisissä sellaisten ihmisten ja paikkojen kanssa
, joiden kanssa et haluaisi selvänä olla tekemisissä ?

7. Muuttaako juominen sinut välinpitämättömäksi perheesi hyvin-
 voinnin suhteen ?  

8. Onko juominen vähentänyt sinun kunnianhimoasi ?

9. Onko tapanasi ottaa ”krapularyyppyjä” seuraavana päivänä ?

10. Onko sinulla univaikeuksia juomisesi takia ?

11. Onko juominen  heikentänyt työkykyäsi ?

12. Onko juominen aiheuttanut sinulle vaikeuksia työssäsi tai
liiketoimissasi ?

13. Lisääntyykö juomisesi kohdatessasi ongelmia tai huolia ?

14. Juotko yksin ?

15. Onko sinulla koskaan ollut muistinmenetyksiä juomisen takia ?  

16. Oletko ollut koskaan lääkärin hoidossa juomisen takia ?

17. Juotko vahvistaaksesi itseluottamustasi ?

18. Oletko koskaan ollut pidätettynä, vangittuna tai sairaalahoidossa
juomisen takia ?

19. Oletko koskaan tuntenut syyllisyyttä juomisen takia ?

20. Onko tapanasi ollut juoda tiettyyn aikaan joka päivä ?

Jos vastasit ”kyllä” kolmeen tai useampaan kohtaan, sinä ehkä olet alkoholisti.


tiistai 14. tammikuuta 2014

14.1.2014 Granada

En lakkaa ihmettelemästä näitä papaya-hedelmiä. Pieni puu täynnä 40-50 cm:n hedelmiä! Kai ne on papayaa?



Tämä ei ole valitusta, mutta kun kerron havainnoistani, niin kerron tästäkin. Minä olen ihmetellyt monissa eteläisemmissä maissa ihmisten lähes täydelliseltä tuntuvasta piittaamattomuudesta toisten yörauhaa kohden. USA:ssa ja Kanadassa oli kylien kohdalla kyltti, että ei saa käyttää moottorijarrutusta. Kun sitä käyttää kevyesti rakennettujen talojen vieressä, tuntuu siltä, että kuolleetkin heräisivät. Meteli on hirveä. Samoin hotelleissa toisten asukkaiden mekastus jatkuu aivan riippumatta mikä kellonaika on. Viime yönä oli naapurissa joku heikkokuuloinen, TV mekasti täysillä. Kun kyseessä oli majapaikka, jossa välikaton välinen tila oli huoneiden välissä rajoittamaton ja osa kattolevyjäkin puuttui, niin se oli niinkuin  toosa olisi ollut samassa huoneessa. Kahdelta kolkuttelin pariin otteeseen seinään ja laitoin sitten korvatulpat, ne vähän vaimensivat melua. Jostai syystä se kuitenkin hieman hiljeni sitten, mutta ei ollut lakannut kun aamulla laittauduin matkaan. Ehkä siellä oli sellaiset unilääkkeet, että moinen meka ei haitannut. Minua tuli aamusella vastaan yksi hoipertelija, jolla housunperse oli yltä päältä paskassa. On se käsittämätöntä, kuinka alas sitä vaivutaan noiden päihteiden kassa. Niin, ja hoitoon ei sitten kehdata hakeutua, jos vaikka joku sattuisi saamaan tietoon asian!
Tämä savuava tulivuori oli tänne matkalla.

Ajelin lyhyen matkan tänne Granadaan. Kävin itseni kanssa keskustelua, että jäänkö lepäämään vai enkö. Päädyin kuitenkin siihen, että pidän yhden lepopäivän tässäkin maassa ja tämä pikka vaikutti mukavalta. Vaikuttaa edelleen. Tulomatkalla ohitin yhden savuavan tulivuoren ja tässä on järvellä saarena sellaine toinen. Itse kaupunki on todella minun mieleeni. Vanhoja, mielstäni pääasiassa hyvin hoidettuja taloja, kauniita katuja, kirkkoja ja monumenttaalisia rakennuksia. Hotellini on pieni, kauniilla sisäpihoilla varustettu kaunis paikka pienen kadun varrella. (Hotel Kekoldi De Granada).  Pääsinkin perille jo puolen päivän maissa ja olen ehtinyt hoitaa jo monta hommaa. Kävin mm hierojalla, läysin puhelimeeni narun sen liittämiseksi PC:hen. Koitin hakea pyöräni mittariin patteria, tämä on jo kolmas maa, en vielä löytänyt. Kertoo ehkä siitä, että joidenkin, meidän mielestä tavallisten asioiden hankkiminen saattaa olla yllättävän vaikeaa. Huomenna vaihdan öljyt vaihteistoon, ajomatka ei ole aivan täynnä, mutta täyttyisi ennen seuraavaa lepotaukoa. Ystäväni Lassi Ikonen, Rauman Intersport-kauppias, lupasi lähettää minulle renkaita, loppuisi niistä stressaaminen. Koitan kaivaa osoitteen, minne lähettää.
Katunäkymää majapaikkani läheltä.

Hieno paikka pitää lepotauko, tällä kertaa terveenä ja muutoinkin aika hyvällä mielellä.

maanantai 13. tammikuuta 2014

13.1.2014 Tipitapa

Jäi tällä kertaa yhteen kuvaan. Oli niin hidas yhteys. 

Nukuin tavallista myöhempään, yli kuuden, koska ajattelin matkaani lyhyeksi. Tulin kuitenkin Sebacoon jo kahdentoista maissa ja en viitsinyt millään jäädä sinne päivääni kuluttamaan, niinpä jatkoin matkaani. Tuuli oli hieman epäsuotuisa, mutta sen vastineeksi tultiin lähes kolometrin korkeudelta lähelle merenpintaa, joten apuja tuli sitä kautta.
Tien varrella oli taas monenlaista. Välillä oli kuivaa melkein kuin Arizonassa ja sitten oli alua, jossa oli riisinvijelyä. Kaikkea siltä väliltä. Minua on jatkuvasti ihmetyttänyt se ilmiö, että kun jotakin riepuolessa tehdään, niin sitä on sitten paljon. Oli alua, jossa myytiin riippumattoja, toinen, jossa myytiin  käsintehtyjä huonekaluja. Yhdellä alueella oli kaikenlaisia saaveja ja tynnyreitä melkein koko maan tarpeisiin. Ja sitten myytiin niitä vihreitä papukaijoja, sellainen kaunis paksunokkainen lintu, nimeä en tiedä. Apinan kasvoisia eläimiä, liekkö makeja vai mitä. Ja kaiken huipuksi leguaaneja, sellaisia ihan kunnon otuksia. Otin yhdestä linnunmyyjäsakista kuvia. Sovimme viidestä paikallisesta rahasta/ kuva, mutta yksi alkoi tinkaamaan jälkikäteen, että se on visi dollaria. Kävimme melkoisen keskustelun asiasta enkä sen jälkeen enään myyjista kuvia alkanut ottamaan.

Tänne Tipitapaan saavuin juuri illan hämärtyessä. En lakkaa ihmettelemästä sitä, kuinka nopeasti se pomeä tulee.   Gmappi ei majapaikkaa täällä näyttänyt, mutta tien varrella oli ainakin kaksi hospedeajea, joista toiseen itseni kauppasin. Nettiä täällä ei ole, katson, läydänkö sen jääteön syöntireissulla huoltoasemalta. Huomenna ajan kaiketi Lake of Nicaragua-järven rannalle. Voi olla että maltan jäädä Granadaan, kuka ties. Niin, täälläkin on Granada, Espanjassa lienee ensimmäinen, en tiedä, kuinka monta niitä oikein on.

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

12.1.2014 Esteli, Nicaragua


Kahvia, ilmeisesti sen kuivausta.




Kaunis, hiljainen sunnuntaiaamu. Seinänaapurini pitivät yällä melkoista meteliä pitkään. Oli senlaatuista mekastusta, että ajattelin heidän olevan jossakin aineissa. Minulla on monesti tullut mieleen halpamainen ajatus "kostaa" aamulla asia ja mekastaa liikkeellelähtiessäni tarpeettomasti. En onneksi ole koskaan niin tehnyt, enkä toivoakseni teekkään. Sain hyvän aamupalan puoli seitsemältä ja lähdin matkaan.

Koko päivä oli rauhallista maaseutua, Hondurasin pääkaupungin Tegucigalpan ohituksen jälkeen teki mielelle oikein hyvää. Korkeus vaihteli noin 600 m:n ja lähes kilometrin välillä niin, että päivälle kertyi 990 m nousuja. Matka tänäänkin oli vain 80 kilometriä ja saavuin jo vähän ennen neljää perille tänne noin 100 000 asukkaan Esteliin. Ilma oli yllättävän raikas, osittain pilvinen ja aika tuulinen päivä.
Tiilenpolttouuneja, niitä näkyi yhdellä alueella paljon.
Kasvillisuus oli taasen pääosin havupuuvoittoista, maasto aika kuivan oloista. Mielenkiintoista, kuinka monenlaista ilmastoa mahtuu aika lyhyellekkin matkalle. Kahvin tuotantolaitoksia ja kahvin kuivausta näkyi pitkin matkaa. Samoin yhdellä alueella oli kymmeniä tiilenpolttouuneja. Sitten tupakan viljelyä ja tupakkatehtaita. Ihmetteli suuria latoja, joissa oli paljon lautaluukuilla suljettavia "ikkunoita". Sitten päättelin, että ne olisivat niitä tupakan lehtien kuivaukseen käytettäviä paikkoja.
Ilmeisesti tupakan viljelyä.
Majapaikan otin taas summassa. Pieni hotelli hieman sivussa päätiestä. Pyörän sain tuohon käytävälle, huone on niin pieni, että tänne ei sovi. Puhelimeni, johin eilen ostin CIM-kortin, lakkasi toimimasta. Kun lähdin syömään, kävin yhdessä internetkahvilassa ja ostin lisää aikaa tai dataa. Katsotaan, kestääkä nyt pidempään kuin puoli vuorokautta. Kaikki hyvin, vatsa täynnä, katto pään päällä ja pehmeä vuode, johon nukahtaa. Ikävä kyllä vaivaa, siihen nuo ulkoiset seikat eivät vaikuta. Tie edessä on aika autiota, ts ei ole isompia paikkoja kuin yksi ennen Managuan seutua. Sinne on liian pitkä matka yhdeksi päiväksi, niinpä huomenna taitaa tulla lyhyt päivämatka, Sebacoon. Koitin majapaikkani henkilökunnan avulla haeskella nukkumapaikkaa Dario:sta, mutta kun he eivät sitä löytäneet, niin en minäkään sitä ala etsimään.


lauantai 11. tammikuuta 2014

11.1.2014 Ocotal, Nicaragua

Tervetulotoivotus Nicaraguan rajalla.



Näitä maita tällä matkalla on tullut aika harvakseen, niinpä uusi maa on kohokohta matkalla. Tänä päivänä muu matka jäikin lyhyeksi, olain varannut rajanylitykseen aikaa ja liikkeellelähtökin eilisen aika raskaan päivän (5900 kcal) jälkeen tapahtui aika myöhään. Heräsin kyllä kuudelta, laittauduin valmiiksi ja sitten vaihdoin yön aikana tyhjentyneen takarenkaan. Vitkuttelin kahdeksaan asti, aamupalaa oli luvattu silloin. Aamuopalaa en saanut majapaikastani, sen sijaan sain vaihtaa takarenkaan toiustamiseen, olin vaihtanut rikkunäisen kumin. Kyllä se aamupala kylältä löytyi ja matkakin pääsi alkamaan siinä yhdeksän paikkeilla.
Tässä niitä kahvipensaita.

Tie oli alkuun helppoa ajella. Teipuolessa oli useitakin tupakkatehtaita ja joitakin kahvinjalostukseen liittyviä tehtaita. Matkan edetessä tupakki jäi taakse ja kahvi lisääntyi. Minä katselin kovasti, missä niitä kahvipeltoja oikein on. Sitten huomasin, että ne pensaat ovat muun puuston aluskasvillisuutena, siis tavallaan metsän keskellä. Rajaa lähestyttäessä tie alkoi nousemaan ja nousikin puolisen kilometriä. Raja oli kaikkein korkeimmalla kohdalla ja sen ylitettyäni sainkin taas lasketella alaspäin.  Hondurasin rajalla selvisin passia nätyttämällä ja samalla sen välistä poistettiin joku maahantulokortti. Nicaraguan puolella passintarkastukseen piti maksaa 310 Còrdobas:ia ja vielä tullille 25 lisää. Tulli kerjäsi loput 40:stä itselleen kahvirahaksi. Eli olen muistaakseni saanut maksaa kaikilla raja-asemilla Belizestä lähtien jotakin.  Tie rajalle oli hiljainen, mutta rajalla seisoi suuri määrä rekkoja, en tiedä miksi. Rahani sain vaihdettua paikalliseen taasen helposti setelitukkojen kanssa kulkevilta rahanvaihtajilta.
Tämä hoitopaikka oli vielä Hondurasin puolella.

Tie Nicaracuan puolella noudatteli pitkään jonkin puron vartta, maasto oli yllättävän kuivaa, puusto harvahkoa männyn näköistä puuta. Tie oli laadultaan parempaa kuin Hondurasin puolella, jos tällaisen jatkuu, niin hyvä on ajajan ajella. Ocotal:iin saavuttuani kello oli jo kolmen paikkeilla ja minulla oli nälkä. Etsin ruokapaikkaa ja eksyin vahingossa hotelliin. Söin ensin ja majoituin sitten hyvään huoneeseen 23 dollarin hintaan. Sain hankittua taasen uuden puhelinkortin, joka tuntuu ainakin täällä toimivan. Lisäksi kävin parturissa. Koitin laskea, että montakohan kertaa pitää käydä vielä matkan varrella parturissa, ennen kuin saan leikkauttaa tukan Suomessa. Turha kai sitä on laskea?
Hotellissa on häät, kuulema alkavat yhdeksän paikkeilla illalla. Saa nähdä, miten on yöunien laita? Kun kysyin asiaa tarjoilijalta, yllätin itseni, muistamalla jopa, mitä häät ovat espanjaksi. Joka tapauksessa olen turvallisesti uudessa maassa. Katselen taas karttaa tai paremminkin G-mappia suunnitellen matkaani eteenpäin. Luulin, että navigaattotini kartat yltävät tänne, mutta ei se suostunut näyttämään mitään. Mennään sitten ilman navigaattoria.

perjantai 10. tammikuuta 2014

10.1.2014 Danli

Honduras on ollut vuoristoista. Tänäänkin keskikorkeus siinä kilometrin paikkeilla. 

Piti ynnäillä kilometrejä G-mapin perusteella, kun mittari on ollut rikki. Niitä olisi nyt n.14.500, laitan tähän muistiin, niin läydän.
Täytyy sanoa, että olen tyytyväinen, että olen täällä. Minua etukäteen hieman hermostuttu ensinnäkin kaupungista lähtö ja toiseksi edellisen ajopäivän nousut olivat mielessä ja kun matka tänne oli noin 10 km pidempi kuin Tegucigalpaan tulopäivänä. Olin laittanut herätyksen viideksi, mutta minun kommunikaattorini akku vetelee niin viimeisiä, että se ei pysy yötä hengissä, ellei ole latauksessa.Niinpä kello oli jo 5;40 ennenkuin aloin katsomaan kelloa ja sitten kiireesti ylös. Hoitelin toki lähtöhommat nopeasti, mutta siltikin kello oli lähempänä seitsemää, ennen kuin pääsin matkaan. Sitten vielä ajoin pätkän matkaa kuitenkin väärään suuntaan. Onneksi katsoin puhelimeni karttaa ja huomasin asian.

Kun laskeuduin kaupunkiin 400 - 500 m, olisin toivonut, että lähtö tapahtuisi jonkin matalan laakson kautta. Turha toivo. Nousua oli heti alkuun 600 m. Lisäksi jostaikin syystä kaikkein kurjimmat tiet tosiaan on siinä kaupungista löhdettäessä, jyrkkää, huonossa kunnossa ja ilman reunakaistoja.  Kun asutus oli takana, reunakaistat ilmaantuivat kuin taiottuna ja tien laatu parani. Jossain puolen välin jälkeen asfaltin laatu jälleen heikkeni ja sai lasketella mäet jarrutellen tien epätasaisuuden takia.

Päivä oli aamusta melkein kylmä mutta lämpeni iltaa kohden. Sateelta tänään vältyin kokonaan.  Maisemat olivat havupuuvaltaisia, väliin sattui pari alavampaa laaksoa. Ilmeisesti täällä on kuivempaa, koska puusto oli niin totaalisen erilaista. Väliin olisi voinut vaikka kuvitella olenvansa jossakin Kanadassa tai..... Mutta matka taittui hiljalleen, liikenne oli rauhallista kun kaupunki oli jäänyt taakse. Pari kertaa sain ajaa ojaan tukkirekan tieltä, heikompi väistäköön. Matkaa oli Gmapin mukaan 101 km ja nousuja tällekkin päivälle kertyi, 1570m. Majapaikka tie puolesta, Hotel La Casona, alle 400 lempiraa, eli hieman yli 10 Euroa. Ruoka oli hyvää, söin ensiksi katkarapukeiton, ison lautasellisen ja sitten kanan rintafilettä. Vähän nikottelivat kahta annostani, mutta huomasivat varmaan, että mitään en jättänyt. Tyytyväisenä, turvallisessa majapaikassa, nukun ja katson, löydänkö itseni huomenna toisesta maasta.

torstai 9. tammikuuta 2014

9.1.2014 Tegucigalpa


Kuva on Lago de Yojoa:lta


Minä jäin tänne päiväksi lepäilemään. Eilinen ilta meni niin myöhäiseen ja kyllä se yli puolentoista kilometrin nousukin tuntui jaloissa. Huominen etappi olisi Danliin, lähelle Nigaraguan rajaa ja matkaa olisi noin 100 km. Matka näyttää vuoristoiselta ja paikkakin on lähes yhtä korkealla kuin tämä, eli 814 m Wikipedian mukaan. Koitan herätä aamulla viideltä tai vähän ennen ja olla pakatun puörän kanssa odottamassa aamupalaa kuuden aikaan. Katsotaan, miten strategiani onnistuu.
Suomessa joutuu pelkäämän hirviä, täällä on tällaisia pelottavia otuksia, jotka saattavat törmät' matkaajaan.

Tästä päivästä ei ole paljon kerrottavaa. En ole saanut aikaan mitään. Meinasin käydä pyöräliikkeessä katselemassa taakse rengasta, mutta sitten ajattelin, että koitan pärjätä näillä nykyisillä Panamaan asti. Hain hetken sieltäkin pyöräliikettä, mutta se homma jäi kesken. Jospa joku innostunut hakisi minulle liikkeen, josta löytäisin 40 mm leveän pistosuojatun huippulaatuisen renkaan taakse?  On se yksi vaihtoehto, että koitan tilata uudet renkaat poste restante matkan varrelle. Istuinkin alkaa olemaan aika kärsinyt. Sitä varmaan pitäisi hoitaa jollakin, mutta millä? Laitoin siihen tänään Bacimyciniä?  Renkaita paikkailin, jarruja säätelin, pyykkiä pesin ja sängyssä loikoilin. Niin, tuhlasin ja ostin uudet remmikengät, entiset ovat sateessa ajaessani kärsineet. Ovat kestäneet tämän matkan ja edellisenkin.  Nyt taidan luopua niistä!
Tämä on ensimmäinen majapaikoista, joissa ilmastointilaitteessa on lämmitysmahdollisuus. Tuo puhelimeni  säänäyttö näyttää tällä hetkellä +14C:n lämpötilaa täällä. Tämä en kummallinen paikka, kuoppa vuorten keskellä. Pilvet liikkuvat koko ajan rinteillä ja vettä tulee milloin sattuu. Säätila vaihtelee jatkuvasti ja nopesti. En tiedä, onko tavallista vai onko nyt vain. Mutta tänään ei ole minun lempipaikkani, siksi jatkankin mielelläni matkaa huomenna. Jos Luoja suo, parin päivän sisällä ehkä Nicaraguan puolella?

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

8.1.2014 Tegucigalpa, Hionduras

Tästä matkani aamulla alkoi. Jossain tuolla edessä vuorten takana on Tegucigalpa.




Aamu valkeni tuulisena, pilvisenä mutta enään ei satanut. Laiskuuttani nukuin kuuteen asti, joten minulta meni yli seitsemän ennen kuin pääsin lastaamaan pyörää. Sitten huomasin takarenkaan taasen tyhjänä. Nyt suoritin perusteellistakin perusteellisemman tutkinnan ja löysin sieltä yhden piikin jota en meinannut saada edes pois. Aamupalaa majapaikassa ei ollut, joten säin sen tiepuolessa ennen kuin varsinaisen taipaleeni aloitin. Laaksossa myötätuuli kuljetti hyvää vauhtia parikymmentä kilometriä,  sitten se vauhti tyssäsikin. Tuli mäki vastaan ja noustiin noin 1,5 km:iin, sitten takaisin  n. 900 m:iin ja uudestaan 1,4 km:iin. Päivän kokonaisnousuiksi kertyi 1,6 km ja niin katselinkin Tegicigalpaa 1, 4 km:n korkeudesta, (nyt olen noin 1 km:n korkeudessa) iltavalaistuksessa.
Härkävaljakkoja näin eilen ja näin tänäänkin. Täässä niitä oli kaksi kivienajossa.

Olin yrittänyt välttää pimeällä ajoa, olen kuullut siitä niin monta varoitusta. Mutta minkäs teet. Ajattelin, että  ajelen sieltä mäen päältä alas ja otan jonkun niistä matkan varrelta eteen tulevista hotelleista. Tiellä oli ollut lähes koko päivän hyvät reunakaistat. Nyt juuri kun niitä olisi erityisesti tarvittu, ne hävisivät. Niin ajelin pimeässä liikenteen seassa alaspäin vilkkaaseen alkuiltaan. Onneksi liikenne kaupunkiin päin oli hiljaisempaa kuin poispäin. Niitä hotelleja ei näkynyt ensinkään. Pysähdyin muutaman kerran katsomaan kännykkäni karttaa ja katsoin myös missäpäin kaupungia jonkun varaamojen litalla olevia hotelleja olisi.
Todella kaunis hautausmaa vuorella, lähellä Tegucigalpaa.

Taas kerran pysähtyessäni kohdalle pysähtyi auto ja mies kysyi tarvitsenko apua. Kerroin mitä olin hakemassa ja hän sanoi, että minun ei todellakaan pitäisi olla pimeällä täällä tien päällä. Hän tarjoutui viemään minut hotelliin ja niin lasytasimme pyörän ja laukut pic-uppiin ja ajoimme noin 2-3 kilometriä tähän majapaikkaan. Epilen, että minulta olisi mennyt vielä tunti hommaan, tuo kännykkä ei todellakaan ole mikään pyöränavigaattori tai minä en sitä osaa käyttää. Ja se sammuukin vähän väliä.  Herrasmies oli paikallinen maanviljelijä, söin "kuormasta" tomaatin. Hän oli kotoisin Equadorista ja ollut täällä 12 vuotta. Hän kertoi kolmen ystävänsä ajaneen joku vuosi taaksepäin Equadorista Alaskaan, siis toisinpäin.

Sisareni rukoilee enkeleitä matkalleni suojelemaan minua. Kyllä niitä täällä näkyy, kiitos siitä!


tiistai 7. tammikuuta 2014

7.1.2014 Comayagua, Honduras

Tässä valmistetaan käsittääkseni ruokosokeria.



Yön satoi väliin aika rankasti. Toiveeni, että aamulla olisi poutaa, ei toteutunut. Heräsin kuudelta pimeyteen, sähköt olivat poikki. Alin aamutoimeni taskulamppujen valossa mutta sähköt palautuivat ennen kuin sain ne loppuun. Säin hedelmälautasen, jonka sain illalla ja lähdin sateeseen. Muutaman kilometrin jälkeen sain kunnon aamiaisen.
Tie kulki tovin matkaa lagunan rantaa aika tasaisena. Tien varressa oli useitakin hotelleja ja paljon ruokapaikkoja. Kun laguuni oli ohi, palattiin vuoristoon. Tie nousu yli kilometriin ja kulki siellä 800 ja 1100 m:n välillä niin että päivänousuni meni reilusti yli kilometrin. Yhtenäinen sade kesti yli puolen päivän ja minulta jäi varmaankin kauniit maisemat näkemättä, näkyvyys kun väliin oli vain 30 - 100 m. Pysähdyin syömään puolen päivän jälkeen viluisena ja läpimärkänä. Sade taukosi sillä aikaa, mutta kesti syönnin jälkeen ainakin tunnin, ennen kuin  sormeni saivat taas väriä. En olisi uskonut, että kärsin valkosormisuudesta lähellä päiväntasaajaa, mutta niin  kävi.  Sain ajella lähes perille ennen kuin sade alkoi uudelleen. Minulla oli tarkoitus käydä katsomassa tämän kaupungin katedraalia, mutta en sinne vesisateessa viitsinyt ajella. Olisi ollut vielä ehkä pari kilometriä tästä majapaikastani.
Näitä kalkin valmistuspaikkoja oli myös paljon. Liekkö semmutettua vai sammumatonta kalkkia, en kysynyt. En olisi osannut kysyä!
Laguunin lisäksi katseltavaa kyllä riitti. Tiepuolessa oli mm ruokosokerin valmistusta, aika monta paikkaa. Sitten oli yksi aluen jossa oli liuskekiven myyntiä, varmaan yli sata sellaista myyntipaikkaa. Yhdellä alueella oli keramiikkaa, niin ikään varmaan yli 100 myyntipaikkaa. Ja sitten oli minun käsittääkseni kalkin polttoa ja myyntiä. Kalliossa oli kalkkijuonteita ja sitä louhittiin seiltä, mielestäni poltettiin, pussitettiin ja myytiin. Tämän lisäksi kaikkea muuta, eli kaikenlaista elinkeinotoimintaa näinkin lyhyen matkan varrelta löytyi.
Tästä Hotel Comayagua Colonal:ista muutama sana. Olen havainnut useassa hotelissa, että osaa huoneista taitaa asuttaa omistajan suku. Niin tässäkin. Tulonlähde alkaa vähitellen pienenemään, kun huoneet täyttyvät sukulaisilla. Sitten lämpimästä vedestä. Se on kalliimpien hotellien ylellisyyttä. Suihkuissa oli jo Belizessä sellainen valkoinen vekotin, jonka läpi vesi tuli. Sitä hetken ihmettelin, mutta sitten huomasin, että sinne meni kaksi sähköjohtoa ja oli sellainen huppuliitin päässä. (Mitähän meinaisi Suomessa TUKES). Vesi kuumennettiin siis siinä suihkusuulakkeen päässä. Sellainen oli tässäkin, mutta ei toiminut. Olen toki jo tottunut kylmiin suihkuihin.
Sitten oli näitä keramiikan myyntipisteitä, niitäkin paljon.
Tästä kaupungista sen verran, että kyseessä on hieman yli 100 000 asukkaan kaupunki. Ollut kuulema Hondurasin hallintokeskus ennen Tequigalpaa vuoteen 1880 saakka. Täällä on ollut ja on  vieläki USA:n väliameriikan tukikohta. Tosin nykyään vain 550 sotilasta tietolähteeni mukaan. Matkaa tequigalpaan n. 80 km.  Tie laski tänne tultaessa reiluun 500 metriin, joten minulla on huomennakin tiedossa nousua, kirjani mukaa pääkaupunki on 975 m merenpinnasta. (Käytin navigaattoriani päällä ja se näytti 600m:n korkeutta, eli kelloni lukemaan saa lisätä 80 m.)

maanantai 6. tammikuuta 2014

6.1.2014 Lago de Yojoa, Honduras

Mis buenos amigos, muchos gracias por sympatico.



Minulta menee edelleen espanjan kuusi ja seitsemän silloin tällöin sekaisin. Majapaikassani aamupala tuotiin huoneeseen, ja luulin tilanneeni sen seitsemäksi ja laitoin herätyksen kuudeksi. Aamupala tuli ennen kuin puhelimeni herätys.

Jatkoin matkaani San Pedro Sula:sta kohti pääkaupinkia Tequigalppaa. Kunto tuntui aamulla heiman edellistä päivää paremmalta. Pysähtelin alussa pankkiautomaateilla, kolmannesta sain rahaa. Tilanne oli aika tyypillinen. Siksi en haluaisikaan jättää rahan nostamista viime tinkaan. Jos sattuu paikkakunnalle, josta ei löydy sellaista automaattia, joka suostuu antamaan rahaa, niin ....
Tänään oli taas sellainen päivä, että minua kyllä haastateltiin joka välissä ja valokuvattiin. Laitan toisen  haastattelijaryhmän kuviin. Kuva on huoltoasemalta, jossa ystävälliset kaverit seurasivat mielenkiinnolla renkaanvaihtoani ja kyselivät matkastani ja pyörästäni. Sanoin, että laitan heidän valokuvansa nettiin ja he ottivat kuvan paidastani, siinä on blogini nettiosoite. Teksti saattaa sisältää virheitä, en ala tarkistamaan sanakirjasta. Jos joku haluaa korjata niin kommentti alas oikean muodon kera, niin korjaan blogiin.
Sokeriruokovainio ennen kuin tie alkoi nousta.

Tie oli hyvin vaihteleva. Tämä on valtatie pääkaupungin ja toiseksi suurimman kaupungin välillä. Väliin oli uutta moottoritietasoista tietä, välillä kapeaa vanhaa tietä ja kaikkea siltä väliltä. Pääasiassa kuitenkin hyvä ajaa. Puolen päivän jälkeen tuli mäki vastaan ja noustiin arviolta 700 m:iin (en tarkistanut navigaattoorista, arvio on sykemittarini perusteella). Nousuja kaiken kaikkiaan kertyi  n.850 m. Ensimmäisen tunnin aikana ainakin 30 asteen helteessä tuntui, että henki lähtee. Pysähtelin paljon ja koitin tankata nestettä. Kyllä minä tiesin, että vatsataudista ei toivita parissa päivässä. Kuitenki sitten alkoi vähitellen helpottamaan ja ilmakin viileni.

Kuva majapaikkani  pihalta otettuna Lago De Yejoa:lle

Hieman sataakkin ehti. (Nyt sataa kaatamalla).  Vaihdoin remmikengät (pitäisi hankkia uudet) yhden katoksen alla. En haluaisi kastella ajokenkiä, niitä ei tahdo saada kuivaksi. Järvelle tultaessa oli viitta tien sivuun, että 6 km:n päässä reitistä sivussa olisi hotelli. Risteyksessä oli poliisi, jolta kysyin, että löytyykä edestäpäin ja hän kertoi läytyvän. Niin sitten ajelin tähän mukavaan, pieneen rantahotelliin. Muuten päivästä jäi päälimmäisenä mieleen poikkeuksellisen runsas ja myös ystävällinen huomionosoitus kanssakulkijoilta ja toisena vuoret. Jos olisi ollut aikaa ja ehkä parempi kamera, tänään olisi saanut monia hyviä kuvia vuorista, pilvistä ja valon leikistä niissä. Tämä onkin tämän väliameriikan suuden toistaiseksi korkein kohta matkallani.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

5.1.2014 San Pedro Sula, Honduras

Tässä tyypillisen omakotitalon suojamuuri!



Sain nukkua yöni rauhassa ja heräsin aika myöhään, koska ajomatka oli lyhyt, 57 km. Liikkeellelähtiessä kello olikin yli 9. Yhden täysin sateisen ja toisenkin osittain sateisen vuorokauden jälkeen nyt päivä oli lämmin ja aurinkoinen. Minun kuntoa ajatellen liiankin lämmin. Ajelin toisi hitaasti ja väliin pysähtelin, koitin juoda paljon. Väliin heikotti ja silloin etsiydyin varjoon ja lepäsin. Olo oli juuri sellainen miksi sen olin arvellutkin ensimmäisenä päivänä neljän päivän rajun vatsataudin jälkeen. Ja kestänee vielä tovin, että suoliston toiminta palautuu normaaliksi.
Suomessa avojohtoja kiusaa talvella lumi, täällä niissäkin alkaa kasvamaan kaikenlaisia kasveja.

Tie tänne San Pedro Sulaan oli nelikaistainen betonitie, kehnohkossa kunnossa. Alkupäässä oli tietulli, mutta ei koskenut minua. Nyt ajoin sen vuorijonon toisella puolella kuin Puerto Cortesiin tullessani. Lähes koko matka oli asuttua ja loppumatkasta alkoi olla teollisuutta. Kun tulin kaupunkiin, koitin hetken välttää keskustaa, mutta kun huomasian, että kadut olivat hyviä ja liihenne vähäistä, palasin päätielle. Hain saman hotellin, jonka olin pari päivää aikaisemmin varannut ja jättänyt sitten käyttämättä. Mukava paikka, mutta tilaa olisi ollut vain dormitoriossa ja kun olen tottunut privaattiin huoneeseen, päätin sellaista hakea. Kutsu takaisinkin oli olemassa. Majapaikka (Hotel El Almendral)  löytyi aivan läheltä suuren ostosparatiisin takaa ja maksoi kohtuullisesti, hieman yli 1000 lempira:aa, eli vajaa 40E.
Minulla oli yksi päivä kuva saniaisten täytttämistä palmun runjoista. Tässä pihapalmuissa on kaunista köynnöskasvia.


Majoituttuani nukuin tunnin ja sitten huolsin pyötää tunnin. Kävin ostosparatiisin alakerrassa syömässä. Siellä kaikki oli ainvai kuin olisin ollut vaikka Saksassa. Kaikki muotiliikkeet ja myös ruokapaikan hinnat. (Ruoka oli hyvää. ) Muutenkin  kaupunkiympäristö asuinpaikkani lähellä on siistiä. Tuossa omakotialueella ajaessani, kun etsin sitä ensimmäistä hotellia, katsoin talojen ulkonäköä. Tai oikeastaan en siitä paljonkaan nähnyt, kun kaikki talot ovat korkeiden piikkilangalla höystetyn kivimuurin takana. Se tietenkin panee ajattelemaan. Näen myös päivittäin sellaisen joukon noita pumppuhaulikoin varustettuja vartiomiehiä tai konetuliasein varustettuja poliiseja ja sotilaita, että ei tosikaan. Taas kerran tulee mieleen, että kyllä meillä ihmeteltäisiin, jos apteekin ovella olisi haulikkomies vastaanottamassa asiakasta. Kyllä turvalliset ja vakaat olot ovat käsittämätön siunaus, minä ainakin olen valmis tinkimään jostakin muusta ennen kuin siitä.

Koitan huomenna herätä  aikaisemmin ja lähteä matkaankin ennen kahdeksaa (saan aamupalan 7:ltä). Matkaa olisi pidemmästi kuin tänään. Normaalisti ei mitenkään kummoinen määrä, mutta oletan, että voimieni palautumiseen menee useampi päivä. Lisäksi kirjassani taidettiin Tequigalpan (Hondurasin pääkaupungin) olevan lähes kilometrin korkeudessa ja jossakin vaiheessa sinne on noustava. En tiedä milloin. Suunnitelmani mukaan pysähtyisin kahdesti ennen sitä. Mutta ne nyt on vain minun ajatuksiani, elämä näyttää, toteutuuko ne. Mukavaa kuitenkin kun edes vähän pääsin tänään liikkeelle.

lauantai 4. tammikuuta 2014

4.1.2014 Puerto Cortes, Honduras

Aika laajoissa palmuviljelmissä kasvoi kauttaaltaan palmujen rungoissa jotakin saniaisen tapaista.


Kirjoittelen tätä tekstiä jos istualtaan hotellin uima-altaan vieressä.  Eilinen päivä oli aika heikko. Ripulini ei suinkaan helpottanut vaan paheni. En ollut enään löysällä, minusta poistui enään pelkkää nestettä. Pyysin hotellin respaa soittamaan lääkärin ja se saapuikin vajaan tunnin päästä. Tutki ja antoi lääkereseptit. Sen verran jaksoin jaloilleni, että ajelin taksilla kolmen apteekin kautta ja sain melkein kaken haluamani. Monikirjoista antibiottia vuorokauden tehokuurin, loislääkkeen ja maitohappobakteereje, jotka eivät olleet tosin tohtorin määräämiä, kun niitä ei löytynut. Lopun päivää urvotin sängyssä mitä nyt vessaan välillä jaloittelin. Join vettä ja urheilujuomaa, illasta tein hieman mysliä kiisselijauheeseeni ja säin sen noin 5 tunnin kuluessa. Ilmeisesti nestehukka ja syömättömyyteni sai aikaan sen, että jalat tahtoivat kramppailla joten suola myös kuului ruokavalioon.
Puerto Cortesiin tulomatkalla tie kulki loppumatkasta aivan rantaa. Hiekkarannalla oli kauniita asumuksia upeilla paikoilla.

En ollut aamullakaan sellaisessa kunnossa, että olisin lähtenyt maantielle. Maksoin huoneen vielä päiväksi ja söin ensimmäisen aamupalani, kaksi ohutta paahtoleipää. Valinnanvaraa olisi ollut parempaankin, mutta luin netistä jonkun suomalaisen kunnan itsehoito-ohjeita ripulissa ja koitin toimia sen mukaan.
Tietoliikenne onkin taas oma juttunsa. Minun kännykkäni eivät löytäneet sellaista operaattoria Hondurasin puolelta, joka olisi hyväksynyt minun verkkoonsa. Minun Hondurasista ostamani kortti älypuhelimeen sen sijaan toimi, kunnes sen datakatto tuli täyteen (ei ollut kuin 250M) ja lakkasi toimimasta. Hotellissa on langaton verkko, ja se toimi mutta verkko eteenpäin ei toiminut. Tänään tunin itseni myöhäisen paahtoleipäterian jälkeen niin vahvaksi, että otin taksin ja näytin TIGO:n puhelinkorttia ja sanoin, että pitää ostaa lisää aikaa. TIGO toimi siis Guatemalassa ja sama yhtiö on täälläkin. Taksimies ajoi minut tietenkin kukaisimpaan paikkaan, tuonne saareen ostoskeskukseen jossa oli TIGO:n päämyyntipiste. Ostin 15 pv/ 46GB:n kortin (se Guatemalan kortti piti kuitenkin vaihtaa) 300 paikallisella eli noin 15 euroa (muistaakseni). Niin, se lääkärin kotikäynti maksoi 500. Laite toimi muuten. mutta netti ei millään, meni melkein tunti ja sitten myyjä vaihtoi  simin ja uusi simalkoikin sitten toimimaan. TIGO:a ei kuulema ole enään Nigaraguassa, eli sinne pitäisi nyt pärjätä tällä. Aika iso juttu on kuitenkin se, että voi olla yhteydessä sinne kotimaahan, enkä tahtoisi, että kukaan tarpeettomasti on minusta huolissaan.
Kun pääsin majapaikkaani, oli hotellin verkkokin alkanut toimimaan, eli nyt tietoliikenne taas pelaa. Olo alkaa tosiaan tuntumaan paremmalta, ehkä minä olen huomenna ajokunnossa. Hyvä esimerkki siitä, että aina voimme suunnitella jotakin, mutta se mitä tapahtuu kunakin päivänä on eri juttu. Mutta jos suunnittelen herääväni huomenna ilman krapulaa, siihen voin helposti vaikuttaa tänään. En ota tippaakaan viinaa, krapulaa tuskin saan huomenna. Muusta en tiedä.
Niin, tähän lopuksi vielä tästä sepustuksesta. Joku saattaa ihmetellä, miksi kirjoittelen niin seikkaperäisesti vaikka SIM-korteista. Ajatukseni on, että jollekkin saatta olla hyötyä näistä tiedoista. Itse ajattelen nyt, että ostaisin jo aika lyhyellekkin lomareissulle paikallisen SIM-kortin. Tänään sen hankinta vei aikaa, useimmiten 10 minuuttia on riittänyt hyvin. Ja ehkä se antaa myös kuuvaa siitä, millaisiin askareisiin matkalla joutuu.

2.4.2014 Puerto Cortès, Honduras

Tämä kuva on vielä Gyatemalan puolelta. Varmaankin hevosille mieluinen laidun!



Kyllä se ailen aamupaäivällä vaivannut päänsärky ja vatsavaivat iltaanb mennessä selvisi. Se minkä pitäisi poistua kehosta kiinteänä, oli muuttunut nesteeksi. Minulla oli 5 kuukautta toilettilaukussa ja repussa pulveriksi jauhautunitta Imodoimia, jota tankkasin ja sitten istuin pöntöllä. Yöllä oli kylmäkin, oli ehkä kuumetta, mutta kun kello herätti 5:50, olo tuntui hieman paremmalta ja ajattelin, että koitan kuitenkin ajella tänne. Samahan se on missä sairastan, toivoin vain, että tie ei olisi kovin raskas. Muistelin matkaa olevan n. 80 km, sitä oli lopen 102 km, mutta tie oli helppoa ja sikäli suosi minua. Tulin tämän päivän Coca-Colalla ja vedellä. Muistelin jostakin, että Coca-Cola sopii tällaiseen tilanteeseen ja siinähän on kauheastiu energiaa. Ostin vielä väliltä purkin vaaleanpunaista lääkettä vatsaani varten ja koitin tulkita annostusohjeen. Se loppui äsken. En tiedä, miten tämä tästä jatkuu, nesteenä suolistoni päätti vieläkin poistaa en minkä poisti.

Tämä kuva on jo Hondurasin puolelta. Näitä kauniita eläimiä oli enemmänkin, eivät vain mahtuneet samaan kuvaan.

Minulla oli rajalle matkaa noin 35 km. Loppumatkasta tien varrella ennen Hondurasin rajaa oli vain laajoja banaaniviljelmiä ja kookospalmuviljelmiä. Tunnetun Amerikkalaisen banaaniyhtiön plantaaseja aonakin osa. Gyatemalan puolella ei isoja kuvioita ollut, meinasin vahingossa hurauttaa koko raja-aseman ohi, mutta kullä minä sitten maastapoistumisleiman passiini sain. Quatemalan raja-asemalta oli vielä tovin matkaa Hondurasin raja-asemalle. Siellä ensimmäisenä vastassa taas rahanvaihtajat isoine setelinippuineen. Nyt minulla on sitten Lempiras-nimisiä rahoja. 1 dollari on noin 20 Lempierasia, joten Euro on vähän enemmän.

Hväkuntoinen tie kääntyi tavallaan väärään suuntaan, itään. Välissä on vuorijono ja ajoin rajalta tuon vuorijonon laitaa tänne Puerto Cortès:iin. Huomenna, jos Luoja suo, käännun sitten länteen ja tarkoituksena on ajaa pääkaupunkiin muistaakseni vajaa 300 km ja sitten käännyn etelään ja koitan pitää sen suunnan. Enhän pääse koskaan perille, jos jatkuvasti ajelen siksakkia. Tien varrella oli alkumatkan jälkeen aika paljon asutusta ja loppupäästä tie kulki aivan lähellä merenrantaa  joten hotellejakin oli aina silloin tällöin. Tai viittoja niihin, itse hotelleja en nähnyt ennenkuin aivan täällä kaupungissa. Edelleenkin asutus oli minusta siistiä, toki joukossa on niitä pelkkiä harvasta laudasta tehtyjä vajoja, joihin vettattuna suomalainen piha-vaja olisi luxusta. Mutta sitten oli koko kirjo aivan luxus-asuntoihinkin. Kohtaamani ihmiset olivat samalla tavalla ystävällisiä kuin Guatemalassakin. Tuo vuorijono ei nyt niin kauhean korke ole, mutta silti pääosin kirkasvetisiä jokia sieltä laski ehkä parikymmentä ja pienempiä puroja vaikka kuinka paljon. Kaunista, ei voi muuta sanoa.

Majapaikkani on edelliseen verrattuna luxusta, varasin sen etukäteen. (Costa Azul Countru Beach). Oven edessä oli johtaja lastaamassa autoa perheineen ja hän jututti minua ja antoi henkilökunnalleen erityisohjeet. Sain sellaisen huoneen kuin halusin, alakerrasta (pyörä helppo ottaa sisään) ja uima-allas olisi parvekkeelta noin 6 m:n päässä. Mutta minulla ei nyt kertakaikkiaan ole aikaa uiskennella, pitää hoitaa nämä velvollisuudet, sitä vartenhan minä olen täällä, en pulikoimassa uima-altaissa? Tällaisia tänään, uusi maa, ennakkoon taas jännittävä. Ei kuitenkaan niin pelottava kuin edellinen. Täälläkään tänään ei mikään ole ollut vialla. Niin, toissapäivänä yksi henkilä jota jututin, varoitteli taasen pimeällä ajosta. Sanoi että täällä on miehiä jotka ottavat viinaa ja päissään tulevat hulluksi ja tekevät mitä tahansa!  Eli viina se täälläkin on elämää hankaloittava ja vahingoittavakin tekijä.

torstai 2. tammikuuta 2014

2.1.2014 Hondu

Olen Hondurasin puolella ja netti ei toistaiseksi toimi kuin puhelimessa. Tällä ei pitkiä juttuja kirjooteta. Paikka on Puerto Cortes.

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

1.1.2014 Puerto Barrios, nuorista?

Tässä seison.

Viettelen lepopäivääni huonosti nukutun yön jälkeen Puerto Barrios:issa, Guatelamallsa, lähellä Hondurasin rajaa. Olo on tosiaan sen verran kurja, että en ole saanut oikeastaan aikaa mitää. Kirjoitampa muutaman sanan aiheesta, jonka vuoksi matkaani koitan taittaa. Joku sanoikin FB-sivuillani, että onko minun sanomisillani jotenkin korkeampi painoarvo, sen vuoksi että ajelen pitkän matkaa pyörällä. Ei ole. Sanomisieni painoarvon saa jokainen päättää aivan vapaasti itse, jos on ne lukenut.
Miehillä alkoholismin kehittyminen vie kuulema keskimäärin 15 vuotta ja naisilla 5 vuotta. Ero naisilla lyhyempään aikaan saattaa johtua mm. biologiasta, naisilla on enemmän rasvakudoksia ja siten vähemmän vettä kehossa, johin viina voisi laimentua. Saatan olla väärässäkin. Nykyäään moni nuori kehittää vakavan alkoholismin jo kuitenkin ennen kuin saa opintojaan päätökseen. Tämä on todella paha yhdistelmä, tutkinto vailla oleva ihminen, jolla ei ole töitä. Syntyy yksi ryhmä "kärryiltä putoajisa", joita on erittäin vaikeaa auttaa. Kaikki syyt masennukseen on olemassa ja aikaa hoitaa sitä viinalla kun ei ole töitä. Tarkkavainen lukija on saattanut havaita, että minulle yhdenkin päivän joutenolo on melko masentavaa.

Mistä sitten johtuu se, että nuoret ehtivät alkoholisoitua nykyään jo ennen opintojensa päättymistä?  Kyllä niitä kelkasta putoajia on ollut aina, opetusjärjestelmö joka ei ota huomioon ihmisten erilaisuutta, koulukiusaaminen ym, voivat luovat tilanteen, jossa opiskelu on vastenmielistä. Mutta tällä hetkellä ollaan aivan toisenlaisissa luvuissa kuin muutama vuosikymmen sitten. Palaan taas lempiaiheeseeni, eli meidän vanhempien sallivampaan asenteeseen ja esimerkkiin. Väitäme rakastavamme lapsiamme ja toimimme tavoilla, joiden takia osa lapsistamme hankkii elinikäisen parantumattoman sairauden,  alkoholismin.

Kaikki mitä teemme on kasvatusta. Jos juoksemme ja lenkkeilemme, se on kasvatusta, jos poltamme tupakkia, se on kasvatusta, jos matkustamme ulkomailla, se on kasvatusta, jos teemme töitä tai siivoamme, se on kasvatusta. Tapamme puhua, kohdella toisia ihmisiä, tuntea tunteita, rakastaa,... kaikki se on kasvatusta. Jos juomme joka viikonloppu viinaa, se on kasvatusta, jos puhumme viinasta ja juhlimisesta myönteiseen sävyyn, se on kasvatusta. Jos kuvaamme viinilaseja ja kauniita viinipulloja yhdessä kukkien kanssa, se on kasvatusta. Sen romanttisen viini-illalliskuvan toisessa päässä on yksinäiseen kämppään yksin kuollut alkoholisti, joka löytyy huoneistosta leviävän hajun perusteella. Tai turvakotiin lasten kanssa pakenevasta äidistä, joka ei tiedä, mitä tekisi.

En voi mitenkään ymmärtää enään, miksi vastuuta nuorten pahoinvoinnista yritetään syytää muille. Toki niitä kasvattajia on muitakin, mutta kyllä se oma perhe mielestäni on tärkein. Olen pyytänyt ja pyydän taas omilta lapsiltani anteeksi, että olen tässäkin suhteessa toiminut väärin. Katsoin surullisena nettiin ladattua kuvaa viinipulloasetelmasta. Latauksen oli tehnyt alkoholiin kuolleen isän tytär. Me vain emme näe syy-yhteyksiä. Tai onko ajatus, että meidän perheessä kaikki on hyvin, minä voin tehdä mitä tahansa. Minulla nyt on toki poikkeuksellisen paljon raittiita ystäviä, joten kovin rajua viinamainoskamppanjaa minun ei tarvitse netistä lukea. Edelleenkin pitää paikkaansa, että koitan olla tykkäämättä yhdestäkään päivityksestä, jossa jollain tavoin toimitaan viinan myynninedistäjinä.

Uusi vuosi, uusia lupauksia ? Minä lupailen nykyään hyvin vähän. Aikaisemmin kun niitä lupauksia tein, en monestikkaan niitä pystynyt pitämään. Kuuluu taudin kuvaan. Ajattelen, että teot puhuvat puolestaan kuin lupaukset. Olisi minulla tähän loppuun yksi ajatus; Kun lupaukset yleensä koskevat itseä ja omaa hyvinvointia, vosiko asiaa miettiä toisin. Ei niin, että mitä minä voin  tehdä toisin itseni puolesta vaan niin, että mitä minä voisin koittaa opetella tekemään paremmin toisten puolesta.