maanantai 22. joulukuuta 2014

Joulu Suomessa!

Tämän kirkkon kuva on otettu 22.12.2013 Felipe Carillo Puertossa, Mexicossa.



Tämä päivä onkin sopiva tällaiseen blogipäivitykseen. Auringonnousu Kempeleessä tänään 10:27. Auringonlasku tänään 14:06. Päivän pituus on 3 h 39 min. On siis talvipäivänseisaus. Minä juhlistin päivää käymällä pyörälläni salilla jossa Juhalla (Juha Rankinen) oli minulle hieman ohjelmoitua tekemistä. Sain aikaan pitkästä aikaa maitohappoja sen verran, että piti käydä jossakin välissä oksentamassa. Hyvää se silti varmaan teki ja eilisen illan pyärälenkkikin tuntui siltä, että on siellä jaloisa jonkin verran voimaa. Olen ajellut nyt noin 200 km viikossa vanhalla matkapyörälläni. Lunta on sen verran, että voisi jo jotenkin hiihtää, hieman lisää ei olisi pahitteeksi.
Kirkko Bacalarissa, lähellä Belize:n rajaa 23.12.2013

Viime vuonna tähän aikaan olin Mexicon puolella, Felipe Carillo Puerto:ssa. (Lämpötila tänään näkyi olevan siellä +29C.)  Jouluaattona jo Belizen puolella. Takana oli tuolloin lähes kolmen viikon pysähdys Cancunin alueella ja kiertely siellä eri puolella Maya-kohteita ystäväni kanssa. Ystäväni oli matkustanut takaisin Suomeen ja minä lähdin jatkamaan matkaani koko matkani ehdttomasti alkuloisimmissa tunteissa. Yksinäinen Joulu vieraalla maalla. Läheiset ihmiset kaukana ja loppumatka tuntui silloin toivottoman pitkältä. Tosiasiassa ainoa johon tuolloin voin turvata oli se Jumalani, joka löytyy kaaikkialta, jos Häntä vain etsii. En tuolloin tietenkään tiennyt että matkani päättyisi traagisella tavalla muutaman viikon päästä.

Miksi tuota muistelen? Toki muistiini palaa jatkuvasti asoita matkoiltani ja se onkin suuri rikkaus elämässäni. Mutta syy nimenomaan tähän asiaan on se, että tuon yksinäisyyden suhteen tilanteeni on nyt toinen. Minulle on tulossa Jouluaattona kymmenkunta ihmistä joiden kanssa saan jakaa Joulun tunnelmaa. Olen siitä hyvin kiitollinen. Jouluna puhutaan rakkaudesta. Olen pohtinut jo pidempään rakkaus-asiaa koittaakseni ymmärtää sitä. Pieniä aavistuksia sen ymmärtämisestä on alkanut näkyä. Ensinnäkin sellainen asia, kuin että rakastaa on verbi, se ilmaisee tekemistä. Sitä ei pidä sekoittaa rakkauden tunteeseen. Jos minulla on rakkauden tunne, ei siitä ole mitään iloa muille kuin ehkä itselleni. Jos kykenen osoittamaan rakkauttani rakkauden teoilla, silloin rakastan. Läheiseni rakastavat minua tulemalla luokseni ilokseni, kiitos siitä. Koitan opetella vastarakastamaan.
 
Tällä pojalla oli hymy herkässä. Sitä elämäniloa toivon muillekkin lähimmäisilleni.
Jouluna puhutaan paljon kauniita sanoja, yksinäisistä ja vanhuksista. Onneksi on myös paljon ihmisiä jotka tekevät myös tekoja sanojen lisäksi. Tosin kuitenkin monen kohdalla käy niin, että juuri aattoillan joutuu olemaan yksinään, koska ne joilla on läheisiä, ovat läheistensä seurassa. Itseäni vähän vaivaa, koska olisin halunnut olla aattoiltana yksinäisten palveluksessa, mutta valitsin minäkin aatton läheisteni seurassa. Minä koitan korjata asiaa olemalla uudenvuoden aaton palvelutehtävissä.

Ensi vuoden alkuun minulla olisi tarkoitus käynnistää Limingassa (Liminkalaisille pääasiassa) kokeilumielessä elämäntapamuutosryhmä Limingan seurakunnan vapaaehtoistyönä. Toivon löytäväni kyllin monta halukasta mieshenkilöä ryhmään, joka kestäisi koko kevään. Olen pohtinut asiaa jo pitkään tuolla tien päällä polkiessani ja uskoisin, että minulla olisi melkoisesti kokemusta siirrettäväksi muidenkin käyttöön. Laskeskelin tässä, että olen itse ollut huippuvalmentajan opissa noin kahdeksan vuotta, siis jo melko monta tuntia. Lisäksi olen olen liikkunut viimeisen kymmenen vuoden aikana karkeasti arvioiden 10 000 tunnin luokkaa. Tänään totesin ystävälleni Juha Rankiselle, että hänen opeillaan olen ajanut pitkiä lenkkejä ulkomaillakin reilusti yli 40 000 km ilman että olisi ollut yhtään rasitusvammaa, joka olisi estänyt päiväksikään liikkumisen. Tätä kokemusta olisin halukas ilmaiseksi jakamaan yhdessä henkisen valmennuksen kanssa.



tiistai 2. joulukuuta 2014

TALVIPYÖRÄILYÄ

Tämä kuva on viime lauavtailta Limingan Vanhan ajan Joulu-tapahtumasta, jossa myös Joulupukki vieraili. Tässä hän katselee Limingan pappilan parvekkeelta.


Espanjan lämpö ja valo on vaihtunut Pohjois-Suomen kylmyyteen ja tällä haavaa pimeyteen. Minun tämän vuoden mylläkkäni jatui siten, että myin Syötteen majapaikkani ja olen tässä menneen kuukauden aikana kiikuttanyt vähäisen maallisen omaisuuteni poikani kanssa Syötteeltä Kempeleeseen. Nähtäväksi jää, miten pitkäksi aikaa, nyt kuitenkin täällä aika tutuissa maisemissa lähellä minulle tärkeitä ihmisiä.

Muuttohommat veivät sen verran aikaaa, että parin viikon ajan liikkuminen jäi hyvin vähälle. Kuntosalille sentään pääsin ystäväni Juhan kanssa kipeyttämään lihaksiani lähes heti paluuni jälkeen. Tuon kaksiviikkoisen tauon jälken myös pyöräily käynnistyi ja on nyt kuitenkin kohtuullisella tasolla. Tänään ajelin hieman reippaat 50 km josta osan matkaa aivan pimeässä koska lähdin reissuun ennen kahdeksaa aamulla. Tavoittelen tällä hetkellä noin 5000 – 6000 kcal:n viikkokulutusta, mikä vastaa 10-12 tunnin tehollista liikuntaa peruskunnon luontitasolla. Minä ajattelen, että kaikessa ulkona liikkumisesa on oleellista oikea pukeutuminen. Säiden muuttuessa sitä toiki saa aina hieman harjoitella, mutta mitä useamman kerran sitä lähtee liikkeelle, sitä helpompaa se on. Oikeilla varusteilla lähes kaikki säät ovat kelvollisia liikkumiseen. Lisäksi kun käyttää pyörälukkua hyväksi, voi varusteita säätää matkankin aikana sopivaksi.

Tämännäköistä tänään paluumatkallani Kempeleessä. Nyt olisi jo enemmän lunta.

Mieleni tulevaisuuden suhteen on aika avoin. Mietin kuitenkin palattuani jonkinlaista tavoitetta liikkumiselleni yksinkertaisesti sen taki, että se on jotenkin mukavampaa niin. Vaikka tietenkin tärkein tavoite on, että voin kaiken aikaa paremmin, kun liikun. Mutta jokin tavoite kuitenkin. Niinpä pohdin coach:illeni Juha Rankiselle, että ajoin viime kesänä yhden pitkän päivän aikana tuolla raskaalla retkipyörälläni parin laukun kanssa (tarkkaan ottaen kolmen, jos tankolaukkukin lasketaan mukaan) hieman yli 300 km. Jospa koittaisin ajaa 350 tai jos sittenkin 400 km yhdellä kerralla. Pelottaa kirjoittaa tätä ylös, koska on se todella pitkä matka. Sitten hoksasin, että jos vaihtaisin pyörän sellaiseen keveään maantiepyörään? Ei kelvannut Juhalle, ei ole tulos vertailukelpoinen. Pitää ajaa samalla raskaalla vanhuksella kuin mitä ajoin viime kesänäkin. No, sillä sitten. Että sellainen tavoite.

Nyt kuitenkin mennään rauhassa kohti Joulua. Joulumieltä toivon itselleni ja niille jotka tätä lukevat. Joulumielen syntyyn on varmaankin eri tapoja. Haluaisin kuitenkin muistuttaa yhdestä. Jouluajan kiireenkään keskellä ei kannata unohtaa liikuntaa. Se on paitsi keholle, myös mielelle paras yleislääke mitä on olemassa. Ajattelen, että yhtä tärkeää kuin syöminen tai nukkuminen. Jos ajatuksena on että ei ole aikaa, niin silloin kyseessä on priorisointiongelma. Onhan syömiseenkin aikaa ja nukkumiseen …



torstai 16. lokakuuta 2014

16.10.2014 Puerto de Mazarron


Majapaikkani ikkunasta avautuva näkymä.

Majapaikkani aamupala oli paitsi hyvä, myös upean näkoalan suova. Koska aamiainen alkoi vasta kahdeksalta, niin sain katsella aamupalaa syödessäni auringon nousua meren ylle. Matkani jatkui tänään ensin Cartagenaan ja sen jälkeen pikkutietä tänne rannikon pikkukaupunkiin. Alkumatka oli taas teiden valinnan suhteen hieman haasteellinen, mutta kyllä ne sieltä ajallaan löytyivät. Aikaa vain tahtoo kulua reittien hakuun ja toisinaan palailemiseenkin yllättävän paljon.
Kirkko, muistaakseni San Pedrosta.

La Unionissa oli mielenkiintoani herättävän paljon vanhoja kaivoskuiluja. Niin, nuo kirkon kuvat ovat muistaakseni San Pedro:sta. Aivan upea kirkko ja tällä kertaa pääsin sisällekkin. Tuuli oli osittain vastainen ja vaikka matkaa ei kertynyt kuin juuri yli 100 km, ihan mukavasti kulutin energiaa. Lämpöä oli päivällä joidenkin mittareiden mukaan 28C, joten ihan hyvin tarkenee. Pitää yrittää muistaa syödä.

Kuva alttarille.

Blogini teemaan liittyen muutama sana ainakin FB:ssä huomiota herättäneeseen alkoholimainontakeskusteluun. Anteeksi kaikille asiasta kantaa ottaneille, mutta mielestäni virkamiesten ylilyönteihin tehdyt kiihkeät kannanotot vaikuttavat minusta naurettavilta. Vähintäänki yhtä naurettavilta kuin virkamiesten ylilyönnit. Lisäksi arvelen aivan samoin kuin EHYT Ry, että koko keskustelu taitaa olla alkoholiteollisuuden masinoimaa ja kansa menee perässä kuin pässiä narusta vetäen. Jos ihan rehellisesti mietitään, eikö todellakaan ole tärkeämpää asiaa puolustettavana? Työllisyys, valtionvelka, vanhusten hoito, terveydenhoito, koulutus, lomautukset, yksinäisyys, väkivalta...... Voisin keksiä vaikka kuinka pitkän listan jos on aiheista puute.

Yksi monista sivuseinien rakennelmista. En tiedä oikeaa nimeä.

Sitten toinen asia siihen mainontaan liittyen. Palaan tähän yhä uudelleen vaikka hyvin heikoin tuloksin. Tärkein mielikuvamainostaja on kansa itse. Esimerkiksi sosiaalinen media on täynnä juttuja ja kirjoituksia, joissa alkoholi näytelee pääosaa. Katsoin erään sukuuni kuuluvan henkilön lomareissun FB-päivityksiä. Niistä ei löytynyt yhtään kuvaa, jossa ei olisi esiintynyt olutta, useimpiin kuviin ei ihmistä edes mahtunut, pelkkiä oluttuoppeja. Katsokaapa omia lomakuvianne!  Mitä niillä viestitte? Jos teillä on lapsia, mitä haluatte niillä viestiä? Mitä ja miksi viestitte alkoholia ja sen juomista kuvaten?  Kyllä se olutteollisuus pärjää ihan riittävän hyvin, vaikka ette toimi sen ilmaisena markkinoijana. On turhaa odottaa kuivempaa sukupolvea, jos valtaosa kansasta otta osaa alkohlimyönteisen kaksinaismoraalisen asenneilmaston luomiseen.  Tällainen ajatus tällä kertaa.

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

15.10.2014 Torrevieja

Eilen illalla rannalla oli pilvistä ja aurinko paistois saareen, joka näissä olosuhteissa näytti melkein jäävuorelta.


Eilinen ajopäivä Valenciasta lähdettyäni päätyi lähelle Benidorm:ia, vaatimattomaan majapaikkaan. Tänään olin taas liikkeellä yhdessä auringon kanssa ja ajelin hyvin rauhallisesti tänne Torrevieja:aan. Säät ovat edelleen suosineet. Eiliselle oli luvattu sadetta 60%:n todennäköisyydellä, siltikään en kastunut. Päivä oli kyllä viilein tähän asti. Tänän aurinkoa taas riitti, hieman tuultakin, mutta se kävi sisämaasta ja siis pääosin sivulta.
Olen siis matkannut tämän rannikon kerran ennenkin ja loppumatkan tästä reissustani moneenkin kertaan. Joitakin asioita muistan tuosta reissustani 2010 keväällä, jolloin ajoin Roomaan. Näitä juttujani sen sijaan olen kirjoittanut jo niin paljon, että alkaa aiheet loppua. Ensiksi kaksi ensimmäistä reissuani kirjoitin kokonaan ruutuvihkoihin muistelmiani. Siellä ne on. Muistelin tänään, että varsinkin ensimmäisellä matkallani en malttanut olla kertomatta lähes kaikille tapaamilleni ihmisille mistä olen tulossa ja minne menossa. Nykyään teen sen vain kysyttäessä.
Aikoinaan luulin, että flamengoja on vain afrikassa. Olen nähnyt niitä Espanjassa monissa paikoin, nämä tänään Torreviehaan tullesdsa suolankeruualtaiden lähellä.


Mutta kyllä pyöräily maistuu. Tosin minulle tuli pari päivää sitten tieto, että pitäisi hankkiutua Suomeen hoitamaan asioita kiireen vilkkaa. Minkäs teet. Tulen kun ehdin. Koitan nyt säilöä auringon lämpöä, että pärjäisin pimeän ajan yli.




sunnuntai 12. lokakuuta 2014

12.10.2014 VALENCIA

Olisipa mukavaa tällaiset kyltit  Suomessakin.


Helteinen päivä  joka päättyi lopulta sadekuuroon juuri ennen hotellille pääsyäni täällä Valenciassa. Ajelin alkumatkan tietä 340 joka sitten muuttui autopistaksi ja jouduin etsiskelemään luvallista väylää seikkaillen kahden moottoritien välissä. Löytyi se sieltä vaikka välillä vähän töitä teettikin. Samoin teetti töitä kohtalainen vastatuuli, mutta sitä vartenhan sitä voimaa on reisiin hankittu.

Mietin päivällä blogini teemaan liittyen, että moni ajattelee, että on ihmisen oma valinta, tuleeko alkoholsitiksi vai ei. Näin ei kuitenkaan ole. En ole kuullut kenenkään päättäneen lapsena, että alanpa alkoholistiksi. Ajatteleeko tupakoitsijan keuhkot, että kehitänpä keuhkosyövän? Ei ajattele, päinvastoin taistelee kaikin keinoin vastaan torjuakseen mutaatioiden muuttumista syöväksi, toisinaan onnistuu ja toisinaan ei.  Alkoholismi on sikäli omituinen sairaus, että sairaalta puuttuu sairauden tuntu ja hän taistelee usein lähes viimeiseen pisaraansa asti kieltääkseen tautinsa. Ajatuksena on, että kyllä minä tämän voisin lopettaa, jos haluaisin.

Jos sinä kuulut niihin normaaleihin ihmisiin, joiden alkoholinkäytö on hallinnassa niin silloinhan voit päättää itse juotko vai etkö juo. Yksi vuosi ihmisen elämästä ei ole niin hirveän pitkä aika. Jospa kokeilisit olla juomatta pisaraakaan kokonaisen yhden vuoden ajan, siis todella vuoden. (Tämä korostus sen takia, että vastikään kuuntelin toimittajaa, joka oli ollut ”vuoden juomatta” lukuunottamatta joitakin pieniä repsahduksia. Kyllä se juomaton kausi lasketaan todella vain siitä viimeisestä ryypystä). Jos siis juominen ei ole ongelma ja sinä todella itse siitä päätät, asian pitäisi olla aivan helppo juttu. Veikkaan, että useimmat ajattelevat, että kyllä minä voisin, mutta kun en halua! Juuri näin sanoo ja ajattelee valtaosa juovista alkoholisteista. Siis selitys on juovan alkoholistin selitys. Mutta jos kuitenkin kokeilisit, niin veikkaan että hämmästyt monestakin asiasta. Olsipa kerrankin jotakin kunnon kerrottavaa ystäville ja FB-kavereillekkin!
 
Sitrushedelmäviljelmiä mahtui todella paljon matkan varrelle. Pääosa vielä raakoja, nämä pikkuiset olivat väriltään jo keltaisia.
Palaan vielä siihen, että alkoholismiin sairastuminen ei ole oma valinta, siitä toipumisen yrittäminen on, ainakin silloin kun asiasta tulee tietoiseksi. Minulla on muitakin vajavaisuuksia jotka eivät mielestäni ole oma valinta ja joista toivoisin pääseväni eroon. Olen niiden takia aiheuttanut elämässäni vahinkoa itselleni ja muille ihmisille, eniten niille joita eniten rakastan. Luonteeni vajavaisuuksien suhteen on aivan sama juttu kuin alkoholinkin, niistä pitäisi tulla ensin tietoiseksi.  Pelkästään tietoisuus ei riitä. Pitäisi jollakin tapaa päästä niistä eroon, mutta miten.  Tai sitten jos niistä ei kaikista yrityksistä huolimatta pääse eroon, sitten kai on hyväksyttävä ne vammoina, joiden kanssa on elettävä. Jos joku ihminen on vaikka hiljainen ja syrjään vetäytyvä luonteeltaan, voi olla, että hän saa toistuvasti kuulla itsestään, kuinka epäsosiaalinen hän on! Mutta jos on sellainen eikä sille mitään voi! Harva meistä menee sanomaan vaikka polion takia jalkansa vioittaneelle, että miksi sinä olet tuollainen rimppakinttu aina, koittaisit olla jo hyväjlkainen! Niin, täytyy miettiä, minkä osan käyttäytymisestään voi valita ja mitä ei. Omalta kohdaltani korjaisin kaiken minkä olen huonoksi havainnut, jos voisin. Mutta kun en voi, tyydyn tekemään parhaani ja toivomaan armoa, jos sitä riittäisi minullekkin.

Tällaista tästä myllystä tällä kertaa. Niin, mainostatko sinä alaikäisille alkoholijuomia?




lauantai 11. lokakuuta 2014

11.10.2014 Benicassin, Espanja

Kastelukanavaa, jonka  vartta ajelin aamulla. Juuri ennen kuin  otin kuvan ,joku isohko kala hyppäsi pinnalle

Illan ullossateesta oli aamulla jäljellä vain maan kosteus lähtiessäni auringon ensisäteiden saattelemana liikkeelle.  Alkuun Ampostaan, Rio Ebron viereistä isoa kastelukanavaa seuraillen ja sitten aivan rantaan Sant Carles de la Rapita:aan. Join seillä kahvit katsellen vähitellen heräävää kaupunkia. Rakastan lauantai- ja sunnuntaiaamuja, silloin on yleensä hyvin rauhallista ihmisten makoillessa sängyissään kuka mistäkin syystä.  Loppupäivän ajelin melkein lomatunnelmissa väliin pysähdellen ja kaupunkien läpi ajaen tänne  Benicassimiin.  Poutainen päivä oli melkein liiankin kuuma ja vettä kului. Matka oli edellistä päivää huomattavasti keveämpi vaikka pituutta olikin vähän enemmän.

Aamuaurinko kultasi vuoria.

Luin illalla Iltasanomien nettilehdestä artukkelin elintapojen vaikutuksesta sydänkohtauksiin. Usimpien tutkimusten mukaan neljä viidestä sydänkohtauksesta voitaisiin välttää elintapoja korjaamalla. Ajattelin tätä ihmisten suhteellisuuden tajua. Väitellään siitä, että onko 7,5 mikrorammaa vai 10 vai 50 mikrogrammaa D-vitamiinia sopiva määrä.  Samaan aikaan valitaan sellaisia  elintapoja aivan sumeilematta, jotka  tilastollisesti lyhentävät elinikää vuosilla tai jopa vuosikymmenillä. Jos alkoholille esimerkiksi aseteltaisiin maksimiraja samoin perustein, niin mikäköhän se olisi? D-vitamiinin suhteen kun on käsittääkseni kiistattomia positiivisia terveysvaikutuksia kun taas akoholilla niitä saa suurennuslasilla hakea. Negatiivisia sen sijaan ei tarvitse hakea, niiden lista on pitkä ja painava.  No, tuossa artikkelissa niitä elintajoja oli tietenkin muitakin kuin alkoholi. Ravinto, liikunta ja tietenkin tupakointi.
 
Tämäkin on matkakuvaa aamulta.
Jotkin naiset maksavat suuria summia kauneusleikkauksista.  En toki moiti sitä, mukavampihan sitä on katsella kauniita naisia. Mutta jos samaan aikaan käyttää nopeasti vanhentavaa alkoholia, niin paras kauneuskonsti jää käyttämättä. Viina pois ja lenkille, kilot karisee, pöhötys lähtee ja niin lähtee ulkomuodosta vuosia, viinan määrästä riippuen saattaa lähteä melko monta. Että tällaista tänään tästä myllystä.




perjantai 10. lokakuuta 2014

10.10.2014 Tortosa, Espanja

Kirkko Mora la Nova:ssa




Noin 100 km:n päivä, sen verran mäkiä, että nousuja kertyi reilun kilometrin verran. Joku saattaa ihmetellä, että mistä minä ne nousut tiedän. Minulla on sellainen sykemittari, että näen siinä ilmanpaineeseen prerustuvan mittauksen perusteella korkeuden ja sen, minkä verran yhteensä olen noussut päivän aikana. Ei ehkä ole aivan tarkka, mutta kyllä se suunnilleen pitää paikkaansa. Lisäksi näen korkeuden hyvinkin tarkkaan navigaattoristani ja samoin kokonaisnousut, mikäli pidän harjoitustoimintaa koko päivän päällä.
Aamupäivä oli nousuvoittoista matkaa aurinkoisessa säässä. Minulle sattui sellainen tappio, että pudotin matkamittarini jossakin vaiheessa. Oli vielä aika kalliskin, kun oli sellainen johdoton malli. Palasin sitä yhden mäen verran taaksepäin haeskelemaan edelliselle pysähdyspaikalle, mutta sen pidemmälle en viitsinyt palata ”vastavirtaan”. Alkumatkasta tiepuolessa oli aika paljon viiniviljelmiä ja loppumaatkasta Rio Ebren varrella hedelmäpuita. Rehevää ja kaunista jokilaaksoa.
Viini on pääosin korjattu, mutta löytyy vielä korjaamatontakin satoa.


Minä olen kiinnittänyt omaan hyvinvointiini huimiota aivan toisella tavalla sen jälkeen kun alkoholin käyttö jäi elämästäni. Erityisesti kolmesta hyvinvointitekijästä; ravinto, lepo ja liikunta olen ravintoon ja liikuntaan kiinnittänyt huomiota. Tiedän aikaisempaan nähden hyvin mitä suuhuni laitan ja minulla on kokemuksia siitä miten liikunta vaikuttaa kehooni ja mieleeni. Kesällä lisäilin viikottaiseen pyöräilymäärääni ainakin yhden pidemmän lenkin ja niinpä teinkin heinäkuussa minulle tähän asti pisimmän lenkin, 305 km. Pyörä kulki ja tuntui hyvältä. Nyt syyskuussa olosuhteista johtuen minun 300 – 400 km viikkopyöräilyni tipahti puoleen eikä kovin pitkiä lenkkejä tullut. (terkoitan reilusti yli 100 km:n lenkkejä). Taisi olla peräti 4 viikkoa tilanne näin. Tunnen sen nyt nahoissani, kestävyyskuntoni on taantunut.  Toinen päivä ja takapuoli puuttuu ja muutenkin meno oli illasta vähän nihkeää. Eilen kulutus oli 3800 kcal ja tänään 4200 kcal, siis ihan kohtalainen mutta ei nyt mitenkään mahdoton. Mutta kuten sanoin, minä tunnen jo kehoni toimintaa. Oletan, että en ole kovin virkeä parina seuraavanakaan päivänä. Kun meno alkaa tuntua raskaalta, pysähdyn ja lepään päivän ja mikäli en ole ihan väärässä, niin sitten pitäisi jo kulkea selvästi paremmin. Tietenkin jos saisi pyöräillä kuusi viikkoa, niin silloin vasta varsinainen kestävyyskunto alkaisi tulla esiin.
 
Rio Ebre on joki, jossa on vettä. Ei niin ravallista, ainakaan lähellä rannikkoa täällä.
Miksi kerron tätä? Ihmiskeho on sellainen, että se tarvitsee jatkuvaa liikuntaa pysyäkseen kunnossa. Esimerkiksi kipsiin laitetun raajan lihakset alkavat surkastua jo kolmen vuorokauden jälkeen. Sanoisinkin, että liikunnan väliin ei pitäisi jättää koskaan kolmea päivää pidempää aikaa kuin vain pakon edessä. Niin se vain on. Kyllä se keho liikkuu, jos sitä käskyttää. Oman liikkumattomuuteni syynä on aikoinaan ollut henkinen laiskuus.



torstai 9. lokakuuta 2014

9.10.2019 REUS

Reis, majapaikkaa etsimässä.




Ihmisten aikaan ylös ja 8:30 matkaan. Vaikka olen tehnyt matkaan lähdön jo monta kertaa, aina se on yhtä jännittävää. Minä olen luonteeltani ehkä jonkin verran ylivarustautuva. Toisaalta olen muutaman kerran meinannut jäätyä pahoin vuoristosa ja pyörällekkin on sattunut matkojeni aikana kaikenlausta, joten vaatteita ja työkaluja tuppaa kertymään matkaan. Arvioin pyöräni kokonaispainoksi nyt lähes 60 kiloa, siis selvästi vähemmän kuin edellisellä reissullani, mutta silti!  Ja se tuntuu. Siitä on jo pitkä aika kun ajoin edellisen kerran täyteen lastatulla pyörällä ja siksi pyörä tuntuu aluksi järkyttävän painavalta. Ensi vaikutelma on, että ei tämän kanssa kerta kaikkiaan jaksa ajaa, puhumattakaan, että 100 km. Mutta sitten sitä ajattelee, että jos se on onnistunut aikaisemminkin, niin miksei nyt.
Ensimmäiset mäet tuntuivat kyllä raskailta mutta vähitellen päivän mittaan aajoon alkoi tottua ja niin minä vähitellen sen noin 100 km taitoin. Lämpimässä pääosin aurinkoisessa säässä. 
Reis

Tämä seutu on aika tiheään asuttua ja teitä on tiuhaan, liikennettä ja navigointihaastettakin riittää. Ei niitä mäkiä tälle päivälle sitten niin paljoa ollutkaan, alkumatkan jälkeen oli tasaisempaa. Niinpä päätin huomenna koittaa tehdä päivän lenkin sisämaahan ja suuntasin illaksi tänne Reus:iin, josta matkaani aamulla jatkan. Koitan huolehtia matkabudjetistani, ensimmäinen kysymäni majapaikka maksoi 60 Euroa, joten jatkoin matkaa ja löysinkin seuraavaksi aivan keskeltä kaupunkia hyvän Hotel J Olle:n, jossa yö maksoi 30 Euroa. Niinpä tässä on varaa lähteä syömään.
Maisemaa päivämatkan varrelta. en ole ihan varma paikan nimestä, niin en sano mitään.

Niin, olen pysytellyt hyvin sitekeästi Espanjan kielessä ja toistaiseksi olen selvinnyt ihan hyvin. Tosin olen selvinnyt monessa maassa osaamatta sanaakaan paikallista kieltä, mutta on tämä ihan mukavaa. FB-kaverini Antti on parhaillaan Turkissa pyörämatkallaan. Pidän sitä Turkkia yhtenä mieluisimmista pyöräilymaista, valitettavsti en isaa kieltä sanaakaan ja se kyllä madaltaa matkustamisen hohtoa jonkin verran.  Mutta nyt syömään!



keskiviikko 8. lokakuuta 2014

RAITTIINA OLEMISEN KOKEMUS.

Kauniin hautausmaan hautakammioseinämää Sitgesissä. Tänäänkin moni Suomalainenkin  on päätynyt ennenaikaiseen hautaan alkoholin takia ja vielä useampi tekee työtä edelleen lyhentääkseen elämäänsä. 


Koko ihmiskunnan kehitys perustuu kokemuksen jakamiseen. Yhden ihmisen kehitys ja oppiminen ilman aikaisempien sukupolvien ja kanssaelävien kokemuksia jäisi varsin vähäiseksi. Voisi olla että aina joku joskus keksisi kivikirveen ja muuta sen kaltaista, mutta siihen se taitaisi sitten jäädä. Olemme siis sosiaalisia olentoja jotka oppivat tai ovat oppimatta omista ja toisten kokemusista.

Minun kokemukseni lapsuudesta ilman päihteitä päättyi 17 vuoden iässä. Liityin valtaväestön joukkoon, siihen joukkoon, jonka elämään alkoholi kuului merkittävänä osana. Minulla oli tuohon mennessä ollut kyllä kokemuksia muiden alkoholin käytöstä. Isäni käyttyi alkoholia viikonloppuisin, liekkö sotatraumat tai raskas työ selitysenään. Joka tapauksessa ne kokemukset olivat pelottavia, vastenmielisiä ja epämiellyttäviä. Minun isäni ei minua päissään hakannut, ei hakannut tietääkseni äitiänikään. Kuitenkin läsnä oli pelon ilmapiiri, joka sai minut viivyttelemään alkoholikokeilujani huomattavasti silloisia tovereitani myöhäisempään ajankohtaan. Niin, kokemukseni oli, että humalainen on pelottava, epämiellyttävä ja haisee pahalle. Pelkääsin lisäksi, että isäni tappaa äitini tai että hän kuolee, kun lähti kylälle toisen humalaisen, väkivahvan setäni kanssa ”keskusteleman”.

Minun kokemukseni omasta alkoholinkäytöstäni alkoi vähän jälkeen 17. vuotta täytettyäni. Kavereilleni tarkoitetulle viinipullolle ei ollut vastaanottajaa ja niinpä tyhjensimme sen toisen kokemattoman kanssa. Tästä alkoi alkoholinkäyttöön liittyvät kokemukseni, joiden lopputuloksena olin vuoden 2003 alussa hulluuden ja haudan partaalla. Tänään ajattelen, että henkinen kehitykseni pysähtyi ja alkoi taantumaan aloitettuani alkoholinkäytön. Alkoholi oli alusta pitäen kainalosauva, lääke pahaan oloon, tunnekuohuihin, kaikkeen sellaiseen, joka olisi pitänyt käydä läpi selvin päin eikä tukahduttaa juomalla itsensä humalaan. Lukuunottamatta ”nuoruuteen kuuluvia satunnaisia ylilyöntejä” ei alkoholi alkuaikoina näyttänyt aiheuttavan kovin suuria ongelmia juomaurani alkuaikoina. Opiskelin ja kävin töissä, menin naimisiin ja saimme lapsia. Tosiasiassa minulla on hyvin vähän mitään hyvää sanottavaa alkoholinkäytöstäni missään elämäni vaiheessa. Sillonkin, kun siitä ei näyttänyt olevan mitään ongelmaa, se joka tapauksessa vei aikani paremmalta tekemiseltä ja oli pysyvänä esteenä aikuistumiselleni.

Paneutumatta sen enempää sairaskertomukseeni tällä kertaa mietin hetken tätä elämänvaihetta, jota olen elänyt toistakymmentä vuotta ja johon ei ole kuulunut alkoholi eikä sen puoleen mikään päätäni sotkeva lääkityskään. Nyt alan tajuamaan vähitellen, että pääni on ollut ihan riittävän sekaisi ilman mitään lisäsekoittamista. Ihmisenä elämään opettelu ei vaadi kemiaa, enemmän se vaatii nöyryyttä opetella ottamaan opiksi omista ja muiden kokemuksista, nöyryyttä ja avointa mieltä uuden oppimiselle ja vastaanottamiselle ja sen päälle vielä armoa. Armoa sen vuoksi, että ainakin minun elämässäni tuntuu olevan asioita, joita en kykene omin voimin ratkaisemaan.

Ehdin käyttää alkoholia pitkään, lähes 35 vuotta. Ne fyysiset ja henkiset vaikutukset, jotka kemiallisesta tunteiden tukahduttamisesta kehittyivät, syntyivät siis pitkän ajan kuluessa. Olisi kohtuutonta ajatella, että niistä toipuminen olisi hetken asia. Fyysisen kunnon palautuminen riippuu tietenkin siitä, kuinka huonoon kuntoon on itsensä juonut. Kokemukseni muista voin nyt tiivistää, että kahden ensimmäisen raittiin vuoden aikana monet näyttävät nuortuvan kymmenen vuotta. Nuoruuden aikaisia harrastuksia palaa takaisin, viinan juomiselta säästynyt aika käytetään liikuntaan ja muihin järkevimpiin toimiin. Minulla liikunta oli keskeinen asia heti alusta lähtien. Tähän ei ollut syynä niinkään välttämättä kunnon kohottamisen halu vaan käsittämätön rauhattomuus, johon liikunnalla oli suotuisa vaikutus. Nyt jälkeenpäin minulle on selvinnyt, että liikunta edesauttaa myös keskushermoston osittaista toipumista, joten siitä on etua henkiselläkin puolella.

Tri Ilkka Taipale kirjoittaa, että päihteiden väärinkäyttäjien pitäisi olla vähintään 8 kuukautta selvin päin, että mitään mielenterveyteen liittyvää diagnoosia voitaisiin tehdä. Omalta kohdaltani voin sanoa, että levttomuus keskittymiskyvyttämyys ja jopa muistiongelmat jopa kasvoivat ensimmäisten raittiiden kuukausien aikana. Nukkuminen oli erittäin rauhatonta. Yö koostui kymmenistä muutaman minuutin mittaisista torkahduksista, joiden aikana usein vielä näki ensimmäisiin raittiisiin vuosiin liittyviä juomapainajaisia. Jostain olen kuullut, että unikeskuksen toipuminen veisi kaksi vuotta, minusta tuntuu, että vieläkin pidempään. Toki tilanne alkoi kohenemaan joten suunta oli koko ajan parempaan. Vasta juomisen jäätyä pois, alkaa vähitellen käsittää, kuinka totaalisesti se loppuaikoina oli täyttänyt elämän. Tuntui, että pääkopassa oli pelkkää tyhjää, jota piti alkaa vähitellen täyttämään jollakin muulla kuin alkoholiin liittyvällä. Tämän asian ovat huomanneet monet sellaisetkin ihmiset, jotka eivät pidä alkoholinkäyttöään ongelmallisena. Siis, että onko elämässä enään mitään kivaa, jos ei juo viinaa? On toki, mutta ajattelu- ja toimintatavan muutos ei käy hetkessä ja on todella suureksi avuksi, jos on lähellä ihmisiä, jotka ovat kulkeneet saman matkan minua ennen. Vähitellen kuitenkin ajattelu- ja toimintatapa muuttuu. Päivät täyttyvät mielekkäällä tekemisellä, elämisen ilo valtaa alakulolta, masennukselta ja ahdistukselta tilaa. Ajat, jolloin eläminen tuntuu hyvältä, naututtavalta, lisääntyvät, levottomuus vähenee, pelko vähenee ja kaikenlainen toimintakyky lisääntyy. Näin käy, kun sen eteen tekee töitä.

Eräs juonne raittiuden alkuajoista oli myös seksuaalisten halujen katoaminen lähes vuoden ajaksi. En asiaa ennakkoon tiennyt, nyt olen kuullut sen olevan tavallista. Kyseessä on kuitenkin ohimenevä ilmiö ja käsitykseni mukaan varmempi tapa hankkia pysyvä impotenssi on jatkaa juomista. Ihmissuhteet akoholi rapauttaa, syrjäyttää ja tuhoaa. Kun viina on tärkein asia elämässä, ei voi odottaa, että sillä rakennetaan kestäviä ja hyviä ihmissuhteita, todella päinvastoin. Tässäkin suhteessa on järjetöntä ajatella, että kaikki palautuisi kuin taikaiskusta ennalleen saman tien kun pullo on laskettu kädestä. Vuosien aikana syntyneen epäluottamuksen väheneminen sellaiselle tasolle, että sen varaan voidaan rakentaa toimiva ihmissuhde vie usein vuoden, pari, vuosia tai joissakin tapauksissa sellaista ei voida enään koskaan savuttaa. Kuitenkin raittiiden päivien, viikkojen ja vuosien lisääntyessä, ajattelu- ja toimintatapojen muutuessa ja joma-aikojen vikojen avoimen tunnustamisen ja anteeksipyynnön jälkeen ne ihmissuhteet ovat parantuneet sillä tavoin, että ei tarvitse vältellä ketään ihmistä. Kyky rakastaa läheisiä ihmisiä palautuu ja kohtaamiset, joihin ei liity pelkoa vaan rakkaus, ovat elämän parasta antia.

Mikä juotatti aikoinaan? Juomiselle oli juoma-aikoina monenlaisia selityksiä, enkä ole poikkeus. Kaikilla on jokin selitys, joipa sitten kuinka paljon tai vähän tahansa. Se alkohlin käyttö pitää myydä itselle. Raittiudessa ei ole kyse siitä, että jätetään pelkästään viina pois. Kyse on paljon suuremmasta asiasta. Mihin sitä viinaa on tarvinnut? Mikä on se henkinen puute tai asia, johon sitä kemiallista lääkettä tarvitsee? Ei monikaan tosissaan väitä, että keho sitä tarvitsee, kyllä kyseessä siis on henkinen tarve ja henkinen ongelma. Miten siis voin ratkaista henkisesti ongelmallisella päälläni oman pääni henkisen ongelman? En siihen yksin ole pystynytkään, olen tarvinnut apua, toisilta ihmisiltä ja heidän kokemuksistaan. Tämä asia on vienyt toipumisessani kaikkein pisimmän ajan ja vie aikaani edelleenkin. Alkuaikoina luulin jotakin käsittäneeni, sitten ymmärsin, että en ole käsittänyt mitään. Sen verran kuitenkin käsitin aika pian, että henkisiä ja tunne-elämän ongelmia ei voi ratkaista päissään. Nyt kun aikaa on kulunyt hieman enemmän, olen lukenut ja kuunnellut lukuisia ihmisiä, luulen ymmärtäväni omalta kohdaltani, mihin vaivaan alkoholi on ollut lääke. Tosin hiton huono lääke, jonka sivuvaikutukset meinasivat tappaa minut ja joka ei koskaan olisi voinut ongelmaani ratkaista. Elämisen ongelmaa ei ratkaista juomalla.

Tällä hetkellä ajattelen, että olen tarvinnut alkoholia läheisriippuvuuteni ”hoitoon” . En työpaineisiin, stressiin, hankaliin ihmissuhteisiin, en edes rentoutuakseni. Alkoholi ei rentouta, se nostaa stressihormoonien tasoa. Läheisriippuvuus syntynee siitä, että ihminen ei pidä itseään rakastettavana. Tätä olen elämässäni oireillut lukuisilla tavoilla, epäonnistumisen pelkona, hyväksynnän hakuna, mustasukkaisuutena, pakona, kostonhimoisena katkeruutena ja kaunana, ….Ei kovin imartelevia asioita, mutta asioita, joilla olen pilannut oman ja toisten elämää. Kas tänään voin jo ainakin ajoittain katsella omaa toimintaani ja tulkita käytöstäni. Saatan jopa arvailla, mistä vaivani on syntynyt ja koitan kamppailla parhaan kykyni mukaan sen pienentämiseksi ja siitä aiheutuvien vahinkojen minimoimiseksi. Kuulostaa ehkä pikkujutulla, mutta jos kyseessä on asia joka on vaikuttanut jollakin tavoin merkittävään osaan tekemisiäni koko elämäni ajan, minulle se on todella suuri asia. Voin vakuuttaa, että tällaiseen itsetutkiskeluun en olisi kyennyt missään olosuhtessa akoholinkäytön jatkuessa.


Raittiina olemisen kokemus! En vaihtaisi raittiista päivistäni yhtäkään, en vaikeintakaan pois. Kemiallinen uni on toistaiseksi päättynyt enkä siihen ainakaan tänään halua palata. Koko elämäni on muuttunut, vähitelen mutta vääjäämättömästi. Ja muutos jatkuu, jos annan sen jatkua ja olen valmis tekemään sen eteen töitä. Jos sinä mietit omaa alkoholinkäyttöäsi, niin voin jakaa sinulle tämän raittiina olemisen kokemuksen. Kokemuksen ihmisen arvoisesta elämästä joka ylittää kaikilla rintamilla päihteiden käyttöön kuuluvan elämän. Sen eteen vain täytyy tehdä töitä eikä pidä olla liian malttamaton, palkinot eivät tule aivan heti.

tiistai 7. lokakuuta 2014

7.10.2014 CASTELLDEFELS


 
Upea jalankulku/pyörätie kiemurteli aivan meren tuntumassa kilometrikaupalla. Huomasin vasta paluumatkalla, että pyörille oli 10 km:n nopeusrajoitus 60E:n sakon uhalla. 
Levottoman yön ja aamupalan jälkeen kasailin pyörän rauhassa. Sain sen toimivaan kuntoon, vaikka isoin eruhammaspyörä olikin hieman vääntynyt ja ketjusuoja rikki. Majapaikkani on Barcelonan eteläpuolella, Castelldefels:issä. Apartomentosin edessä on meri ja hiekkarantaa molempiin suuntiin pitkälle. Ajoin Barceloonaan päin upeaa jalankulku/pyöräilybulevardia 4 km, ranta olisi jatkunut siitäkin eteenpäin. Minä käännyin Castelldefilds:in keskustan suuntaan.
Paisi pyörän testausta, oli minulla pari pientä hankintaakin. Vesipullot unohtuivat Suomeen, täällä sain maksaa niistä 11 Euroa kappale. Ei auttanut, vaikka tiedän kallis-sanan Espanjaksi kahdella tavalla, maksaa piti. Toinen hankinta oli kartta. Sen löysin huoltoasemalta. Jouduinkin seillä tiukoille Espanjani kanssa, myyjä oli tosi puhelias ja kyseli vaikka mitä. Kun pääsin ulos ja tein lähtöä, tuli perääni miehensä kanssa ja alkoivat vielä yhdessä hiillostamaan. Miehellä oli aikomus tulla Suomeen pyöräilemään ja hän kyseli parasta ajankohtaa tuloonsa . Kolmas hankintani oli CIM-kortti puhelimeen. Totuin edellisellä pitkällä matkallani paikallisiin CIM-kortteihin ja väliamerikassa niiden hankinta olikin aika helppoa. (no, miten sen nyt ottaa). Nyt oli taasen kohtalaisen hasteellista. Huoltoasemalla olisivat myyneet aikaa. Olisi pitänyt olla vain sopiva kortti. Minut neuvottiin olikohan se joku logoteria tai sinne päin, joka tapauksessa siellä oli myös nettikahvila. Lähes tunnin taistelun jälkeen minulla oli kortti ja ohje soittaa myöhemmin operaattorille.  Meinasin luovuttaa, sen sijaan menin kahville ja löysin puhelinmyyntiliikkeen. Selitin ongelmani ja 10 minuutin jälkeen minulla oli CIM-kortti ja yhteys nettiin!
Selittelen usein ihan tavallisia asioita, ajatuksenani on, että niistä voisi jollekulle olla hyötyä. Tämäkin reisuni, ennakkoarviolta vain 1000-2000 km, on sellainen, että valtaosa ihmisistä pystyisi sen toteuttamaan. Tähän ei tarvita mitään erityistaitoja. Tavallinen pyörä jossa on teline etulaukuille, pyörälaukut ja hieman aikaa. Matkaahan voi taittaa voimavarojensa mukaan, ei ole pakko ajaa pidemmälle kuin kulloinkin jaksaa. Elämä on ainutkertainen ja siksi minä ajattelen nykyään, että koitan elää sitä parhaan kykyni mukaan antamatta pelon tai laiskuuden (usein henkisen laiskuuden) estää tekemisiäni. Maailma on kaunis ja ystävällinen sana, hymy, teko,... kaunistavat sitä lisää. Anthony de Mello kertoo kirjassa ”Havahtuminen”, että useimmat meistä elävät elömäänsä unessa. Tänään koitan ainakin hetkittäin olla hereillä.



maanantai 6. lokakuuta 2014

6.10.14 BARCELONA

Tämänkertainen reissumuonani on todella yksinkertaista; Mysliä ja kiisseliä, yksinkertaista ja helppoa kuljettaa kun pakkaan ne vedenpitäviin pusseihini (Partioaitan karttapuseeja, olen ne hyväksi todennut). 


Minulla oli varattuna menolippu Oulu – Helsinki – Barcelona täksi päiväksi. Koska en malttanut olla pyöräilemättä jätin polkupyöräni purkamisen matkustruskuntoon aika viime tippaan. Kävin vielä eilen aamupäivällä pienellä lenkillä ja ilta oli velvollisuukksien hoitamista. Niinpä kovin paljon väljyyttä ei pakkaamiseen ollut. Pyörä pitää purkaa aika pieneksi että se mahtuu kuljetuslaukkuun; renkat pois, lokasuojat pois, taakkatelineet pois, polkimet pois, istiun pois ja ohjaustanko pois runkoon nippusiteillä kiinnitettynä. Niin ja etuteline ja takahammaspyörä irti... Kaikki sujui hyvin ja ajattelin että tämähän käy nyt tämän Tunturin kanssa paljon helpommin kuin Syötteellä lepäilevän matkapyöräni kanssa. Mutta sitten tuli ohjaustangon irroituksen vuoro ja siihen tökkäsi. Taistelin sen kanssa tunnin, mutta se ei inahtanutkaan.

Hädissäni soitin Pyöräliike Laihiaisen Karille sunnuntaista huolimatta ja sain sovittua treffeistä liikkeen eteen.  Sieltä hänet tapasinkin ja sitten alkoi taistelu. Lopulta meidän ei auttanut kuinb rälläköidä kannatinputki poikki ja sitten ruuvipenkin ja metrisen putken kanssa hitaasti kitkuttamalla saimme putken irti. Alumiini ja teräs! Tarvii vaseliinia väliin!!. Karilta löytyi sopiva kannatinputki ja jonkin ajan päästämeillä oli toimiva ohjaustanko, niin uskon.

Kiitoksia Karille, näin toimii oikea pyörähuolto silloin kun  apua tarvitaan. Olisi ollut aikamoinen pettymys, jos en olisi saanut pyörääni mukaan. Minulla on ajatuksena ajella tässä sellainen ”lohdutusmatka” Fuengirolaan. Matkatavaraa ei ole niin paljon kuin viimeksi, ei edes telttaa. Sen paikalle keulaan aion survoa pyörän kuljetuslaukun, se maksaa toista sataa, enkä raaski heittää sitä hukkaan. Ja tarvitsenhan minä sitä toivoakseni paluumatkalla.  Muuta neljä laukkua myöskään eivät ole kovin täynnä, mutta en usko, että löytäisin mistään vuokrapyörää, jonka kanssa voisin matkani tehdä. Tulin tähän Barcelonan lähelle, (Castelldefels), kolme yötä tässä. Ehdin kasata pyörän ja totutella hieman olooni täällä ennen matkaan lähtöä.  

Tätä blogia kirjoitan vanhalla pikku-PC:lläni. Poikani Tomi viritti sen uuteen uskoon, oli vaihtanut kovalevyn, tuplannut muistin, asentanut käyttöjärjestelmän uusiksi ja tämä pelittää nyt tosi hyvin. Meinasin jo heittää sen kierrätykseen, mutta eipä tarvinnut, kiitos Tomille. Huomenna koitan löytää puhelinmyyjän ja ostaa paikallisen CIM-kortin, niin saisi netin toimimaan missä vaan. Katsotaan, onnistuuko, keskiameriikassa kyllä onnistui. Kieleni vaihdoin heti Espanjaan ja koitan sen siinä pitää. Mukavaa kun saa taas käytännössä hyödyntää lukuisten harjoitustuntieni tuloksia. En olisi jossakin vaiheessa uskonut, että kielen oliskelustakin voin nauttia. Niin, ja nauttia elämästä ilman päihteitä. Huomatkaapa, että minun kuvissani ei alkoholituotteet näyttele pääosaa. Ja silti elämä maistuu.

Lentomatkasta vielä sen verran, että olin maksanut kaksi matkatavaraa ruumaan, sinne ne meni eikä pyörästä mennyt minkään sortin lisämaksua. Taisivat tehdä jonkin sortin virheen, kerran näinkin päin. Yleensö minä olen ollut maksavana osapuolena.



tiistai 9. syyskuuta 2014

Raittiina olemisen kokemus !


Mustikan varvut alkavat punastumaan mökkini pihalla.


Koko ihmiskunnan kehitys perustuu kokemuksen jakamiseen. Yhden ihmisen kehitys ja oppiminen ilman aikaisempien sukupolvien ja kanssaelävien kokemuksia jäisi varsin vähäiseksi. Voisi olla että aina joku joskus keksisi kivikirveen ja muuta sen kaltaista, mutta siihen se taitaisi sitten jäädä. Olemme siis sosiaalisia olentoja jotka oppivat tai ovat oppimatta omista ja toisten kokemusista.

Minun kokemukseni lapsuudesta ilman päihteitä päättyi 17 vuoden iässä. Liityin valtaväestön joukkoon, siihen joukkoon, jonka elämään alkoholi kuului merkittävänä osana. Minulla oli tuohon mennessä ollut kyllä kokemuksia muiden alkoholin käytöstä. Isäni käyttyi alkoholia viikonloppuisin, liekkö sotatraumat tai raskas työ selitysenään. Joka tapauksessa ne kokemukset olivat pelottavia, vastenmielisiä ja epämiellyttäviä. Minun isäni ei minua päissään hakannut, ei hakannut tietääkseni äitiänikään. Kuitenkin läsnä oli pelon ilmapiiri, joka sai minut viivyttelemään alkoholikokeilujani huomattavasti silloisia tovereitani myöhäisempään ajankohtaan. Niin, kokemukseni oli, että humalainen on pelottava, epämiellyttävä ja haisee pahalle. Pelkääsin lisäksi, että isäni tappaa äitini tai että hän kuolee, kun lähti kylälle toisen humalaisen, väkivahvan setäni kanssa ”keskusteleman”.

Minun kokemukseni omasta alkoholinkäytöstäni alkoi vähän jälkeen 17. vuotta täytettyäni. Kavereilleni tarkoitetulle viinipullolle ei ollut vastaanottajaa ja niinpä tyhjensimme sen toisen kokemattoman kanssa. Tästä alkoi alkoholinkäyttöön liittyvät kokemukseni, joiden lopputuloksena olin vuoden 2003 alussa hulluuden ja haudan partaalla. Tänään ajattelen, että henkinen kehitykseni pysähtyi ja alkoi taantumaan aloitettuani alkoholinkäytön. Alkoholi oli alusta pitäen kainalosauva, lääke pahaan oloon, tunnekuohuihin, kaikkeen sellaiseen, joka olisi pitänyt käydä läpi selvin päin eikä tukahduttaa juomalla itsensä humalaan. Lukuunottamatta ”nuoruuteen kuuluvia satunnaisia ylilyöntejä” ei alkoholi alkuaikoina näyttänyt aiheuttavan kovin suuria ongelmia juomaurani alkuaikoina. Opiskelin ja kävin töissä, menin naimisiin ja saimme lapsia. Tosiasiassa minulla on hyvin vähän mitään hyvää sanottavaa alkoholinkäytöstäni missään elämäni vaiheessa. Sillonkin, kun siitä ei näyttänyt olevan mitään ongelmaa, se joka tapauksessa vei aikani paremmalta tekemiseltä ja oli pysyvänä esteenä aikuistumiselleni.

Paneutumatta sen enempää sairaskertomukseeni tällä kertaa mietin hetken tätä elämänvaihetta, jota olen elänyt toistakymmentä vuotta ja johon ei ole kuulunut alkoholi eikä sen puoleen mikään päätäni sotkeva lääkityskään. Nyt alan tajuamaan vähitellen, että pääni on ollut ihan riittävän sekaisi ilman mitään lisäsekoittamista. Ihmisenä elämään opettelu ei vaadi kemiaa, enemmän se vaatii nöyryyttä opetella ottamaan opiksi omista ja muiden kokemuksista, nöyryyttä ja avointa mieltä uuden oppimiselle ja vastaanottamiselle ja sen päälle vielä armoa. Armoa sen vuoksi, että ainakin minun elämässäni tuntuu olevan asioita, joita en kykene omin voimin ratkaisemaan.

Ehdin käyttää alkoholia pitkään, lähes 35 vuotta. Ne fyysiset ja henkiset vaikutukset, jotka kemiallisesta tunteiden tukahduttamisesta kehittyivät, syntyivät siis pitkän ajan kuluessa. Olisi kohtuutonta ajatella, että niistä toipuminen olisi hetken asia. Fyysisen kunnon palautuminen riippuu tietenkin siitä, kuinka huonoon kuntoon on itsensä juonut. Kokemukseni muista voin nyt tiivistää, että kahden ensimmäisen raittiin vuoden aikana monet näyttävät nuortuvan kymmenen vuotta. Nuoruuden aikaisia harrastuksia palaa takaisin, viinan juomiselta säästynyt aika käytetään liikuntaan ja muihin järkevimpiin toimiin. Minulla liikunta oli keskeinen asia heti alusta lähtien. Tähän ei ollut syynä niinkään välttämättä kunnon kohottamisen halu vaan käsittämätön rauhattomuus, johon liikunnalla oli suotuisa vaikutus. Nyt jälkeenpäin minulle on selvinnyt, että liikunta edesauttaa myös keskushermoston osittaista toipumista, joten siitä on etua henkiselläkin puolella.

Tri Ilkka Taipale kirjoittaa, että päihteiden väärinkäyttäjien pitäisi olla vähintään 8 kuukautta selvin päin, että mitään mielenterveyteen liittyvää diagnoosia voitaisiin tehdä. Omalta kohdaltani voin sanoa, että levttomuus keskittymiskyvyttämyys ja jopa muistiongelmat jopa kasvoivat ensimmäisten raittiiden kuukausien aikana. Nukkuminen oli erittäin rauhatonta. Yö koostui kymmenistä muutaman minuutin mittaisista torkahduksista, joiden aikana usein vielä näki ensimmäisiin raittiisiin vuosiin liittyviä juomapainajaisia. Jostain olen kuullut, että unikeskuksen toipuminen veisi kaksi vuotta, minusta tuntuu, että vieläkin pidempään. Toki tilanne alkoi kohenemaan joten suunta oli koko ajan parempaan. Vasta juomisen jäätyä pois, alkaa vähitellen käsittää, kuinka totaalisesti se loppuaikoina oli täyttänyt elämän. Tuntui, että pääkopassa oli pelkkää tyhjää, jota piti alkaa vähitellen täyttämään jollakin muulla kuin alkoholiin liittyvällä. Tämän asian ovat huomanneet monet sellaisetkin ihmiset, jotka eivät pidä alkoholinkäyttöään ongelmallisena. Siis, että onko elämässä enään mitään kivaa, jos ei juo viinaa? On toki, mutta ajattelu- ja toimintatavan muutos ei käy hetkessä ja on todella suureksi avuksi, jos on lähellä ihmisiä, jotka ovat kulkeneet saman matkan minua ennen. Vähitellen kuitenkin ajattelu- ja toimintatapa muuttuu. Päivät täyttyvät mielekkäällä tekemisellä, elämisen ilo valtaa alakulolta, masennukselta ja ahdistukselta tilaa. Ajat, jolloin eläminen tuntuu hyvältä, naututtavalta, lisääntyvät, levottomuus vähenee, pelko vähenee ja kaikenlainen toimintakyky lisääntyy. Näin käy, kun sen eteen tekee töitä.

Eräs juonne raittiuden alkuajoista oli myös seksuaalisten halujen katoaminen lähes vuoden ajaksi. En asiaa ennakkoon tiennyt, nyt olen kuullut sen olevan tavallista. Kyseessä on kuitenkin ohimenevä ilmiö ja käsitykseni mukaan varmempi tapa hankkia pysyvä impotenssi on jatkaa juomista. Ihmissuhteet akoholi rapauttaa, syrjäyttää ja tuhoaa. Kun viina on tärkein asia elämässä, ei voi odottaa, että sillä rakennetaan kestäviä ja hyviä ihmissuhteita, todella päinvastoin. Tässäkin suhteessa on järjetöntä ajatella, että kaikki palautuisi kuin taikaiskusta ennalleen saman tien kun pullo on laskettu kädestä. Vuosien aikana syntyneen epäluottamuksen väheneminen sellaiselle tasolle, että sen varaan voidaan rakentaa toimiva ihmissuhde vie usein vuoden, pari, vuosia tai joissakin tapauksissa sellaista ei voida enään koskaan savuttaa. Kuitenkin raittiiden päivien, viikkojen ja vuosien lisääntyessä, ajattelu- ja toimintatapojen muutuessa ja joma-aikojen vikojen avoimen tunnustamisen ja anteeksipyynnön jälkeen ne ihmissuhteet ovat parantuneet sillä tavoin, että ei tarvitse vältellä ketään ihmistä. Kyky rakastaa läheisiä ihmisiä palautuu ja kohtaamiset, joihin ei liity pelkoa vaan rakkaus, ovat elämän parasta antia.

Mikä juotatti aikoinaan? Juomiselle oli juoma-aikoina monenlaisia selityksiä, enkä ole poikkeus. Kaikilla on jokin selitys, joipa sitten kuinka paljon tai vähän tahansa. Se alkohlin käyttö pitää myydä itselle. Raittiudessa ei ole kyse siitä, että jätetään pelkästään viina pois. Kyse on paljon suuremmasta asiasta. Mihin sitä viinaa on tarvinnut? Mikä on se henkinen puute tai asia, johon sitä kemiallista lääkettä tarvitsee? Ei monikaan tosissaan väitä, että keho sitä tarvitsee, kyllä kyseessä siis on henkinen tarve ja henkinen ongelma. Miten siis voin ratkaista henkisesti ongelmallisella päälläni oman pääni henkisen ongelman? En siihen yksin ole pystynytkään, olen tarvinnut apua, toisilta ihmisiltä ja heidän kokemuksistaan. Tämä asia on vienyt toipumisessani kaikkein pisimmän ajan ja vie aikaani edelleenkin. Alkuaikoina luulin jotakin käsittäneeni, sitten ymmärsin, että en ole käsittänyt mitään. Sen verran kuitenkin käsitin aika pian, että henkisiä ja tunne-elämän ongelmia ei voi ratkaista päissään. Nyt kun aikaa on kulunyt hieman enemmän, olen lukenut ja kuunnellut lukuisia ihmisiä, luulen ymmärtäväni omalta kohdaltani, mihin vaivaan alkoholi on ollut lääke. Tosin hiton huono lääke, jonka sivuvaikutukset meinasivat tappaa minut ja joka ei koskaan olisi voinut ongelmaani ratkaista. Elämisen ongelmaa ei ratkaista juomalla.

Tällä hetkellä ajattelen, että olen tarvinnut alkoholia läheisriippuvuuteni ”hoitoon” . En työpaineisiin, stressiin, hankaliin ihmissuhteisiin, en edes rentoutuakseni. Alkoholi ei rentouta, se nostaa stressihormoonien tasoa. Läheisriippuvuus syntynee siitä, että ihminen ei pidä itseään rakastettavana. Tätä olen elämässäni oireillut lukuisilla tavoilla, epäonnistumisen pelkona, hyväksynnän hakuna, mustasukkaisuutena, pakona, kostonhimoisena katkeruutena ja kaunana, ….Ei kovin imartelevia asioita, mutta asioita, joilla olen pilannut oman ja toisten elämää. Kas tänään voin jo ainakin ajoittain katsella omaa toimintaani ja tulkita käytöstäni. Saatan jopa arvailla, mistä vaivani on syntynyt ja koitan kamppailla parhaan kykyni mukaan sen pienentämiseksi ja siitä aiheutuvien vahinkojen minimoimiseksi. Kuulostaa ehkä pikkujutulla, mutta jos kyseessä on asia joka on vaikuttanut jollakin tavoin merkittävään osaan tekemisiäni koko elämäni ajan, minulle se on todella suuri asia. Voin vakuuttaa, että tällaiseen itsetutkiskeluun en olisi kyennyt missään olosuhtessa akoholinkäytön jatkuessa.


Raittiina olemisen kokemus! En vaihtaisi raittiista päivistäni yhtäkään, en vaikeintakaan pois. Kemiallinen uni on toistaiseksi päättynyt enkä siihen ainakaan tänään halua palata. Koko elämäni on muuttunut, vähitelen mutta vääjäämättömästi. Ja muutos jatkuu, jos annan sen jatkua ja olen valmis tekemään sen eteen töitä. Jos sinä mietit omaa alkoholinkäyttöäsi, niin voin jakaa sinulle tämän raittiina olemisen kokemuksen. Kokemuksen ihmisen arvoisesta elämästä joka ylittää kaikilla rintamilla päihteiden käyttöön kuuluvan elämän. Sen eteen vain täytyy tehdä töitä eikä pidä olla liian malttamaton, palkinot eivät tule aivan heti.

maanantai 1. syyskuuta 2014

Olenko liian vanha liikkumaan?


Pyörän päällä tulee kaikenlaisia ajatuksia. Totta puhuakseni niitä tulee toisinaan liikaakin, varsinkin egoni tuottamaa ja valitsemaa draamaa, josta ei ole muuta kuin vahinkoa. Onneksi olen edes vähän oppinut sitä rajoittamaan. Toistaiseksi paras keino sen soopan rajoittamiseen on ollut Espanjan opiskeluun keskittyminen. Mutta kyllä siitä ajatusvirrasta myös pieni osa on sellaista harkittuakin. Omat havaintoni elämästäni eivät tietenkään ole mitään ainutlaatuisia. Olen varma, että miljoonat ihmiset miettivät samoja asioita joka päivä.
Lasken leikillisesti, että tunti pyörän selässä tuo 5 tuntia hyvää elämää. En taida olla kauhean väärässä?

Ajellessani kuntosalilta tulin miettineeksi päivän harjoitussessiota. Totesin, että taas on ollut sellainen jakso meneillään, että olen lähes joka kerta salilla käydessäni rikkonut henkilökohtaisia ennätyksiäni. Aloitin kuntosalilla käynnin n. 7 vuotta sitten hieman ennakkoluuloisesti. Ennakkoluuloisesti sen vuoksi, että onkohan siitä mitään hyötyä ja olenkohan minä jo koko hommaan liian vanha. Epäily hyödystä liittyi siihen, että olin silloinkin pyöräillyt paljon ja kuvittelin olevani hyvässä kunnossa. Olin väärässä. Nyt, 63-vuotiaana totean, että salilla käynnistä on todella ollut hyötyä. Lihaskuntoni on parantunut alkuajoista dramaattisesti. Lisäksi olin tuolloin pahoissa vaikeuksissa olkapääni ja kaularankani kanssa ja tänä päivänä tulen aika hyvin toimeen niiden kanssa. Olen pyöräillyt 5 pitkää tai hyvin pitkää matkaa ilman yhtään sellaista kehooni liittyvää ongelmaa (lukuunottamatta ripulia), joka olisi estänyt pyöräilyn.

Olen kuullut aika monta kertaa minua selvästi nuoremman muistelevan nuoruuden liikuntaharrastuksiaan ja pitävän elämäänsä tältä osin jo ohi elettynä. Syynä liikkumattomuuteen on milloin mikäkin. Työ, lapset, jalka kipeä, selkää kolottaa, ylipaino, …. Lista on pitkä ja itse kukin valitsee siitä itselleen mieluisimman. Kaikkein mieluisimpia ovat sellaiset, jossa ”uhraudutaan” toisten puolesta tai yleiseksi hyväksi. Kehoon liittyvät vammat tai kolotukset ovat myös hyvin suosittuja. Tiedän omasta kokemuksestani tämän ”ylevien” syiden käytön. Tosiasia taitaa olla, että silloin kun syyt ovat todellisia, ne ovat kaikille ilmeisiä. Valtaosasta meillä on jotakin terveydellisiä rajoitteita. Harvoin ne ovat kuitenkin sellaisia, että ne estävät liikunnan täysin. Tänään luin Kalevasta sokeasta Teijo Romppaisesta, joka oli kävelemässä Rovaniemeltä Helsinkiin. Monet fyysisistä rajoitteista saattavat vaikuttaa liikuntalajiin, liikunnan tehoon jä määrään, harva estää liikunnan kokonaan. Lisäksi noiden rajoitteiden vaikutus yleensä vähenee liikunnan myötä; kunto ja suorituskyky nousevat. Kyllä se ylivoimaisesti suurin rajoite on omassa päässä, henkinen laiskuus. Kyllä se keho tottelee, kun sitä käskyttää! Oma konstini alkuaikoina oli se, että lähdin liikkeelle, jos en keksinyt laiskuutta parempaa syytä. Nykyään sellaista ei juuri tarvita, nautin liikunnasta vaikka aika usein venytän suoritustani epämukavuusrajan yli.


Ravinto, lepo ja liikunta. Kolme hyvän elämän perusasiaa, jos valitsemme niiden suhteen oikein. Mitä enemmän olen asiaan perehtynyt sitä selkeämmäksi on käynyt liikunnan terveydellinen merkitys. Se eo todellakaan ole mariginaali, se on kaikki kaikessa. Terveyden, sekä henkisen, että fyysisen terveyden ylivoimainen lääke numero ykkönen. Niin se ikä! Ikä ei ole syy liikkumattomuuteen, se on tekosyy siinä missä muutkin tekosyyt!

tiistai 26. elokuuta 2014

Hukkaan heitettyä elämää!

Maailma on kaunnis, ei siitä ole kiire pois!


Tänään tein pyöräni kanssa tuuleen reikää pudasjäeven rauhallisilla teillä. Loppukesän sää oli raikas, väliin hieman kostea mutta menossa oli kaiken aikaa elämän maku. Makua oli myös tauolla rahkaan lisäämissäni mustikoissa. Tänään ei elämäni mennyt hukkaan, elin sitä niin kuin parhaiten taisin, selvin päin liikkuen ja nauttien.

Alkoholistin keskimääräinen elin-ikä on 48 vuotta. Kun koko väestön keskimääräinen elin-ikä on 80,38 vuotta (vaikka alkoholistit laskevat sitä roimasti), niin alkoholisi lyhentää elämäänsä yli 30 vuotta. Jos laajennaamme joukkoa vain runsaasti juoviin, niin se joukko, joka laskee elinikäänsä juomalla, kasvaa suurella joukolla. Eläkeyhtiö Ilmarisen päälääkärin mukaan 40% työikäisistä miehistä juo riskirajalla tai sen yli. Jos vaikka arvioisin, että tämä joukko lyhentää elinikäänsä kymmenellä vuodella.

Mutta ei tässä vielä kaikki. Kun ihminen on päissään tai karpulassa, on elämä terveellä järjellä ajatellen hukkaan heitettyä. Jos ette usko, niin menkää kuuntelemaan selvin päin jaaritusta, mikä täyttää pubien ja kapakoiden pöydät varsinkin sen jälkeen, kun nautittujen tuoppien määrä alkaa ylittämään selvästi ne kuuluisat ”pari tuoppia”. Riskirajaksi Suomessa katsotaan miehillä n. 21 alkoholiannosta. Tämän palamiseen kuluva aika on n. 42 tuntia joka merkitsee vuodessa 2184 tuntia ja tuona kymmenellä vuodella lyhentyneellä 70 vuoden iällä päissäänolotunteja olisi kertynyt 120 000, jos juomisen aloittaa 15 vuotiaana. Kun vuodessa on 8760 tuntia, niin tuota päissään oloaikaa kertyy melkein 14 vuotta. Kun tuohon lisää 10:llä vuodella lyhentyneen eliniän, on viinan alttarille uhrattu n. 24 vuotta, eli yli kolmannes koko eliniästä.

Tämä laskelma ei ollut edes suurkuluttajan laskelma. 10% väestöstä juo tällä hetkellä pullon väkevää viinaa vastaavan määrän alkoholia joka ainoa päivä. Ei voi puhua enään ihmisen arvoisesta eläämästä. Meillä on työttömyysongelma, jota kauhistellaan ja on aihettakin kauhistella. Mutta kovin vähän tuntuu saavan huomiota se 550 000 ihmistä, joka on pääosan eläämästään päissään. Hukkaan heitettyä elämää, todella hukkaan heitettyä elämää. SUURI joukko yksilöitä on sairaita. Mutta sen lisäksi yhteiskunta on sairas. Sairas ilman sairauden tuntua, sen myöntämistä. Alkoholismista sanotaan, että ensiksi täytyy myöntää olevansa alkoholisti, jotta olisi mahdollisuus toipua. Sama kai koskisi yhteiskuntaa, täytyisi todella myöntää, että on hyvin suuri ongelma, että ongelmalle voitaisiin suoda sen kokoluokan mukainen painoarvo.


Tänään olen elossa, raitis ja aika terve.

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Elämän valttikortit!

Meille jokaiselle on kynttilä varattuna. Voimme valinnoillamme vaikuttaa siihen, milloin se sytytetään.


Luin äskettäin tutkimusta elintapojen vaikutuksesta eliniänodotukseen. Tutkimuksessa oli huomioitu neljä elintapaseikkaa; alkoholinkäyttö, liikunta, ravinto ja tupakointi. Tutkimuksen viesti oli arvattava ja selvä. Verrattaessa väestöryhmiä keskenään, positiivisilla elintavoilla elävällä ryhmällä eliniänodote oli 10 vuotta pidempi kuin negatiivisilla. Ts sanoen, jos juon runsaasti, poltan , liikun vähän ja syön epäterveellisesti, minulla olisi 53 vuotiaana keskimäärin sama eliniänodote kuin 63 vuotiaalla, joka käyttää alkoholia hyvin vähän tai ei lainkaa, liikkuu paljon, ei polta ja syö terveellisesti.

Minun viimeisetä ryypystäni on yli 11 vuotta. Kun pohdin aikaa ennen ja jälkeen raitistumistani, nuo neljä asiaa näkyvät hyvin selvästi. Runsas alkoholinkäyttö ei ole yksi ongelma, se on kokonaineen ongelmavyyhti. Minun kohdallani siihen liittyi olematon liikunta, tupakointi ja epäterveellinen ruokailu. Toki tuohon alkoholin tuomaan ongelmavyyhtiin sisältyi pajon muutakin. Kaikki elämän ongelmat eivät suinkaan häviä pelkästään raitistumalla. Eivät ne taida hävitä millään konstilla? Mutta noiden neljän seikan osalta kohdallani kävi näin; Kun alkoholi jäi, aloin liikkumaan. Oma hyvinvointini ja terveyteni alkoi kiinnostamaan. Kävin lääkärissä, hammaslääkärissä, fysioterapiassa, hierojalla.... Alon opetella kuuntelemaan mitä ihmisillä oli sanottavaa, sellaisia asioita, joita itse en tiennyt tai osannut ilman apua. Noin kahdeksan kuukauden raittiuden jälkeen tupakkayskän köhiminenkin tuli niin epämieluisaksi, että otin itseltäni luvan polttaa pois.

Tähän tupakin polton lopettamiseen liittyy hauska episodi, jonka haluan kertoaa. Olin ollut 6 viikkoa polttamatta kun menin käymään niskaongelmieni takia osteopaatilla. Kerroin hänelle, kuten olin kertonut jo monelle muullekkin, että koitan lopettaa tupakoinnin. Kuitenkin, jos tupakoinnin lopettaminen vaarantaa raittiuteni, minä alan pottamaan uudelleen. Osteopaatti kuunteli juttuani ja sanoi sitten, että hänestä kuulostaa siltä kuin minä petaisin tupakoinnin uudelleen aloittamista jo etukäteen. Kysyin että niinkö? Kun sitten mietin asiaa, tulin siihen tulokkseen, että niinhän se oli. Olin etukäteen puhunut kaikille jo ns. ”hyväksyttävän motiivin” tupakoinnin uudelleen aloittamiseen, melkein sankarillisen. Minä ”uhrautuisn” suuremman asian vuoksi! Tapaus kuvaa hyvin aloholistista ajattelutapaa, itsepetosta ennen kaikkea. En muista, miten niskani hoitui, tupakointiongelmani jäi kuitenkin sinne enkä enään asiasta jauhanut sontaa.

Niin nuo neljä asiaa; alkoholi, liikkumattomuus, tupakointi ja epäterveellinen ravinto. Ne olivat minulla kytköksissä toisiinsa ja niin ne näyttävät olevan kytköksissä monella muullakin. Kun viina jäi, koko käsi muuttui. ”Elämän valttikortit” muuttuivat kädessä huonosta kädestä hyväksi. Minä ajattelin usein ennen, että minä olisin muuten ihan hyvä ”jätkä”, mutta kun minulle oli jaettu huonot kortit, joilla pelata tätä elämän peliä. Ei tullut sitten koskaan mieleen, että mitenköhän ne huonot kortit jaettiin minulle koko ajan. Ei niitä todellisuudessa kukaan jakanut, minä itse ne valitsin, valitsemalla ensiksi alkoholin jolla yritin ratkaista ongelmani ja tosiasiassa sain niitä ongelmia sen alkoholin mukana roppa kaupalla lisää.

Joku voisi sanoa, että ei raittius taakaa pitkää elämää. Ei toki, elämä on epävarma projekti. Mutta viittaamani tutkimus oli laaja ja faktaa. Jos alkoholistin keski-ikä on 48 vuotta, toki joku heistä elää 78 vuotiaaksi. Mutta täytyy muistaa, että sitten täytyy olla niitä, jotka eivät saavuta edes tuota 48 vuoden ikää. Ja toinen asia on terveydestä puhuttaessa elämän latu. Olen sanonut lukuisia kertoja, että haikkokuntoinen, joka aloittaa riittäävän kuntoliikunnan, saa palkintonsa nopeasti. Hyvä ystäväni aloitti vastikään pyöräilyn ja jo muutaman viikon jälkeen hän on todelle innoissaan niistä muutoksista, joita kehossa ja elämässä on tapahtunut. Asiaa on ilo seurata, nautin kun hän nauttii.

Elämän valttikortit ovat kirjaimellisesti elämän valttikortteja; ne tuovat lisää elämää. Aikaa opetella elämään ihmisenä ihmisten joukossa. Elämän valttikortit, päihteettömyys, savuttomuus, liikunta ja terveellinen ravinto.




maanantai 28. heinäkuuta 2014

Mustikan poimintaa ja vähän muutakin.


Tyrnävän perunalakeudet kukassa


Tiedän, että osa matkani seuraajista ei lue Facebookia, niinpä päivitän välillä tätä blogiani. Kovin ihmeellistä kerrottavaa ei ole, on matkani väkivaltaisen keskeytymisni jälkeen ollut kirjoittamishalut kateissa. Jotekin kuitenkin.

Lupasin edellisessä päivityksessäni yrittää pitää pyöräilykuntoni yllä jotta sen vuoksi voisin päättää kesken jääneen matkani. Sitä toimintaa olen tehnyt. Minulla on kuluneen puolen vuoden aikana jäänyt yksi kuntosalitreeni väliin, korvasin sen pyörälenkillä. Kuntosalilla päättyi juuri kestävyyspainotteinen jakso. Pitkiä sarjoja. Tähän jaksoon sisältyi kaksi henkilökohtaista ennätystäni. Pakarakoneessa 105 kg 15 sarjana (aikaisempi 8 sarjana) ja jalkaprässissä 400 kg 15 sarjana (aikaisempi 8 sarjana).

Toinen henkilökohtainen ennätys oli vajaa 2 viikkoa sitten, kun ajoin Tupoksesta lähes Jyväskylään, 305 km, tuolla vanhemmalla matkapyörälläni kahden laukun kanssa kohtalaiseen vastatuuleen. Kerron näistä ennätyksistäni sen vuoksi että kovin usein kuulen ihmisten laittaneen rukkasensa naulaan ikään vedoten jo minua pajon nuorempana. Minun kaikki urheilulliset ennätykseni ovat yli 60 vuoden iässä saavutettuja.
Italialainen Claudia Oululaisen pyöräharrastajan kanssa Kempeleessä. Turvallista matkaa!

FB-ystäväni ja innokas pyöräilijä Antti Pukari kyseli matka-aikeistan äskettäin. Jos minä olisin täysin unohtanut matkani jatkomahdollisuuden, olisin vaihtanut FB-sivujeni nimen. Joten kyllä sekin siellä jossakin aivokopassa on. Tälle syksylle tarkoitus on kuitenkin tehdä jonkinlainen lohdutusmatka Espanjaan, ehkä 2-3 viikkoa? Saisin samalla harjoitella Espanjan kieltä, olen sitä edelleen opiskellut päivittäin lähes aina kun olen pyörän selässä tai yksin autolla liikkeellä.

Pyörän selässä olen viihtynyt 300 – 600 km viikossa. 100 – 150 km:n lenkit eivät tunnu tällä hetkellä kummoisilta. Rankisen kuntosalitreeni on tehnyt tehtävänsä ja lihaskunto on palautunut. Olen ajellut Oulaisissa, Limingassa ja täällä Sayötteellä. Keksin keväällä mainion teeman matkoilleni. Aloin kuvaamaan kirkkoja. On ollut todella muka va suunnitella uusia kuvausmatkoja aina seuraavaan kohteeseen. Nyt kuvattuja kirkkoja on jo reilusti yli 40 ja uskon ylittäväni 50 siten, että ei tarvitse vielä yöpyä reissulla. Saa nähdä, kuinka monta kirkkoa saan ennen lumien tuloa kuvattua. Suosittelen!



Marja-aika kun on, niin viime päivinä olen ottanut myös marjanpoimintakoneen mukaan ja ystäväni pakastimeen Tupoksessa on jo kestynyt jonkinmoinen määrä mustikoita. Eilen oli kyllä niin kuuma, että pelkäsin saavani lämpöhalvauksen metsässä kyykkiessäni hien valuessa. Huomenna tarkoitus olisi käydä kuvaamassa Posion kirkko ja tarkistaa, onko tällä seudulla yhtään mustikoita.