perjantai 20. joulukuuta 2013

3.12.2013 Matkalla puolen maapallon läpi!

Tämä kirjoitus tai osia siitä on julkaistu tai voidaan julkaista Pudasjärvi-lehdessä. Koitin tarkistaa asiaa, mutta en sitä kylläkään vielä löytänyt sieltä.


Joulu on näkynyt viime aikoina  vahvasti täällä monin tavoin. Näkynyt ja kuulunut. Vaikka lunta ei olekkaan , kyllä tieto Joulusta silti voi olla vahva. 

Kirjoitan tätä Cancunin edustalla olevalla Isla Mujeres (Naisten saari)-saarella.  Tulin tänne tänään ja olin onnistunut varaamaan tästä Cancunin turistikohteesta  majapaikan hotellista, jonka ainut asukas olen.  Lepäilen täällä, en tosin jouten vaan sekä henkisiä, että fyysisiä voimavaroja keräillen sinne joulukuun 20. päivän paikkeille, jonka jälkeen matka jatkuu, ellei estettä ilmaannu.  Kaikkea merkillistä tai minulle merkittävää on tapahtunut jo tähänastisen matkani aikana ja jos saan tehdä matkani loppuun, ehkä tapahtuu vielä lisää.  En olisi keksinyt mitään muuta keinoa tuoda ajatuksiani päihteettömästä elämäntavasta esille niin laajasti kuin mitä nyt olen saanut tehdä. Lisäksi olen saanut montakin viestiä siitä, että  esimerkkini  kannustamana on ihmisille syntynyt   ajatus oman liikunnan käynnistämisestä tai lisäämisestä.  Minun sanomani alkoholin suhteen on, että sitä ei tarvitse kukaan ja merkittävä määrä Suomalaisia käyttää sitä joko liikaa tai kohtuuttomasti. Liikunnan suhteen sanoma taas on, että huonokuntoinen saa liikunnan lisäämisestä nopeasti palkintonsa.  Kummankin asian suhteen on sama yhteinen viesti; lyhyestä kuurista ei ole suurta hyötyä, tarvitaan pysyvä elämäntapamuutos!

Olen matkustanut ja toivoakseni matkustan sellaisten maiden läpi, missä en koskaan ennen ole edes käynyt. Vaikka ennen tänne matkalle lähtöä takanani olikin jo melkoinen joukko maita, joissa olin pyöräillyt, siltikin samat asiat vaivasivat kuin ensimmäiselle matkalleni lähtiessä. Ennakkoluulojen aiheuttama pelko tuntematonta kohtaan.  Minun ennakkoasenteissa Alaska oli melko turvallinen paikka. Ajattelin, että pohjoisessa asuu ”kunnon” väkeä. Samoin Kanada  kuului tähän  joukkoon joka olikin aika pieni.  USA:n muiden osien suhteen oli jo suuria epäluuloja. Ajattelin gangstereita, huumehörhöjä  ja … niin, kaikkea sitä, mitä olemme TV:n kanavilta nähneet.  Sitten Mexico. Siellähän on huumesodissa kuollut muistaakseni 30 000 ihmistä viime vuosien aikana.  Minun olisi pitänyt tietää, että missään aikaisemmassa pyöräilymaassa eivät ennakkokäsitykseni ole pitäneet paikkaansa.  Miksi siis nyt? Sellaista maata, jollaisen TV silmiemme eteen luo, ei ole olemassa. Tilanne olisi varmaan aivan sama Suomessakin, mutta kotimaasta meillä on niin paljon muuta tietoa kuin se, minkä TV tuo eteemme. 

Alaska oli ennen kaikkea suuri.  Valtavan suuri, samoin kuin Kanada. Meillä on pohjoinen kohteemme, Lappi, jonka maisemia ja jokia rakastan entistäkin enemmän.  Alaskan joet ovat mutaisia ja se oli minusta outoa ja sitten Suomen pohjoisen metsissä on marjoja suuria määriä eikä se ole muualla maailmassa itsestään selvyys.  Kanadasta USA:n puolelle tultaessa asutus lisääntyi merkittävästi ja tapasin paljon ihmisiä.  Ihmisiä, jotka olivat puheliaita, kyselivät paljon ja olivat ystävällisiä. Minun mielestäni siis paljon avoimempia ja ystävällisempiä, kuin Suomessa.   Joku voisi tietenkin sanoa, että se on sellaista pinnallista,  mutta hyvältä se minusta tuntui. Toinen asia, minkä panin merkille oli ahkeruus. Vaikka minä heräsin kuudelta tai ennen sitä, yleensä majapaikkojen työtä tekevät asukkaat olivat kadonneet lähes kaikki. Ne siis lähtivät viideltä tai ennen sitä.  Kanadan  öljyalueilla työmiehet asuivat ns. parakkikylissä, vastaavissa kuin Suomessa oli -70-luvulla. Nykyään en ole niitä nähnyt.  Niin, ja sitten oli paljon niitä, jotka asuivat eri tasoisissa matkailuautoissa.  Muutenkin asumuksina oli Alaskassa ja Kanadassa sellaisia pitkän mallisia taloja, joita maantiellä kulki erikoiskuljetuksena kaiken aikaa. Minun mielestäni aika heiveröisiä.  Eli minun mielikuvani oli sekalainen rikollinen huumeporukka ja todellisuudessa kohtaan ahkeria ja ystävällisiä ihmisiä jotka tekevät leipänsä eteen työtä niin kuin Suomessakin.  Nukuinkin niissä öljyalueen parakkikylissä. Viinasta ei ollut tietoakaan, iso majapaikka oli ilta yhdeksältä aivan hiljainen, ihmiset olivat nukkumassa.
Sitten tämä Mexico, sen suhteen minulle kyllä kerrottiin pelottavaa tarinaa kaiken aikaa.  Yhdysvaltojen ja Kanadan välillä on poikkeuksellinen suhde, kaiketi vähän niin kuin Suomen ja Ruotsin. Mutta USA:n puolella ihmiset pelkäsivät Mexicoa.  Kun tulin rajan yli, niin vielä paikallinen turistipoliisi pelotteli minua parhaansa mukaan.  Toki tiedän sen, että jos minulle käy huono tuuri, niin voin kohdata niitä vaarallisia ihmisiä täällä ja oikeastaan missä tahansa. Mexico on kuitenkin tähän asti ollut USA:takin ystävällisempi paikka. Olen saanut poikkeuksellista huomiota ja ystävällisiä kannustuksia lähes kaikkialla, missä olen ollut.  Yksi asia kuitenkin on taas kävellyt vastaan. Mexicolaiset ovat peloitelleet joko suoraan tai epäsuoraan väliameriikan mailla. Ts näyttää siltä, että kaikki kansakunnat pelkäävät vieraita kansakuntia. 

Tämän suhteen taidan olla yleisen totuuden äärellä. Ensiksikin,  koitan taistella omaa pelkoani vastaan. Ja kun minulla ei täällä matkallani muuta näennäistä turvaa ole (karhujen pippurispray:nkin jätin Kanadan eteläosaan), niin koitan kehittää uskoani käsitykseni mukaiseen Jumalaan.  Ajattelen, että mitä enemmän Häneen voin luottaa, sitä vähemmän minun tarvitsee pelätä. Toinen asia on lisäksi, että paitsi että pelkäämme toisia kansakuntia, pelkäämme kaikkea vierasta ja toisia ihmisiä.  Ja tuosta pelosta sikeää sitten kaikkea muuta ikävää, vihaa, kaunaa, mustasukkaisuutta, ylpeyttä.. Niinpä minun henkilökohtainen projektini tämän päihteettömän elämäntavan esiintuomisen lisäksi on koittaa vapautua pelosta siinä määrin kuin se minulle on mahdollista.

On tulossa joulu.  Sen pitäisi olla valon ja ilon juhla, mutta sadoilletuhansille Suomalaisille se on pelon juhla.  Alkoholi aattoillan kohokohtana tuo moneen kotiin riidan ja agression. Ja jos ei tuokkaan, niin jos se on sen aikaisemmin tuonut, niin sisällä asuu pelko, että mitenköhän se nyt menee. Lapset pelkäävät samalla tavalla. Se joulun juhlistamiseen tarkoitettu pullolääke on tuonut ja tuo lukemattomille lapsille lähtemättömät arvet henkisesti. Tiedän tämän. Lukemattomat alkoholin väärinkäytön uhrit kantavat haavojaan useimmiten hoitamattomana ja käyttäytymistään ihmetellen  läpi elämänsä ja kun kyseessä on henkiset vammat, niin siirtävät vammojaan tahtomattaan seuraavaan sukupolveen.  Raitis joulu, päihteetön joulu, ei ole hurmahenkistä hymistelyä. Se on totisinta totta. Ja jos joku ajattelee, että meillä on varmasti osattu pitäytyä alkoholin suhteen kohtuudessa, niin jos se joulu on kokonaan päihteetön, asiaa ei tarvitse perustella itselleen eikä kenellekään muulle.  Ihana emäntäni LA:ssa sanoi minulle lauseen, joka puhutteli. Lisäksi hän lupasi lainata sitä, joten tässä se on; ”Haluan jättää lapselleni terveyden perinnön.”  Joululahjoja miettiessä voisi hetkeksi pysähtyä miettimään, mitenhän sen voisi toteuttaa. Hyvää Joulua sinne  kotisuomeen!



Ei kommentteja: