tiistai 31. joulukuuta 2013

31.12.2013 Puerto Barrios, Guatemala

Tämän mäen kuvan otin aamulla liikkeelle lähtiessäni Rio Dulcesta.




Istuskelen tämän vuoden viimeisenä päivänä sängyssä juuri suihkussa käyneenä (viileä suihku, ei lämmintä vettä) vaatimattomassa hotellissa jossa kaksi yötä maksoi 260 guetzals:ia, eli noin 24 euroa. Hotel La Caribena. Tämä hotellin valinta oli aika summassa muuten, mutta otin sen etäämpää pääkadulta ja sain huoneen vielä sisäpihalta. Voisi olettaa, että tämä ei ole kovin rauhaton paikka. Vaikka kuumaa vettä ei tulekkaan, netti toimii ja huomenna ehkä ravintolakin. Nyt syötävä on keksittävä jostakin muuhalta. Otin huoneen tosiaan kahdeksi yöksi, pidän huomenna lepopäivän ennen kuin siirryn Hondurasin puolelle, jos sinne pääsen.
Kaunista laidunta. Huomatkaa hevonen!

Matkaa tänään oli vain 83 km. Lähdinkin aamulla hieman myöhempään. Ensiksikkin, kun heräsin, oli kova rankkasade. Sitten minulla oli käsitys, että en saa aamupalaa. Kuitenkin kun olin jo lähdössä, kysyin tekisivätkö minulla aamiaiasta (minulle oli sanottu, että vasta 9. jälkeen) ja hehän tekivät.  Sade loppui ennen kuin pääsin liikkeelle ja matkan lyhyydestä johtuen ajelin hyvin levollisesti tähän satamakaupunkiin. Kun tie, jota olin pari päivää ajellut yhtyi tänne Porto Barriosiin menevään tiehen, myös liikenne vilkastui ja alkoi olemaan paljon rekkaliikennettä. Söin välillä jotain kanakeittoa ja kuvailin aika paljon. Tänne perille saavuin neljän maissa joten matkapäivä oli kummastakin päästä aika leppoisa.
Ei niin suuri kuin ensimmäisen majapaikkani seinällä ollut 8 metrinen käärmeen nahka. Käsivarteni paksuinen kuienkin.

Tänäänkin maasto oli  vaihtelevaa. Väliin tasaisempia alueita joilla oli mm laajoja viljeltyjä metsiä, kumipuita sekä monia muitakin puita. Väliin taasen jyrkkiä mäkiä ja niissä mm. maissiviljelyä ja ananasviljelyä. Ananaskaupiaita oli päivän aikana varmaan satoja ja kyllä ne ovat tosi herkullisia. Minä pidän yleensäkin ananaksesta ja aivan tuoreena täällä se on todella herkullista. Oli muitakin hedelmiä, kaikkien nimiä en edes muista. Vettä tulee paljon joten jokia ja puroja on paljon ja niissä on vettä. Se järvi jonka rannalla olin viime yönä oli myös aika korkealla vedellä. Näytti upealta lomakohteelta. Tänne Puerto Barrios:iin olisi päässyt Belizen puolelta veneellä suoraan. Tiedoksi jollekkin, joka suunnittelee esimerkiksi Cancuniin lomaa, sieltä voisi käydä Belizessä ja sieltä veneellä täällä ja sitte retki Tikal:iin?
Tässä myös kappaleen matkaa laajasta laitumesta.

Kirjoittelen ehkä huomenna jonkinlaista yhteenvetoa kuluneen vuoden puolelle ajoittuneesta matkasta. Nyt alan miettiä sitä sapuskaa. Suomessa vuosi on vaihtunut tätä kirjoittaessani, täällä siihen menee vielä jokunen tunti, klo on vasta vähän vajaa 18:00.

Ei kommentteja: