tiistai 31. joulukuuta 2013

31.12.2013 Puerto Barrios, Guatemala

Tämän mäen kuvan otin aamulla liikkeelle lähtiessäni Rio Dulcesta.




Istuskelen tämän vuoden viimeisenä päivänä sängyssä juuri suihkussa käyneenä (viileä suihku, ei lämmintä vettä) vaatimattomassa hotellissa jossa kaksi yötä maksoi 260 guetzals:ia, eli noin 24 euroa. Hotel La Caribena. Tämä hotellin valinta oli aika summassa muuten, mutta otin sen etäämpää pääkadulta ja sain huoneen vielä sisäpihalta. Voisi olettaa, että tämä ei ole kovin rauhaton paikka. Vaikka kuumaa vettä ei tulekkaan, netti toimii ja huomenna ehkä ravintolakin. Nyt syötävä on keksittävä jostakin muuhalta. Otin huoneen tosiaan kahdeksi yöksi, pidän huomenna lepopäivän ennen kuin siirryn Hondurasin puolelle, jos sinne pääsen.
Kaunista laidunta. Huomatkaa hevonen!

Matkaa tänään oli vain 83 km. Lähdinkin aamulla hieman myöhempään. Ensiksikkin, kun heräsin, oli kova rankkasade. Sitten minulla oli käsitys, että en saa aamupalaa. Kuitenkin kun olin jo lähdössä, kysyin tekisivätkö minulla aamiaiasta (minulle oli sanottu, että vasta 9. jälkeen) ja hehän tekivät.  Sade loppui ennen kuin pääsin liikkeelle ja matkan lyhyydestä johtuen ajelin hyvin levollisesti tähän satamakaupunkiin. Kun tie, jota olin pari päivää ajellut yhtyi tänne Porto Barriosiin menevään tiehen, myös liikenne vilkastui ja alkoi olemaan paljon rekkaliikennettä. Söin välillä jotain kanakeittoa ja kuvailin aika paljon. Tänne perille saavuin neljän maissa joten matkapäivä oli kummastakin päästä aika leppoisa.
Ei niin suuri kuin ensimmäisen majapaikkani seinällä ollut 8 metrinen käärmeen nahka. Käsivarteni paksuinen kuienkin.

Tänäänkin maasto oli  vaihtelevaa. Väliin tasaisempia alueita joilla oli mm laajoja viljeltyjä metsiä, kumipuita sekä monia muitakin puita. Väliin taasen jyrkkiä mäkiä ja niissä mm. maissiviljelyä ja ananasviljelyä. Ananaskaupiaita oli päivän aikana varmaan satoja ja kyllä ne ovat tosi herkullisia. Minä pidän yleensäkin ananaksesta ja aivan tuoreena täällä se on todella herkullista. Oli muitakin hedelmiä, kaikkien nimiä en edes muista. Vettä tulee paljon joten jokia ja puroja on paljon ja niissä on vettä. Se järvi jonka rannalla olin viime yönä oli myös aika korkealla vedellä. Näytti upealta lomakohteelta. Tänne Puerto Barrios:iin olisi päässyt Belizen puolelta veneellä suoraan. Tiedoksi jollekkin, joka suunnittelee esimerkiksi Cancuniin lomaa, sieltä voisi käydä Belizessä ja sieltä veneellä täällä ja sitte retki Tikal:iin?
Tässä myös kappaleen matkaa laajasta laitumesta.

Kirjoittelen ehkä huomenna jonkinlaista yhteenvetoa kuluneen vuoden puolelle ajoittuneesta matkasta. Nyt alan miettiä sitä sapuskaa. Suomessa vuosi on vaihtunut tätä kirjoittaessani, täällä siihen menee vielä jokunen tunti, klo on vasta vähän vajaa 18:00.

maanantai 30. joulukuuta 2013

30.12.2014 Rio Dulce

Tässä yksi otos päivän tiematkasta.



Rio Dulce tarkoittaa jotain "makeaa jokea". En tiedä, mistä on nimensä saanut. Yläpuolella on suuri järvi, Lago de Izabal, ja sen vedet purkautuvat mereen joen kautta. Minut toi tänne edellisestä paikkaa 111 km:n ajomatka.
Viime yö ili hieman rauhaton, majassani oli peltikatto, säleikkunat ja vieressä tie, jossa kuorma-autot käyttivät moottorijarrutusta. Ihmettelin USA:ssa ja Kanadassa kylttejä, joissa kiellettiin taajamien läheisyydessä moottorijarrutus. Enään en ihmettele, se on kuin konekiväärillä ammuttaisiin, hirveää jytkytystä. Mutta aamulla olin hyvissä ajoin ennen seitsemää odottelemassa, että saisin aamupalan. Juttelin vartijan kanssa, jolla oli täällä tavanomaunen lyhytpiippuinen pumppuhaulikko jossa on sellainen kahva kuin pistoolissa. Samankaltaisia pyssyjä olen nähnyt vartijoilla paljon täällä. Kun olin saanut ruokani syötyä, yksi keittiöhenkilökunnasta tuli ja kysyi, että saisiko ottaa valokuvan. Sitten niitä otettiin koko porukan kanssa aika monta. Kiitokseksi sain sitten ilmaisen aamupalan.
Täss tekstissä lukee jotakin, että " Minun terveyteni on myös minun perheeni, kuntani ja ympäristöni terveys" . Ja tuo iso tekstihän on naistenklinikka!
Tänään päivä oli ehkä hieman pilvettömämpi kuin viime päivinä. Vettä ei tullut juuri ollenkaan ja iltapäivästä paistoi aurinko. Matkareitti oli hyvin vaihteleva. Korkeimmillaan reilussa puolessa kilometrissä ja täällä lähell meren pintaa. Väliin jyrkkärinteisiä mäkiä, väliin hetki tasaisempaa. Minulla on sellainen vaikutelma kuin täällä olisi ahkerampia ihmisiä kuin Mexicossa. Uutta peltoa raivataan erittäin hankaliin olosuhteisiin. Maissi ja muut kasvit näyttävät kasvavan siellä, mihin siemenen maahan laittaa. Niitä perustöitä pellon raivauksen ja viljelyn lisäksi ovat pyykinpesu, leipominen, polttopuun haku, maissin jyvien pesu,... Hevosia on tosiaan kaikkialla. On jännä katsoa, kuinka pienetkin pojat ratsaastavat tottuneen oloisesti hevosella.
Säpinää oli tämän Rio Dulcen läpi johtavaääa pääväylällä.


Kun tulin hotelliin ja olin saanut tavarani purettua lähdin hakemaan kahvia alakerrasta. Siellä istui pari miestä, jotka pyysivät päytäänsä ja jututtivat minua. Taas kuulin heidän suustaan muiden maiden vaaroista. Siis, ne muut maat ovat aina vaarallisia. Lisäksi sain taas kerran ohjeen olla varovainen. Minulla vain ei ole kovin paljon mahdollisuuksia olla varovainen. Yhden asian olen  kuitenkin tehnyt. Koska tuota ilta- ja pimeänaikaa tunnutaan pitävän erityisen vaarallisena, koitan vältää sitä. Siksi pyrin hoitamaan majoitukset "varman" päälle. En tosin taas ole niitä varannut, mutta valitsen kohteita, joissa tiedän tai pidän jokseenkin varmana majapaikan olemassa oloa. Sitten valitsen niin lyhyitä päivämatkoja, että ehdin ennen pimeän tuloa perille. Siinä kyllä on oma hankaluutensa, kun en tiedä etukäteen, millainen maasto on. Mutta näin koitan toimia.
Olen nyt jokseenkin varma, että pääsen Hondurasin puolelle El Corintosta, eli täältä itälaidalta. Ajanen huomenna rannikolle Buerto Barriokseen, 76000 asukkaan kaupunki. Voi olla, että pidän lepotaukoni siellä tai sitten ajan   Hondurasin puolelle Puerto Cortesiin, satamakaupunki sekin, ja pidän siellä sen lepotauon. Päätän asian huomenillalla.
Hyvä päivä, levollista ajoa ystävällisten ihmisten seurassa. Onneksi niitä hankalia ei tänäänkään ole minun kohdalleni sattunut.

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

"Minulla on ollut niin raskas työviikko, että on pakko vähän nollata"

26.12.2013
Laitoin kuvan Guatemalan hautausmaasta tekstin mukaan, sillä viina vie niin monta ennenaikaiseen hautaan.

Olen kuullut monenlaisia syitä alkoholinnauttimiseen elämäni aikana. Olen sanonut joskus puolileikilläni, että minulla niitä löytyisi 1000 kappaletta, että jos joltakulta syyt loppuu, niin voi kysyä minulta. Spede kysyi aikanaan, että haluaako asiakas kerta- vai kestoseliyksen. Minun kestoselitykseni olisi kai voinut tiivistää yhteen perusaiheeseen; maailma ja ihmiset kohtelivat minua väärin. Ts. mielestäni syy alkohlin käyttööni oli itseni ulkopuolella. Tosiasia on, että en sitä koskaan rehellisesti yrittänyt selvittääkkään siihen aikaan kun alkoholia käytin.
"Joimme voittaaksemme pelon, pettymykset ja masennuksen". Siihen lyhyeen lauseeseen taitaa minun alkoholinkäyttöni lopen tiivistyä. Tämä asia on minulle vähitellen selvinnyt raittiiden vuosien aikana. Mutta en oikeastaan alkanut kirjoittamaan tätä kirjoitusta selvittääkseni syytä omaan alkoholinkäyttööni vaan sen takia, että herättelisin mahdollista lukijaa ajattelemaan rehellisesti syytä omaansa. Mihin tautiin tai tunteeseen tai olotilaan tai..... sitä alkoholia pitää käyttää. Vai pitääkä sitä käyttää sen vuoksi, että kaveri käyttää? Siis, että kaverilla on joku vaiva johon hän sitä käyttää ja sen vuoksi komppaa kaveria ja ottaa samaa "lääkettä" ja sekoittaa päänsä, jotta tuntisi yhteenkuuluvuutta. Kun sen näin sanon, eihän siinä ole mitään järkeä vai mitä. Siis toisella on joku tauti johon hän on itsediagnoosinsa perusteella valinnut viinan lääkkeeksi ja sitten toinen alkaa käyttää samaa lääkettä pelkästä yhteenkuuluvuudentunteesta?

Lapsuuden kodissa alkoholista kärsineille on kokemustensa jälkeen varmasti pelkoa, syvällä pinnan alla. Epävarmuutta ja pelkoa. Blogissani oli aikaisemmin Marika Kampsin kirjoitus asiasta, jossa kuvattiin sitä, kuinka lapsuuden pelot siirtyvät usein jopa tiedostamatta aikuisuuteen ja jopa läpi koko elämän. Myös pettymykset ovat tuttuja alkoholistin lapsille. Annetuista lupauksista ei pidetä kiinni, mikään ei ole varmaa. Ja pelko ja pettymykset luovat hyvän pohjan masennukselle. Ilmanko Suomi on kärkipäässä masennus- ja mielialalääkkeiden käytössä. Pekka Sauri kirjoitti Blogissaan, ihmetellen masennuksen takia eläkkeelle joutuneiden määrää ja masennus- ja mielialalääkkeiden käytön määrää. Minä en ihmettele. Lapsuuden kodissa alkoholismista kärsineillä on kaksi ääripään ratkaisua. Ensinnäkin on suuri vaara, että heistä kehittyy alkoholisteja ja se toinen ratkaisu on, että he eivät koske viinaan ollenkaan. On tietenkin niitäkin, jotka kulkevat tässä asiassa keskitietä.

Miksi join, miksi juot? Siis sen mitä juot, miksi juot?  Kumma kyllä usein hyviä selityksiä innostuvat keksimään läheiset ja jopa lehdistökin. Mielstäni hyvä esimerkki oli edesmennyt Mika Myllylä. Hän kärsi kuolamanvakavasta alkoholismi-nimisestä sairaudesta. Kaiken sen tiedon mukaan, mitä minulla on aiheesta kertynyt, hänen juomisensa liittyi tähän sairauteen. Kuitenkin tiedoitusvälineet yltyivät keksimään hänelle erityisen hyviä juomisen syitä oikein joukolla. Ei alkoholisti tarvitse apua juomisen syiden keksimiseen, kyllä hän keksii ne itse. En lopultakaan usko, että niillä syiden keksimisillä olisi ollut Mikan kohtaloon suurta vaikutusta, mutta ei niistä varmaan kyllä apua ollut.

Miksi juot? Monet elämän tärkeät hetket otetaan vastaan päissään. Valitaan puoliso, juodaan itsensä humalaan isäksi tultua, naimisiin mennessä, erotessa...... Miksi juot, mihin sitä tarvitset, mikä on se tauti tai vaiva tai tunne mikä pitää tukahduttaa tai ....  mihin sitä pään sekoittamista tarvitaan.

Olen sanonut joskus näinkin (ei ole omaa keksintöä, mutta sopii minulle); Join elämän pelkoon ja lopetin kuoleman pelkoon. Kumma kyllä minulta se juomisen tarve poistui ja on pysynyt poissa siitä lähtien, kun aloin katsomaan tosiasioita sellaisina kuin ne ovat. Siihen tarvitsin tosin toisia ihmisiä, että kykenin alkamaan opettemaan olemaan rehellinen itselleni.


29.12.2013 Poptùn

Tässä oli useamman miehen voimin käynnissä poroerotuksen tapainen homma hevosten ja lehmien kanssa.


Ensimmäinen kokonainen  päivä Guatemalan puolella. Jos kaiken kertoisin mitä päivään sisältyi, tarvitsisin tähän lepopäivän. Jotakin kuitenkin kerron. Matkaa päivälle kertyi 112 km. Katsoin vasta majoituttuani nousuja ja niitä oli yli 800 m, joten maasto on tosiaan muuttunut mäkisemmäksi. Päivä oli kokonaanpilvinen, mutta sadekuurot jotenkin väistelivät minua. Majapaikaksi otin tästä ennen Poptùn:in kaupunkia Hotel Gil-Town:nsta. Maksoi 150 quetzals:ia. Kurssia en tiedä vieläkään, ehkä se tässä selviää. Tie on ollut koko päivän hyvää. Ainoa haitta oli se, että päällysteen korjaus oli tehty vain ajoradalla ja siten ajoradan ja reunakaistan välolle jäi palle. Mutkissa uusi päällyste oli kuitenkin vedetty reunaan asti ja jouduin ajalemaan tuon tuista tuon palteen yli. Yhdessä alamäessä en saanut vauhtia ajoissa pois ja ajoin palteen sivuun siten, että se kaatoi minut, joten asfaltti-ihottumaa taas on.


Täällä on vihreää ja kaunista. Sanosin kyllä, että kauniimpaa kuin Mexicossa, siis mit minä olen nähnyt. Ei täällä mielestäni ole sen köyhemmän näköistä kuin Meksikossakaan, pikemminkin päin vastoin. Ihmiset ovat ystävällisiä, päivään sisältyy lukemattomia tervehdyksiä. Myöskin niitä Gringo-huutoja, joista en pidä, vaikka en tiedä, miten paikalliset sen käsittävät. Siinä on hyvä oppi; he ajattelevat, että kaikki muukalaiset ovat gringoja ja me Suomalaiset taas lykätään vaikka kaikki väliameriikan kansalaiset samaan koriin! Maissia, hedelmäpiuita, banaania, ananaksia, lukuisia kasveja. Mexicoss ihmettelin, että milloinkohan maissi kylvetään uudelleen, kyllä täällä oli uutta maissia kasvamassa eri vaiheissa. Hevonen un hyvin yleinen näky ja monet niistä laiduntavat irrallaan tiepuolessa. Ja tietenkin täytyy muistaa siipikarja, joka kuuluu olennaisen osana aina näihin etelän maihin, ainakin minun kokemukseni mukaan. Sitten oli nautoja, se  nyt oli ehkä sellainen keskeinen piirre. Ja tilat olivat usein suuria. Siis todella suuria, näin satapäisiä karjalaumoja. Herkästi tulee mieleen, että onko näollä suurtiloilla osuus ja millainen täällä olleisiin levottomuuksiin.

Vosi ajatella, että tällainen vihreä "paratiisi" olisi myöskin turismin suosiossa ilman vaarallisen ja levottoman maan leimaa. Tällä hetkellä YM:n tiedoitteen mukaan vaaran aiheuttaa varkaat, raiskaajat ja ryöstelijät. Tajuavatkohan he, millaisen vahingon he tekevät omalle maalleen ja omille kansalaisilleen luomalla maalle sellaisen vaarallisen turistikohteen maineen, joka karkoittaa matkailijat. Itsekkäitä paskiaisia, mutta niinhän me olemme, minä etunenässä. Mutta minusta ei tällä vauhdilla kovin suuri Guatemalan asiantuntija ehdi tulla. Jos haluatte parempaa tietoa, niin tuo Lonely Planetin kirja tuntuu olevan ihan hyvä opas.

Huomenna koitan ajella Rio Dulce:n paikkeille. Minä en edelleenkään ole aivan varma rajanylityskohdista, saamani tiedot ovat ristiriitaisia. Toivoisin, että Corinto olisi sellainen paikka, mistä voisin Hondurasiin mennä. Silloin mutka Salvadoriin jäisi tekemättä ja siis Salvador käymättä. Jos en Corintosta pääse yli, niin lähden sitten ajamaan Rio Dulce:n jälkeen länteen. Eilen minulla ei ollut nettiä. Tänään kysyin maantienvarren pikkukaupasta kortia puhelimeen, sain sellaisen 60:llä quetzalilla ja se toimii. Toistaiseksi paremmin kuin mikään aikaisempi korttini. Sitten tässä majapaikassa pitäisi olla langaton verkko, joka ei ainakaan vielä ole huoneessani toiminut, ehkä tuolla ravintolassa?

28.12.2013 Maranche, Guatemala

Mexicossa oli paljon hevosia, täällä Guatemalassa enemmän jos mahdollista. Tämä nuorimies pysähtyi pyynnöstäni kuvattavaksi.

En tosiasiassa tiedä ihan tarkkaa paikkaa, mutta olen aika lähellä El Rematea. Paikka on Logo de Petèn Itza:n päässä, lähellä Tikali:iin johtavan tien risteystä. Hotellin nimi on Villas Magen. Kun saavuin Guatemalan puolelle, etsiskelin karttaa puolisen tuntia ja luovuin sitten. Minulla on heikkotasoisia karttoja tuossa eilen ostamassani Lonly Planetin Central Amerika-kirjassa ja koitan pärjätä niillä, ellen karttaa löydä.
Heräsin aamulla 5:15 ja olin liikkeellä melkein heti aamun valjettua. En etukäteen tiennyt, miten hidasta rajan ylitys olisi, niin koitin ottaa varman päälle. Rajalle oli matkaa reilut 10 kilometriä. Huolehdin etukäteen rahanvaihdosta, turhaan. Vaikka pysähdyin aika kauas kaivamaan repusta passia, niin  joku "virallinen " rahanvaihtaja kiirehti jo luokseni. En muistanut katsoa kurssia, niinpä oli tyydyttävä siihen mitä sain. Sain yhdellä Belizen dollarilla 3,3 paikallista rahaa,  Guetzal;ia. Minusta tuntuu, että kurssi oli aika huono.
Rajamuodollisuuksiin Belizen puolella oli jonoa. Ensin yhteen jonoon, missä piti  näyttää passi ja maksaa 37,5 Belizen dollaria.  Sitten toiseen jonoon ja sillä passiin lyötiin  leima. Guatemalan puolella selvisin yhdellä jonolla ja sain leimaan merkinnän 90 päivän oleskeluluvasta näiden muutaman maan alueella. Oleskelulupa on siis sama  täällä ja Hondurasissa ja oli siinä vielä joku muukin maa jos oikein  käsitin. Minun kyllä pitäisi olla kuukauden päästä Panaman paikkeilla ellen aivan hyydy.
Hain siis karttaa ja söin jotakin ja lähdin sitten matkaan. Uuden ja oudon pelko hellitti vähitellen kun pääsin rauhallisemmalle tielle. On se ihme, että vaikka kuinka monen rajan yli menee, niin joka kerta uuteen maahan tullessa pitää kuitenkin jännittää tai sanotaan suoraan tässä tapauksessa, että pelätä. Tällä kertaa asiaan taas tietenkin on vaikuttanut "ennakkomainonta". Tämä päivä ainakin oli rauhallinen. Ystävällisiä ihmisiä, tervehdyksiä kuului usein ja tunnistipa muutama Suomen lipunkin. Varsinkin lasten suusta kuului usei huuto "Gringo". Asutuksessa ei mielestäni kovin suuria eroja ollut aikaisempaan. Jotenkin tie oli jopa viihtyisämpi kuin Belizen puolella. Liikenne aika rauhallista, lukuisia pikkubusseja tosin ajeli suuntaan jos toiseen kuljettaen ihmisiä ilmeisesti Tikal:iin.
Tie oli tänään paljon raskaampi kuin pitkiin aikoihin. Osa mäistä oli jyrkkiä. Minulla oli pitkästä aikaa sykemittari ja ajelin jyrkimpiä ylös yli 160 sykkeellä. Ajattelin, että voimat ovat kadonneet, mutta ehkä se on myös siitä kiinni, että en ole lihaksia näin joutunut pitkään aikaan kuormittamaan. Ajoittain sataa tihuutti, päivä oli kaikenkaikkiaan melkein koko ajan pilvinen. Pari tietyöpätkää ja yksi rengasrikko hidastivat myös tahtia, niin että päivän kokonaissaldoksi jäi vaivaiset 83 km. Tämä majapaikka tuli hieman aikaisin vastaan, mutta ajatteli hyödyntää ylimääräisen ajan pyykinpesulla. Muuten hyvä hotelli, turhankin hyvä. mutta netti puuttuu. Saa nähdä, milloin saan päivituksen blogiini.

Mutta uusi maa ja hengissä olen, kiitos siitä!

perjantai 27. joulukuuta 2013

27.12.2013 San Ignacio

Vihreää ja hedelmällistä, silti hyvin köyhän oloista pääasiassa. Maksammeko me pohjoisemmassa asuvat liian vähän hedelmistä ?


Paikan nimi vaihtui, mutta kyllä minä pidän tätä lepopäivänä. Ajoin 35 km edellisest paikasta hyvin rauhallista tahtia, jotta eon olisi ollut perillä ennen kahtatoista. Nyt matkalla oli aika paljon asutusta ja tie muuttui mäkiseksi, aivan toisen luonteiseksi kuin mitä se oli aikaisemmin lähempänä rannikkoa. Mäkisessä maastossa oli nyt hedelmäpuutarhoja ja ilmeisesti maa on täällä viljavampaa. Löysin hotellinikin, vaikka yksi ystävällisen oloinen rouva ajattikin minua takaisinpäin. Toisen kerran kun kysyin neuvoa, kysyin kahdelta ihmiseltä ja kun kumpikin neuvoivat samaan suuntaan, uskoin ja löysin tämän Venus Hotel:in.

Majoituin ja olen ottanut aika lailla levon kannalta. Koitin löytää karttaa ja kun en sellaista löytänyt , ostin ensi kertaa elämässäni Lonly PLanet:in Central America -kirjan pienen budjetin matkaajille. Olen sitä tutkiskellut ahkerasti ja se vaikuttaa minusta hyväleä. Ainoa haittapuoli on, että on paksu ja painava, mutta ei voi mitään. Kävin äsken kirja kädessä kävelemässä reittiä kaupungista ulos. Sekään ei ollut ihan helppo, kun en ole täällä vielä yhtään kadunnimeä nähnyt. Ajatukseni on yrittää huomenna Guatemalan puolelle Santa Elenan seudulle ja jos tie on yhtä mäkistä jatkossa kuin tänään, niin sinne on ihan hyvä matka. Siksi koitan lähteä mahdollisimman aikaisin.

Ensimmäisen majapaikkani hotellissa peloittelivat, että visa ei täällä kelpaisi. Kokeilin sitäkin ja kyllä se nyt yhdessä automaatissa ainakin kelpasi. En kovin paljon viitsinyt nostaa, pitää rajalla koittaa vaihtaa kuitenkin Gyatemalan rahaan. Sää on tänäänkin ollut epävakaa, enimmäkseen pilvinen ja yhteen aikaan iltapäivällä taas satoi aika rankasti hetken. Istin sen ajan tuossa lyhyellä kävelykadun pätkällä syömässä. Kävin myös tunnin hierojalla,tällä kertaa sain mielestäni rahalleni vastiketta. Tässä paikassa on turistejakin. Lähistöllä on mm. luolia ja näkyivät tekevän retkiä Guatemalan puolelle ilmeisesti kuuluisaan Tikal:in Maya-kohteeseen. Tällaisia täänään. Syämään, aikaisin nukkumaan ja huomenna aikaisin matkaan.

torstai 26. joulukuuta 2013

26.12.2013 Belmopan

Melkoinen osa ihmisistä elää todella köyhästi. Tämä talo oli vielä siisti.  On toki vauraitakin taloja.


Sain tapaninpäivän aamuna sateisen yön jälkeen vaatimattoman aamupalan Belizen lentokentän risteyksen lähellä olevassa siistissä hotellissa. Naapuripöydässä aamulapaa nautti rinkkoja raahaava nuoripari, joka sitten kiirehti hotellin autolla lentokentälle.  Minä lähdin matkaani aika hiljaiselle tielle takaisin omia jälkiäni noin 10 km ja sitten käännyin itäisen ja läntisen Hwy:n yhdistävälle tielle ja sieltä sitten läntiselle tielle kohti Guatemalaa. Tällä välitiellä oli jonkin verran pyöräilijöitä, jotka hiljensivät ohittaessaan ja jututtivat minua.
Päivä oli aamusta lähtien pilvinen ja vettä alkoi tulla kymmenen maissa. Yhdentoista maissa näin tien varrella ruokapaikan ja kun pääsin katoksen alle, vettä alkoikin tulla oikein kunnolla. Viivyttelin ruokailun kanssa sateen ajan ja sen tauottua jatkoin matkaani. Aamupuoleen näin tiepuolessa muutaman ison ja hyvin värikkään papukaijan, mutta ne tietenkin päättivät vaihtaa maisemaa sinä vaiheessa kun kamerani alkoi olla lähes kuvausvalmis. Etelän puolella alkoi näkymään kaukaisuudessa jonkin verran vuoren tapaisia ja loppumatkasta tiekin alkoi muuttumaan mäkisemmäksi. Pyöräkin päätti paikkauttaa renkaansa ja siten soi minulle ylimääröisen tauon. Tie oli pitkiä matkoja autio, maastossa oli taas välistä jopa havupuita. Asutus oli ehkä osittain vauraamman näköistä kuin edellisenä päivänä. Kieli on pääasiassa englantia, tosin Espanjakin tuntuu useimmille käyvän. Minulle on alkanut tuottaa hetkittäin vaikeuksia löytää englannin sanoja jatkuvan espanjan harjoittelun takia.
"Oma koti kullan kallis". Tässä vietän tämän yön. 
Ennen tätä paikkaa, otel Cabos,  oli muutamia B&B-paikkoja ja taisi ola joku hotellikin. Mietin tähän tullessani, että jatkankon alkuperäisen suunnitelmani mukaan ja ajan loppuosan pimeässä vai pysähdynkö. Nyt tulin siihen tulokseen, että koitan välttää sitä pimeässä ajoa. Huomiselle jää siten vain lyhyt pätkä, jos en mene rajan yli. Ehkä ajan sen etenavauhtia ja pidän sen lepopäivänä. Tiedän, että Juha vierastaa tällaisia ratkaisuja, mutta jos teen niin, niin pidän tosiaan sen ajo-osuuden palauttavan liikunnan puolella. Minulla on aikaa tehdä huomenna se päätös. Ravintola tässäkin oli kiinni, onneksi huoltoaseman kauppa on monipuolinen ja saan sieltä tankattua polttoainetta lihaksilleni.


Alkoholi ja Avioerot

"Ruusutarha" muuttuu usein viinan takia ohdekekedoksi. Tämä keto kukkii Belize Cityyn johtavan tien varrella.

Olen tainnut joissakin kirjoituksissa puhua jotakin alkoholin vaikutuksesta parisuhteeseen. Nyt ajattelin, näin pikkujouluajan jälkeen ottaa käsittelyyn yhden näkökulman, josta en ole puhunut ja josta muutoinkin tuntuu olevan harvoin puhetta. Nimittäin satunnaiset syrjähypyt alkoholin vaikutuksen alaisena.

Alkoholin ensimmäiset vaikutukset keskushermostossa kohdistuvat siihen osaan jossa säädellään ihmisen harkintakykyä. Moni saattaa väittää ja ajatella, että ei muutama grogi mitään vaikuta!  No, onkohan kaikki ne tutkimukset, jotka on tehtu mm. alkoholin vaikutuksesta ajoneuvon hallintaan sitten vääriä? Eivät ne ole. Yksi olut muuttaa alkoholistin käytöksen täydellisesti. Kyllä se vaikuttaa ns. normaaleillakin ihmisillä, ei ehkö aivan niin dramaattisesti mutta kuitenkin. Se nyt on kertakaikkiaan alkoholin ominaisuus, että se vaikuttaa kerskushermostoon ja juuri siksi sitä juodaan. Jos ei juotaisi, niin eihän siinä juomassa silloin tarvitsisi olla sitä alkoholia.

Kun sitten lähdetään yksin pikkujouluihin, tai kapakkaan yleensä ja puoliso jää kotiin. Otetaan vähän tai vähän enemmä sitä juomaa. Kauniita naisia tai  puoleensa vetäviä miehiä näkyy ympärillä. Seksuaalinen vietti on normaali Luojan luoma vietti, selvin päin se osataan pitää aisoissa, on ns. järki mukana pelissä. Kun järki juodaan pois, voi syntyä tilanne, jossa valta on vietillä ja hetken mielijohteesta tehdään se syrjähyppy.

Monesti kuulostaa nykyään, että ollaan niin vapaita, että ei sillä ole väliä. Monien kohdalla kuitenkin on. Alkoholin vaikutuksen alaisena tehdyn syrjähypyn jälkeen on useitakin mahdollisuuksia. Yksi niistä on se, että puoliso ei saa tietää. Ongelmana on vain se, että itse tietää ja se muuttaa omaa käyttäytymistä. Saattaa muuttaa niin paljon, että se lopulta tuhoaa koko avioliiton. Tuon käytöksen muutoksen perusteena voi olla esimerkiksi meille ihmisille tyypillinen tekojemme puolustelu ja oikeutus. Hakemalla oikeutusta toisen käytöksestä omille toimillemme ja kun sitä oikein tolkusti hakee, niin jopa ovat välit solmussa. Minulla on runsaaasti kokemusta oikeutuksen hakemisesta omalle juomiselle aikoinaan. Nyt käytän siitä toista nimitystä, se on itsepetos.
Toinen vaihtoehto on, että puoliso ssaa tietää ja osa ihmisistä on sellaisia, että eivät kykene elämään sen asian kanssa ja siten ehkä muutoin hyväkin avioliitto ajautuu karille päissään tehdyn mielijohteen takia. Jos ihmiset hyppäisivät jokaisen kerran sänkuun, kun  joku vastakkaisen sukupuolen edustaja herättää mielenkiintoa, niin olisipa melkoinen soppa. Eivät yleensä hyppää, päissään sen saattavat tehdä.
Kolmas vaihtoehto on, että tuo syrjähyppy johtaa salasuhteen alkamiseen joka sitten hyvin todennäköisesti jossakin vaiheessa pilaa avioliiton, ellei se sitten ennestään ole pilalla. Uusi tuttavuus ainakin aluksi saatta olla "mielenkiintoisempi" kuin jo ehkä arkiseksi käynyt oma puoliso. Avioliittoneuvojilla olisi tästä asiasta varmaankin mielenkiintoista kerrottavaa.

Se, mitä tällä kirjoituksella halusin sanoa, oli, että varmaankin melkkoinen joukko sinänsä hyviä avioliittoja päättyy avioeroon pelkästään sen takia, että alkoholin vaikutuksen alaisena tehdään harkitsematon syrjähyppy. Tuo syrjähyppy sitten vaikuttaa monien ihmisten elämään. Puolison, lasten, syrjähypyn vastapuolen ja ehkä hänen puolisonsa ja hänen lastensa.....Tulee herkästi mieleen esimerkiksi se, että työnantajilta saatta olla harkitsematonta järjestää pikkujouluja tai muita juhlia, joissa tarjpillaan viinaa ja joihin puolisoita ei ole kutsuttu. Tällaisia joutessani pohdin!

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

25.12.2013 Ladyville, Belize

Mökeista ja taloista melkoinen osa oli paalujen nokassa. Tämäkin tulvan saartama talo oli asuttu (Vene vetovaruineen rannassa) ja ei ollenkaan huonoimmasta päästä.

Nyt on joulupäivä ja silti ajoin 125 km. Totta puhuakseni, se oli minulle helpompi ratkaisu kuin jäädä kärvistelemään majapaikkaani.  Navigaattoriini ei karttaa tähän maahan löytynyt, mutta ajelin eilen haeskeluni tuloksena löytämäni aika hyvän kartan opastamana.  Heräsin aamulla jo puoli kuuden aikaan ja olisin voinut herätä vieläkin aikaisemmin, valoisaa ehti olla jo vähän aikaa ennen kuin pääsin liikkeelle. Yöllä oli taasen meteliä. En katsonut kelloa, mutta arvelin, että puolen yön aikaan. Nämä etelän ihmiset tykkäävät räjäytellä kaikenlaisia pommeja. Niistä isoimmat olisivat varmasti kiellettyjä Suomessa, kuulon vaurioitumisen vaara on ilmeinen.  Onnekseni se pahimman melun kausi ei kestänyt kovin kauaa.
Tie, ilmeisesti tämän valtakunnan päätie ei ollut kovin kummoinen. Mutta ei ollut kivin paljon liikennettäkään. Tietä reunusti monin paikoin hyvin köyhät kylät. Kun katsoo hyvin hataraa, läpinäkyvää kyhäelmää, jossa asutaan lasten kanssa, tulee mieleen, että kyllä kotimaassani valitetaan aivan tyhjästä. Ajattelin ajaessani, että USA:n autovanhukset tuodaan Mexocoon ja Mexicon tänne. Ilmaisesti tämä on myös USA:n koulupussien lopullinen hautausmaa, niin paljon niitä näkyi täällä eri vaiheissaan. Osa vielä liikuntakelpoisia ja osa lahoamassa tieposkessa.  Hedelmiä oli alkumatkasta myynnissä, samoin sain ostettua pailta kojulta kahvia ja jotakin pikkupurtavaa. Viljelykasvina sokeriruoko näytteli osan matkaa aika isoa roolia.  Ajoinpa jonkin asiaan liittyvän uudisrakennuksen ohi, jossa oli myös EU:n logo.
Ihmiset tervehtivät ja toivottelivat hyvää joulua.  Täällä on paljon tummaihoisia ja kielenä monilla tuntuu olevan Englanti. Myös matkastani kyseltiin aina kun oli tilaisuus ja varoiteltiin tulevista maista.  Pääkaupunki Belize Cityä osa piti hyvin turvallisena ja osa hyvin vaarallisena. Ota tuosta nyt selvää.  Nettipuhelimeni lakkasi toimimasta totaalisesti Mexicon rajan jälkeen, enkä viitsi kolmen päivän takia pre-paidia edes yrittää ostaa.  Koitin maksaa huoneeni tässä Global Village Hotel:ssa luottokortilla, mutta se ei kelvannut. Saa nähdä, miten saan pankkiautomaattien kassa asiani hoidettua? En tosin tarvitse tässä maassa enempää rahaa, mutta seuraavassa maassa jo taidan tarvita.  Niin paljon täällä on Joulu, että ruokapaikat eivät tämän majapaikan lähellä ole auki eikä kaupatkaan. Hotellista sain kuumaa vettä. Sotkin siihen paljon Nescafe:ta ja söin repun kuivamuonaa. Aamulla kuulemma on aamupala.  Minun Jouluateriani siis on aika vaatimaton, mutta olen kiitollinen turvallisesta majapaikasta ja kuivamuonastakin.
Sää oli tänäänkin lämmin. Aamupuoleen pilvinen, mutta ei satanut. Maisemat ovat hieman jotenkin muuttuneet. Jossakin vaiheessa oli pätkä männyn tapaisia.  Vettäkin kyllä varsinkin loppumatkasta piisaasi. Osa mökkipoloisista oli vielä tulvan saartamana.  Toisaalta jossakin paikkaa tiepuolessa oli kohtia, joihin olisi voinut telttansa pystyttää. Koitan kuitenkin löytää näitä laiskan ihmisen majapaikkoja niin paljon kuin mahdollista.


tiistai 24. joulukuuta 2013

24.12.2013 Belize , Corozal

Täällä tänään, katsotaan saanko vielä jatkaa matkaani uusiin maihin?

Tämä joulukuun 24. päivä valkeni pilvisenä. Ehtipä vähän aikaa sataakin sillä aikaa kun pakkasin pyörääni. Ajelin Bacalarista  hyvää tietä rauhallisesti Mexicon ja Belizen rajalle. Mexicon puolella olin jo melkein polkenut raja-aseman ohi, kun viimeinen mies pysäytti ja kävelytti takaisin passintarkastukseen.  Täällä sitten jouduin kovaan meriselitykseen, kun minulla ei ollut maahantuloleimaa passissa eikä maahantulokorttia. Mietin jo, että mitenköhän tässä käy. Asia kuitenkin selvisi lopulta sillä, että maksoin 600 pesoa sakkoa.  Kuittia sakosta en saanut ja pieni epäilys jäi, että minneköhän rahat menivät, pääasia, että pääsin läpi.  Ongelma johtui siitä, että en huomannut Mexicoon tullessani, että missä vaiheessa minun olisi se passi ollut leimautettava, ei ollut oikein selvää kohtaa.  Belizen puolella sitten katsoin, että leimat passiin  tuli.  Rajalla oli jonkinlainen korkealla aidalla rajattu vapaakauppa-alue, jonka ohittelin ja jatkoin matkaani tänne  Corozal:iin. Olin varannut hotellin täältä, tai niin luulin. Kun sitten tänne pääsin, selvisi, että se hotellini olisi ollut rajalla siinä vapaakauppa-alueella. En kuitenkaan palannut takaisin, vaan löysin täältä Las Palmas Hotel:in, johon majoittauduin.

Katselin rajaa ylittäessäni rahanvaihtopistettä sellaista kuitenkaan havaitsematta. Sain maksettua huoneeni sitten Mexicon pesoilla ja vaihdoin vielä loput pesot paikallisiin dollareihin, vaikka vaihtokurssi ai tainnut kovin kummoinen olla. Sain myös hotellin pitäjältä kaikenlaisia neuvoja matkaani koskien, ainakin Belizen puolella. Loppuosa onkin vielä hieman hämärän peitossa, koitan päättä sen tässä siihen mennessä kuin on tarpeen.  Kovin kuulosti taas rauhattomilta ja ikäviltä nämä Väli-Amerikan maat. Tuli mieleen, että kotoinen Suomi on kuitenkin hyvin turvallinen paikka, varsinkin, jos päissään tehtyjä tekosia ei olisi.

Tämä on minulle hyvin erilainen joulu kuin aikaisemmat Jouluni.  En sano, onko huonompi vai parempi, mutta erilainen on.  Istun yksin hotellissa täysin vieraassa maassa vieraitten ihmisten keskellä. Edessä olisi minulle käsittämätön matka sellaisten maiden läpi, joista minua on varoitettu moneen otteeseen.  Tämän asian kanssa minun on tänään elettävä. Kaikki tuntui aikoinaan matkaa miettiessäni keittiön pöydän äärellä paljon yksinkertaisemmalta.  Nyt asiat kiteytyvät siihen, miten aina yhden päivän jatkan matkaani.  Toinen asia on se, että kotoiset asiat alkavat näyttää tosi hyviltä. 
 Sain FB:n kautta ja muutoinkin monta hyvää joulutervehdystä. Kiitän kaikkia minua muistaneita.  Lähetän täältä takaisin terveiseni kaikille läheisilleni, ystävilleni ja FB:n ja blogini lukijoille.  ”Usko ilman tekoja on kuollut ja halukkuus ilman toimintaa on fantasiaa”.  Toivon, että oma toimintani olisi tänään oikeaan suuntaan  niin paljon kuin mahdollista.  
Tänne ajellessani panin vähän ihmetellen merkille, että toiminta oli niin kuin minä tahansa arkipäivänä.  Rakennustyömaat olivat käynnissä, kaupat auki jne. Ts. täällä Joulu ei ole vielä alkanut. Miten lienee huomenna?  Löysin hetken kierreltyäni ruokaa. Naapurissa on isohko kauppa, jossa vaikutti olevan kiinalainen omistaja. Navigaattorini kartat loppuivat rajalle ja Mexicosta saamani kartta on aika ylimalkainen. Löysin jonkinmoisen kiertelyn jälkeen yhden kartan, jolla uskoisin kartan puolesta tämän valtakunnan ohittavan.  

Hyvää joulua !

maanantai 23. joulukuuta 2013

23.4.2013 Bacalar

Tämäkin paikka oli myynnissä. Siis, jos ksämäkistä on puut, niin.....


Tänään ajelin tietä 307 Bacalariin ja majoituin  Posada Guadalupeen.  Matkaa varsin hiostavassa säässä kertyi 115 km.  Olen keksinyt viime aikoina ostella apteekista sellaista pahanmakuista elektrolyyttijuomaa, minusta tuntuu, että se on hyvää kun hiki oikein virtaa. Nestettä kuluu kyllä muutoinkin paljon.  Tuo tien numero ja hotellin nimi sen takia, että ystäväni Juhani  I, Kalajoelta kertoi seuraavansa matkaani niin tarkkaan, että halusi katsoa jopa majapaikkani. Tässähän kohentuu jonkun muunkin maantieto kuin minun!
Tie tänne oli hyvä.  Sellainen havainto oli, että Cansunin ympäristössä vähän kadoksissa olleet hedelmäkauppiaat ilmestyivät takaisin.  Matkan varrelta sai appelsiineja,  herkullisia pikkubanaaneja, ananaksia ja niistä puristettua mehua.  Maya-rakennelmiin oli viitoituksia ja olipa yksi pyramiidi aivan tien varrellakin. Samoin Cenoteja oli tälläkin matkalla. Tämä Bacalarin pikkukaupunki sijaitsee Laguna Bacalarin rannalla.   Sanakirja kääntää sanan laguna laguuniksi, mutta minusta kyllä näyttää että tämä on hyvin pitkänomainen kaunis järvi. Tuossa tulomatkalla oli aikaisemminkin hotelleja järven rannalla, tämän olin varannut etukäteen. Tässä hotellissa on kaksi huonetta, ihan hyviä. Kolmas on rakenteilla. Majapaikan isäntä oli rakennuspuuhissa ja oli ihmeissään majoittujasta, ei ollut muistanut tarkistaa varauksia muutamaan päivään.
Huomenna yritän siirtyä rajan yli Corozal:iin. Matka on lyhyt, joten minun pitäisi olla puolen päivän jälkeen perillä voidakseni rauhoittua Joulunaattoon. Lähetän sitten jouluterveiseni sinne Suomeen. Aikaerosta johtuen ne tulevat aika myöhään, mutta ei voi mitään.  Joulutunnelmaa on tässäkin, kadun toisella puolen on kirkko, jonka kello kutsui juuri iltamessuun. Ikkuna on auki, joten ääni kuuluu hyvin. Hyvin kuuluu myös kadun kulmassa olevan liikennettä ohjaavan poliisin pilli  ja naapuritalossa laulua harjoittelevan miehen ääni ja paljon muuta. Elämä on vahvasti läsnä tässäkin hetkessä.  Kiitän siitä elämästä nyt niin kuin teen joka päivä.  Minun kiitollisuuteni luettelo on pitkä, tärkeimpinä raittius, elämä, terveys, ja rakkaus, jota saan osakseni joka päivä.  Mitä minulta puuttuu ? Ei tule nyt mieleen. Liikaa kyllä on, nimittäin luonteenvikoja!  Minun Jouluni pitäisi olla hyvä, koska olen saanut noin hyviä lahjoja!



sunnuntai 22. joulukuuta 2013

22.12.2013 Felipe Carrillo Puerto


 
Kuva illan jo lähestyessä Felipe Carrillo Puerton keskusaukiolta.
98 km melko yksitoikkoista tietä Tulumista tänne.  Ajelin toista päivää peräkkäin remmikengillä ja loppumatkasta alkoivat jalkapohjat kipeytyä. Varpaani nauttivat kyllä tuulesta, mutta taidan joutua laittamaan ajokengät huomenna taas jalkaan. Ne on talvikengät ja aivan hirveät näihin olosuhteisiin, mutta on mahdoton ajatella, että kuljettaisin vielä monia ajokenkiä mukana.  Kävin tulomatkalla syömässä samassa paikassa kuin edelliselläkin kerralla, hotelli sentään on eri. Viimeksi hotelli oli haeskelussa, nyt kun olin majoittunut (330 pesoa, eli noin 20E) kävin kävelyllä pienen lenkin.  Löysin muutaman korttelin sisältä  viisi hotellia, eli kyllä niitä on. Hotellivaraamojen listoilla oli yksi.
Samaisella reissulla tapasin pienen mayamiehen, joka oli opiskellut englantia 4 vuotta ja kertoi toimivansa oppaana. Hän oli niin innokas puhumaan, että en meinannut päästä eroon ollenkaan.  Kyselin häneltä myös, ovatko Guatemalan mayat samaa kansaa kuin täällä. Hän kertoi niin olevan, mutta sanoi kielessä olevan jo jonkin verran eroja.  Kyselyni sen vuoksi, että tulevasta yhteisvastuukeräyksestä osa käytetään Guatemalan mayojen hyväksi. Jos saan niin kuin toivon asiasta tarkemman virallisen tiedon, niin kuin toivon, kerron lisää, jahka pääsen sinne Guatemalaan.  Niin, taas sama kaava toistui. Kun hän kuuli matkastani, hän sanoi, että täällä maya-alueilla, Mexicossa, Belizessä, Hondurasissa ja Quatemaalassa on turvallista. Hän epäili kovasti eteläameriikan puolta. Siis kaikkea vierasta pelätään!
Olen saanut olla rauhassa pitkiä aikoja mm valuutan suhteen. Jatkossa maat vaihtuvat (jos Luoja suo) tiuhempaan tahtiin ja siksi pitäisi huolehtia myös rahasta ja kartoista.  Huomisen lepopaikkani olen varannut Bacalar:ista, Laguna Bacalarin rannalta. Seuraava olisikin jo toisessa valtakunnassa, Belizessä.  Katselin UM:n tiedotteita ja niiden mukaan ei oikeastaan uskaltaisi matkustaa minnekään Huomasin samalla, että minä en saanut Mexicoon tullessani maahantuloilmoitusta. Katsotaan, joudunko asian takia vaikeuksiin maasta poistuessani.


lauantai 21. joulukuuta 2013

21.12.2013 Tulum

 
Näitä seimiasetelmia täällä on tosi paljon Joulun tunnelmaa tuomassa. Tätäkin kirjoittaessa kadulta kuuluu kovaäänisestä joulumusiikkia.

Tänne Tulumiin oli hotelliltani 141 km ja kun en tiennyt tuulen suuntaa, heräsin varmuuden vuoksi jo 5:20. Tuuli oli sitten keskimäärin aika neutraali, puhalsi mereltä maalle päin pääpiirteittäin. Cancunin Zona Hotelleria on tehty hiekkariutalle, joka rajaa sisäänsä suuren laguunin. Tie kulkee tuota riuttaa pitkin n. 27 km. Sen aluosassa hotellien taso on monipuolisempi, 10 km:n jälkeen ei ole juuri muita kuin jättimäsiä 5 tähden hotelleja ja golfglubeja.  Ihme kyllä, juuri tämä väli on kaikkein hankalin ajaa, siis se, missä olisi potentiaalisin määrä pyöräilijöitä?  Tuon riutan jälkeen käännytään rantatielle, joka on moottoritienomainen, 4-kaistainen ja kunnon reunakaistat. Myös tämän tien varrella on jättihotelleja mutta löytyy sitten kyllä joitakin edullisempiakin alueita, kuten Puerto Moreloksesta  ja tietenkin Playa del Carmenista. Edellisessä paikassa vapaajaksoni majapaikka oli sanalla sanoen upea jopa hintaansakin nähden, jälkimmäinen paikka ei meluisuutensa takia jäänyt suosiooni, vaikka varmaan sieltäkin löytyy rauhallisempia kohteita.
 Minä kuitenkin ajelin kaikkien ohi.  Aurinko paistoi ja vettä kului. Kaivoin myös lomani aikana unohduksissa olleen Espanjan kurssini ja aloin taas harjoittelemaan sitäkin.  Kunnostani en oikein osaa sanoa mitään, paitsi ei minua ainakaan väsyttänyt mitenkään tänne tulo. Eikä mikään paikka ole kipeä tai ei ollut aamulla lähtiessäni. Ajoin pätkän pyörätietä Zona Hotelleria tien loppupäässä ja yhdessä kohdassa mutkassa oli kostea lima maalatun tienpinnan päällä, aivan kuin olisin osunut liukkaalle jäälle. Olin nurin ennen kuin huomasinkaan. Muut  kivut häipyivät vähitellen, vasemman kämmenen tyvi on mustana ja voitelin sitä matkalla Voltarella.  Olisi taas voinut käydä huonomminkin, niin kuin joka päivä.  Mikään ihmisen elämässä ei ole varmaa, paitsi epävarmuus.

Tuosta aurtingonpaisteesta sen verran että hukkasin vapaajaksolla eräässä mieleenpainuneessa majapaikanhaeskelussa toisen ajokäsineeni. Minun kädenselkäni olivat edellisen matkani jälkeen kuin ohutta paperia ja niihin tuli hyvin helposti hitaasti paranevia haavoja  vähäisestäkin raapaisusta. Nyt kin olen käyttänyt hanskoja, iho on pysynyt parempana. Samoin aurinkovoiteena olen käyttänyt 30 ja 50-kertoimisia voiteita.  Myöskin käsivarret ovat aika siedettävät, vaikka ne kyllä saavat aurinkoa.  Olenpa joskus jopa käyttänyt  illalla jotakin kosteusvoidetta ja on sitä nytkin laukussa.  Sain eilisellä reissullani kaupunkiin hankittua myös uudet hanskat, jotka sotkin kaatuessani ja valutin vielä varmuuden vuoksi jogurttia päälle. (Jogurtti on aika liukasta, kun se lämpiää kolme tuntia auringonpuoleisessa ajolaukussa). Tällaisia tänään, tämän pidemmälle en edes uskalla ajatella.

perjantai 20. joulukuuta 2013

3.12.2013 Matkalla puolen maapallon läpi!

Tämä kirjoitus tai osia siitä on julkaistu tai voidaan julkaista Pudasjärvi-lehdessä. Koitin tarkistaa asiaa, mutta en sitä kylläkään vielä löytänyt sieltä.


Joulu on näkynyt viime aikoina  vahvasti täällä monin tavoin. Näkynyt ja kuulunut. Vaikka lunta ei olekkaan , kyllä tieto Joulusta silti voi olla vahva. 

Kirjoitan tätä Cancunin edustalla olevalla Isla Mujeres (Naisten saari)-saarella.  Tulin tänne tänään ja olin onnistunut varaamaan tästä Cancunin turistikohteesta  majapaikan hotellista, jonka ainut asukas olen.  Lepäilen täällä, en tosin jouten vaan sekä henkisiä, että fyysisiä voimavaroja keräillen sinne joulukuun 20. päivän paikkeille, jonka jälkeen matka jatkuu, ellei estettä ilmaannu.  Kaikkea merkillistä tai minulle merkittävää on tapahtunut jo tähänastisen matkani aikana ja jos saan tehdä matkani loppuun, ehkä tapahtuu vielä lisää.  En olisi keksinyt mitään muuta keinoa tuoda ajatuksiani päihteettömästä elämäntavasta esille niin laajasti kuin mitä nyt olen saanut tehdä. Lisäksi olen saanut montakin viestiä siitä, että  esimerkkini  kannustamana on ihmisille syntynyt   ajatus oman liikunnan käynnistämisestä tai lisäämisestä.  Minun sanomani alkoholin suhteen on, että sitä ei tarvitse kukaan ja merkittävä määrä Suomalaisia käyttää sitä joko liikaa tai kohtuuttomasti. Liikunnan suhteen sanoma taas on, että huonokuntoinen saa liikunnan lisäämisestä nopeasti palkintonsa.  Kummankin asian suhteen on sama yhteinen viesti; lyhyestä kuurista ei ole suurta hyötyä, tarvitaan pysyvä elämäntapamuutos!

Olen matkustanut ja toivoakseni matkustan sellaisten maiden läpi, missä en koskaan ennen ole edes käynyt. Vaikka ennen tänne matkalle lähtöä takanani olikin jo melkoinen joukko maita, joissa olin pyöräillyt, siltikin samat asiat vaivasivat kuin ensimmäiselle matkalleni lähtiessä. Ennakkoluulojen aiheuttama pelko tuntematonta kohtaan.  Minun ennakkoasenteissa Alaska oli melko turvallinen paikka. Ajattelin, että pohjoisessa asuu ”kunnon” väkeä. Samoin Kanada  kuului tähän  joukkoon joka olikin aika pieni.  USA:n muiden osien suhteen oli jo suuria epäluuloja. Ajattelin gangstereita, huumehörhöjä  ja … niin, kaikkea sitä, mitä olemme TV:n kanavilta nähneet.  Sitten Mexico. Siellähän on huumesodissa kuollut muistaakseni 30 000 ihmistä viime vuosien aikana.  Minun olisi pitänyt tietää, että missään aikaisemmassa pyöräilymaassa eivät ennakkokäsitykseni ole pitäneet paikkaansa.  Miksi siis nyt? Sellaista maata, jollaisen TV silmiemme eteen luo, ei ole olemassa. Tilanne olisi varmaan aivan sama Suomessakin, mutta kotimaasta meillä on niin paljon muuta tietoa kuin se, minkä TV tuo eteemme. 

Alaska oli ennen kaikkea suuri.  Valtavan suuri, samoin kuin Kanada. Meillä on pohjoinen kohteemme, Lappi, jonka maisemia ja jokia rakastan entistäkin enemmän.  Alaskan joet ovat mutaisia ja se oli minusta outoa ja sitten Suomen pohjoisen metsissä on marjoja suuria määriä eikä se ole muualla maailmassa itsestään selvyys.  Kanadasta USA:n puolelle tultaessa asutus lisääntyi merkittävästi ja tapasin paljon ihmisiä.  Ihmisiä, jotka olivat puheliaita, kyselivät paljon ja olivat ystävällisiä. Minun mielestäni siis paljon avoimempia ja ystävällisempiä, kuin Suomessa.   Joku voisi tietenkin sanoa, että se on sellaista pinnallista,  mutta hyvältä se minusta tuntui. Toinen asia, minkä panin merkille oli ahkeruus. Vaikka minä heräsin kuudelta tai ennen sitä, yleensä majapaikkojen työtä tekevät asukkaat olivat kadonneet lähes kaikki. Ne siis lähtivät viideltä tai ennen sitä.  Kanadan  öljyalueilla työmiehet asuivat ns. parakkikylissä, vastaavissa kuin Suomessa oli -70-luvulla. Nykyään en ole niitä nähnyt.  Niin, ja sitten oli paljon niitä, jotka asuivat eri tasoisissa matkailuautoissa.  Muutenkin asumuksina oli Alaskassa ja Kanadassa sellaisia pitkän mallisia taloja, joita maantiellä kulki erikoiskuljetuksena kaiken aikaa. Minun mielestäni aika heiveröisiä.  Eli minun mielikuvani oli sekalainen rikollinen huumeporukka ja todellisuudessa kohtaan ahkeria ja ystävällisiä ihmisiä jotka tekevät leipänsä eteen työtä niin kuin Suomessakin.  Nukuinkin niissä öljyalueen parakkikylissä. Viinasta ei ollut tietoakaan, iso majapaikka oli ilta yhdeksältä aivan hiljainen, ihmiset olivat nukkumassa.
Sitten tämä Mexico, sen suhteen minulle kyllä kerrottiin pelottavaa tarinaa kaiken aikaa.  Yhdysvaltojen ja Kanadan välillä on poikkeuksellinen suhde, kaiketi vähän niin kuin Suomen ja Ruotsin. Mutta USA:n puolella ihmiset pelkäsivät Mexicoa.  Kun tulin rajan yli, niin vielä paikallinen turistipoliisi pelotteli minua parhaansa mukaan.  Toki tiedän sen, että jos minulle käy huono tuuri, niin voin kohdata niitä vaarallisia ihmisiä täällä ja oikeastaan missä tahansa. Mexico on kuitenkin tähän asti ollut USA:takin ystävällisempi paikka. Olen saanut poikkeuksellista huomiota ja ystävällisiä kannustuksia lähes kaikkialla, missä olen ollut.  Yksi asia kuitenkin on taas kävellyt vastaan. Mexicolaiset ovat peloitelleet joko suoraan tai epäsuoraan väliameriikan mailla. Ts näyttää siltä, että kaikki kansakunnat pelkäävät vieraita kansakuntia. 

Tämän suhteen taidan olla yleisen totuuden äärellä. Ensiksikin,  koitan taistella omaa pelkoani vastaan. Ja kun minulla ei täällä matkallani muuta näennäistä turvaa ole (karhujen pippurispray:nkin jätin Kanadan eteläosaan), niin koitan kehittää uskoani käsitykseni mukaiseen Jumalaan.  Ajattelen, että mitä enemmän Häneen voin luottaa, sitä vähemmän minun tarvitsee pelätä. Toinen asia on lisäksi, että paitsi että pelkäämme toisia kansakuntia, pelkäämme kaikkea vierasta ja toisia ihmisiä.  Ja tuosta pelosta sikeää sitten kaikkea muuta ikävää, vihaa, kaunaa, mustasukkaisuutta, ylpeyttä.. Niinpä minun henkilökohtainen projektini tämän päihteettömän elämäntavan esiintuomisen lisäksi on koittaa vapautua pelosta siinä määrin kuin se minulle on mahdollista.

On tulossa joulu.  Sen pitäisi olla valon ja ilon juhla, mutta sadoilletuhansille Suomalaisille se on pelon juhla.  Alkoholi aattoillan kohokohtana tuo moneen kotiin riidan ja agression. Ja jos ei tuokkaan, niin jos se on sen aikaisemmin tuonut, niin sisällä asuu pelko, että mitenköhän se nyt menee. Lapset pelkäävät samalla tavalla. Se joulun juhlistamiseen tarkoitettu pullolääke on tuonut ja tuo lukemattomille lapsille lähtemättömät arvet henkisesti. Tiedän tämän. Lukemattomat alkoholin väärinkäytön uhrit kantavat haavojaan useimmiten hoitamattomana ja käyttäytymistään ihmetellen  läpi elämänsä ja kun kyseessä on henkiset vammat, niin siirtävät vammojaan tahtomattaan seuraavaan sukupolveen.  Raitis joulu, päihteetön joulu, ei ole hurmahenkistä hymistelyä. Se on totisinta totta. Ja jos joku ajattelee, että meillä on varmasti osattu pitäytyä alkoholin suhteen kohtuudessa, niin jos se joulu on kokonaan päihteetön, asiaa ei tarvitse perustella itselleen eikä kenellekään muulle.  Ihana emäntäni LA:ssa sanoi minulle lauseen, joka puhutteli. Lisäksi hän lupasi lainata sitä, joten tässä se on; ”Haluan jättää lapselleni terveyden perinnön.”  Joululahjoja miettiessä voisi hetkeksi pysähtyä miettimään, mitenhän sen voisi toteuttaa. Hyvää Joulua sinne  kotisuomeen!



20.12.2013 Cancun.

Kuva on Valladolid:ista, lapset ovat myymässä keskusaukean pylväskäytävässä jouluisia tavaroita.


Kirjoittelen tätä päivitystäni Laguunin rannalla, hyvin rauhallisessa paikkaa, noin 7,5 km Zona Hoteleria tietä. Tulin Cancuniin 1.12. -13 illalla ja tarkoitus jatkaa matkaa huom3en aamulla, eli 21.12. Olen ollut täällä siis lähes kolme viikkoa. Jos ihan totuudenmukaisesti sanon, niin olen viettänyt uskomattoman ihanan loman.  Toivon mukaan tämä riittää matkani loppuun asti. 
Aivan paikallani en toki täällä ole ollut.  Tuohon aikaan mahtuu 13 eri hotellia ja pyörälläkin olen ajellut noin 800 km. Joku voisi miettiä, että onko lomaa ajella 800 km pyörällä. On se. Harjoittelukaudellakin olen ajanut jo usean vuoden ajan luokkaa 1500 – 2000 km kuukaudessa. Arvelen, että ajomäärä on juuri sopivaa luokkaa kuntoni ylläpitämiseksi.  Tuohon matkaan sisältyy myös paljon muuta. Olen nyt saanut mm. katsella tämän seudun historiallisia ja luonnonnähtävyyksiä melko laajasti. Voisi ehkä sanoa, että turistiksi olen saanut aika hyvän kuvan alueesta. 
Minun täytyy sanoa, että kaikkein huonoimmin olen viihtynyt täällä Cancunin hotellialueella. Ei näissä paikoissa ole mitään vikaa. Tämäkin hotelli, jossa nyt olen, on rauhallisella paikalla, upeat maisemat. Terassini kymmenen metrin päässä veden rannasta (tosin sinne ei passaa mennä, laguunissa on krokotiilejä, olen niitä nyt nähnyt). Vieressä iso uima-allas, lämmintä, aurinko paistaa….. Minä vain pidän enemmän aidoista paikoista ja tämä hotelli voisi olla melkein missä tahansa. Ne ovat niin samantyylisiä kaikkialla missä olen kulkenut. Henkilökunta puhuu Englantia, hinnat ovat nelinkertaiset muuhun Mexicoon nähden, tämä on rakennettu turistikohde. Ymmärrän sen hyvin, että Suomesta, kylmästä ja pimeästä tänne lentäneelle tämä on ihana paikka. Ja ihmiselle, joka pitää rannalla loikoilusta. Olen sellainen hätähousu, että en tahdo jaksaa juurikaan rannalla maata. Eilen tosin olin 1,5 tuntia rannalla. Se on enemmän kuin koko aikaisemmalla matkallani yhteensä.
Tässä kierrokseni aikana kävin pääosassa näitä rannikkokaupunkeja. Itse valitsisin lomakohteeksi ehkä Tulumin tai mikskei joku saarista, Isla Muheres, jossa olin pari päivää.  Saarissa on se etu, että vedet ovat varmimmin kirkkaita vaikka kyllä meri täällä on upea. Tulumissa on paljon nähtävää ja tehtävääkin. Lähellä mm. Xcarer ja Xplor sekä runsaasti cenoteja. Tulumista sisämaahan päin löytyy Coba, Valladolid ja sitten Chicen Itza. Niille, jotka suunnittelevat matkaa Mexicoon, ehdottaisinkin retkiä Cancunin ulkopuolelle.  Tämä viimeinen majapaikkani Joulun alla maksoi n. 1400 pesoa ja edullisin maksoi 50 pesoa.  Mutta sesonkiaikaan lomamatkalla taitaa olla tyytyminen niihin, joita matkatoimistot tarjoavat.
Teen tänään pyörähuoltoa ja käyn vielä pyöräliikkeessä. Kävinkin seillä jo kerran aamulla, mutta pahalainen aukesi vasta 11:30.  Koitan lähettää jouluterveisiä läheisilleni sen jälkeen. Jos en kaikille ehdi, sanon tässä kaikille yhteisesti lämpimät hyvän ja rauhallisen joulun toivotukset.  Vaikka olenkin täällä etelässä, kyllä minullakin on joulumieli. Katselin tänäänkin aamuisella reissullani lukuisia jouluseimiä, jotka ovat hyvin valmistettuja ja luovat sitä joulutunnelmaa mielestäni paremmin kuin keinotekoiset kuuset ja lumiukot! Huomenna pyrin heräämään aikaisin ja yritän ajaa Tulumiin. Koitan ehtiä jouluksi Belizeen ja tämä ensimmäinen pätkä tästä matkasta on hankalin ennen kaikkea sen takia, että joudun ajamaan tuota tietä Zona Hotellerian läpi ja se on hyvin ruuhkainen.   Olen ollut tämän vapaajaksoni aikana ”laiska ” kirjoittamaan päivityksiä. Palaan nyt ruotuun ja pyrin päivittämään joka päivä sekä blogiani, että FB-sivua.  Nettiyhteydet tietenkin asettavat omat rajoituksensa mutta siihen on tyytyminen. Rauhallista joulunodotusta kaikille teille, jotka luette kirjoituksiani.  Niin, ystäväni Erkki Riihiaho kysyi, että milloin aion pitää seuraavan pitkän lepotauon. Jos paikat pysyy kunnossa, niin sitten Suomessa noin 5 kuukauden päästä!


lauantai 14. joulukuuta 2013

14.12.2013 Valladolid

Mayat pelasivat jotakin pallopeliä, jossa hävinneitä uhrattiin. Tämä ristinollan peluu on kaiketi ollut aika hidasta, kun kuviot on hakattu kiveen.

Matka Tihosucosta Chichen Itza:aan sujui pitkin pieniä teitä sellaisten kylien läpi, joissa turisteista ei ollut tietoakaan.  Osalla matkaa oli vielä tietöitä ja tie muuttui niin kapeaksi, että hetken pelkäsin sen loppuvan kokonaan.  Evästä väliltä löytyi harvakseltaan, tärkeimpänä pikkuruinen vanhahko maya-mummo, joka avasi pienen kauppansa varta vasten.  Kahvin ja mummon tekemien sämpylöiden lisäksi paikasta löytyi sateensuoja. Siitä tosin oli aika lyhytaikainen ilo, toinen sadekuuro  hetken päästä kasteli kyllä ihan kunnolla.  Illaksi Chichen Itsaan.  13.12. heti aamusta Maya-kaupunkiin jossa kameraani ilmaantui yli 60 kuvaa.  Paikka on vaikuttava, ainakin minua sen rakenteet puhuttelivat. Ennen pimeää ehdin tutustua vielä yhteen luolaverkostoon ja osallistua illalla kutsuvieraana hotellini henkilökunnan juhlaan.
Tänään matka jatkui lyhyen taipaleen Valladolid:iin. Täälläkin hieman kulttuuria ja yhteen  lähes keskellä kaupunkia olevaan Cenoteen tutustuminen.  Hotellia pitävä senjora oli melkein yli-innokas esittelemään alueen nähtävyyksiä.  Tämäkin päivä on normaaleihin matkapäiviini nähden ollut todella poikkeuksellinen. Aikatauluni mukaan saanen nauttia tätä herkkua vielä muutaman päivän. Näillä näkymin jatkan varsinaisesesti matkaani 21.12. eli vajaan viikon päästä. Mutta siihen asti nautin tästä kiireettömästä elämästä.


perjantai 13. joulukuuta 2013

12.2013 Tihosuco

Kuvassa kodinomaisessa ruokapaikassa ollut Virgin de la Quadalupen juhlintapaikka, jollainen näyttää löytyvän jokaisesta talosta täällä.

Eilen ajelin Felipe Carillo del Puerto:oon tällä Cancunin seutuun tutustumiskierroksella. Matka Tulumista Puoerto Felipeen oli melko yksitoikkoinen.  Tien varrella ei ollut oikein paljon mitään.  Olin varannut majapaikan etukäteen, yksi sellainen löytyi varaamon listalta.  Myötätuulessa ajellen matka joutui nopeasti. Hotelli ei löytynyt sieltäpäinkään, mihin navigaattorin osoite opasti. Onneksi kysyvä ei tieltä eksy ja puolen tunnin haeskelun jälkeen majapaikka löytyi. Kohtelu hotellissa oli erittäin ystävällistä.  Koska tarkoitus oli siirtyä seuraavana päivänä Valladolid:in suuntaan, kyselin majapaikkaa väliltä ja  respa käytti aika paljon aikaa selvittääkseen sitä. Lopputuloksena oli treffit kahden aikaan Juanitan kanssa.  Loppuilta kului ruokailun ja kaupungilla kiertelyn merkeissä.  Avoinna olleen kirkon ympärillä oli taas  paljon pyörällä liikkuneita ”toivioretkeilijöitä” syömässä ja valmistautumassa nukkumaan katosten alla.
Aamulla aamupala olisi ollut hotellissa vasta kahdeksalta, niinpä se tuli nautittua samassa hotellissa kuin illallinen. Sitten matkaan kohti Valladolid:ia.  Tämä matkapäivä puolestaan kävi  vastatuuleen suoraa ja aika yksitoikkoista tietä. Tiellä liikkui, kuten illalla selvisi, fiesta de Quadalupe, matkalaisia.  Osa pyörillä, sitten oli autoletkoja ja sitten oli juoksijoita, jotka vuorottelivat vetovuoroa. Matkalaisilla oli neitsyt Marian kuvia ja soihtuja mukanaan.  Täällä Tihosuco:ssa  Juanita ei ilmestynyt paikalle ja aloin kyselemään huonetta vuokralle yöksi. Siitä muodostuikin mielenkiintoinen kaksituntinen. Sain ohjeen yhteen paikkaan,  josta taasen seuraavaan ja niin edelleen.  Matkaoppaaksi palkkasin yhden 12-vuotiaan pojan, joka sitten pysyikin kuin liimattuna mukana. Viimeinen vaihe oli se, että kaupalle, jossa odottelin avainta, tuli kaupan omistaja. Menimme taasen kylän läpi yhden talon luokse. Pääsimme vessaan, mutta talon ovea emme saaneet auki. Siihen ilmestyi nainen, joka lopen paljastui tapaamisesta myöhästyneeksi Juanitaksi ja lopulta avainkin, jolla saimme talon auki.  Talossa ei ollut mitään kalusteita ja kaupan omistaja tarjoutui kuitenkin antamaan  huoneen kaupan yläkerrasta ja Juanitallakin oli jokin asunto, joten oli kolme mistä valita. Kirjoittelen tätä kaupan yläkerrasta. 
Syöntireissulla kirkossakäynti paljasti tosiaan pyhiinvaeltajien matkan syyn, Fiesta de Quadalupe. Tänään on messu klo 19 ja jokin tilaisuus  klo 23 . Jälkimmäisen tilaisuuden luonnetta en ymmärtänyt ja joka tapauksessa se on liian myöhään. Ulkona sataa aika reippaasti, mutta kirkko ei kyllä ole kaukana. Ja mopotaksejakin on, että….
Tämän majapaikan ympäristö on kiehtova.  Tullessani naiset takapihalla perkasivat kalkkunoita, niitä kyllä juoksee erikoisen näköisten hanhien kanssa elävinäkin. Lasten ja pyhiinvaeltajien äänet kuuluvat sateesta huolimatta ulkoa. Kaiken kaikkiaan kiehtova päivä. Me gusta!



sunnuntai 8. joulukuuta 2013

8.12.2013 Tulum


 
Majapaikka "viidakon" keskellä.
Liikahtelen hieman tässä lepojaksoni aikana. Eilen siirryin Cancunin Zona Hoteleria:n läpi länteen johtavalle moottoritielle ja sitä pitkin  Playa Del Carmen:iin.  Itse moottoritiellä ei juuri ollut katseltavaa ja Playa del Carmen osoittautui varsinaiseksi bailauskohteeksi.  Majapaikka oli reilun korttelin päässä kävelykadulta, aivan rannalla ja vaikutti ihan mukavalta. Yö oli kuitenkin jonkinmoista kidutusta. Musiikki, joka oli erittäin kovaäänistä, alkoi alkuillasta ja jatkui aamukuuteen asti. Vahva bassonjumputus tunkeutui kallon luiden läpi koko pääkoppaan.  
Tänään sitten vuorossa oli lyhyt siirtyminen Tulum:iin, joka on ilmeisesti ensimmäisiä asutuksia tällä mantereella, perustettu 1300 luvulla. ( Cancun 1974 vuonna varta vasten rakennettu turistikaupunki).  Täältä löytyi rannan tuntumasta majapaikka, joka ainakin toistaiseksi vaikuttaa rauhallisemmalta. Huomenna olisi ohjelmassa tutustua ainoaan meren rannalla olevaan Maya-kaupunkiin ja myös kohonkin Cenoteen.  Ett’ tällaista rauhallista lomanviettoa ja voimien keräämistä tulevia koitoksia varten.


torstai 5. joulukuuta 2013

5.12.2013 Cancun

Kaunis on meri aamupalapaikkani pöydästökin katseltuna.
Palasin tänään puolen päivän jälkeen mantereelle.  Nyt voin katsella Isla Muheres:ia  Karibian meren yli. Tosin tätä kirjoittaessani ilta on jo saapunut ja näen merestä vain hotellin valaiseman kapean kaistaleen ja sitten kaukaa loistavan valojuovan Isla Muheres:in valoja.

Tänään opiskelukaverini ja ystäväni Risto K. välitti  terveisensä luokan ihmisiltä.  Tässä julkinen kiitos kaikille niille joiden terveiset Risto välitti.  Yhteydenotto tällä tavoin teki todella mieluisan vaikutuksen ja antoi tunteen, että en matkallani ole yksin. Kiitoksia ystävät.
Kävin taksilla kaupungilla, halusin ostaa lisää aikaa puhelimeni CIM-korttiin.  Olen vielä jonkin aikaa Mexicon puolella ja tuo puhelimen netti toimii joskus. Tosiaankin vain joskus, ehkä noin  3 tai 5 % ajasta. Mutta kun ajelen pyörällä, se käy hakemassa esimerkiksi sähköpostin silloin kun toimii ja se on ihan mukava.  Kuukauden ja 500M kortti maksoi 100 pesoa, eli tuleeko siitä noin 6 euroa.  Olisi kiva tietää, olisiko väliameriikan pienissä maissa joku operaattori, joka toimii useamman maan alueella. Ei oikein kannata ostaa korttia jos maassa viipyy vain pari päivää. Sitä paitsi on oma hommansa löytää paikka, mistä sen kortin voi ostaa.  Tässä hotellissa ei ollut ilmaista nettiä. Tuntitaksalla kaksi päivää olisi maksanut 750 pesoa, viikon yhteys maksoi 150 pesoa, eli vähän alle kympin. Oli se silti aika paljon täkäläiseen hintatasoon, mutta täällä Cancunissa kaikki on kallista muualle verrattuna.


keskiviikko 4. joulukuuta 2013

4.12.2013 Isla Muheres – Naisten saari

Yksinäisen matkamiehen sänky?


Minulla sattui sellainen pieni moka. Olin varaavinani hotellin entisestä pari kilometriä lentokentälle päin. Katsoi asian varaussivun kartalta.  Kun sitten aloin lähtöaamuna katsomaan asiaa tarkemmin, huomasin osoitteen olevan saarella. Hetken asiaa nikottelin, mutta sitten kipaisin kadulle jututtamaan tutuksi tulleita elämyskauppiaita lautta-aikatauluista ja siirryin 40 minuutin pikayhteydellä tänne saareen.  Hotelli on aika syrjässä,  jopa niin syrjässä, että taidan olla ainoa asukas koko majapaikassa. Huone kyllä on aivan upea, hemmottelin itseäni eilen illalla jaguzzissa. 
Tällä saarella on sellainen erikoisuus, että täällä on suuri määrä golf-kärryjä, joilla ihmiset ajelevat ympäri saarta.

Saarissa on oma juttunsa.  Ennen kuin opin ajamaan pyörällä, harrastelin lomareissuillani snorklaamista.  Olisi se edelleen mieluista jos olosuhteet ovat suotuisat. Snorklaaja hakee aivan tietynlaisia rantoja.  Ensiksikin, veden tulisi olla kirjasta. Pääosin vedet täällä ovat olleet meressä joko sameita tai erittäin sameita. Se johtuu siitä, että mereen laskee runsaasti jokia, jotka tuovat sameaa vettä rannikolle. Tämä Cancunin seutu näyttää olevan poikkeus.  Jokia on vähän, johtuukohan siitä, että  vesi painuu maan läpi maanalaisiin luolaverkostoihin?  Mutta siihen snorklaamiseen. Saarissa vedet ovat tavallisesti kirkkaita, niin täälläkin. Hienoa valkoista hiekkaa ja kirkasta vettä,  sen puolesta ihanteellista snorklaamiseen.  Tietenkin snorklaaja hakee vielä kivikkoisia ja kallioisia rantoja, joiden alueilla on eniten elämää.  Toki niitäkin täältä löytyy.

Tänä aamuna toimitin juoniliikuntaa.  Aikoinani pidin kalastusta juoniliikuntana. Golffia kai voi hyvällä syyllä myös kutsua sellaiseksi, ellei ajele sellaisella golf-autolla. Onhan tämä koko matkani juoniliikuntaa, matkan juoni on puolustaa päihteetöntä elämäntapaa. Nyt kuitenkin juonena oli aamupalan lisäksi metsästää putkirullauksen putkea. Etsin putkiliikettä ja tutkin kaikki tienvarret ja jätekasat. Löysin läpimitaltaan ehkä 50 mm:n muoviputken, joten tämä juoniliikunta saa vielä jatkua. Jos oikein käsitin ohjeen, sen putken halkaisijan pitäisi olla suurempi.  Oli minulla vielä toinenkin asia hoidettavana. Eiliset rahannostoyritykseni kahdelta automaatilta päättyivät automaatin kertomaan, että ei voi lukea korttia. Nytkin ensimmäinen automaatti kieltäytyi antamasta rahaa, seuraava sitten kuitenkin heltyi ja antoi minulle pesoja.
Jaksoin eilen jo harrastaa lihaskuntoharjoituksia ja venytyksiä. Tänään taidan hemmotella itseäni meressä ja huomenna palaan mantereen puolelle.  Tätä juttuani kirjoitan hotellin respassa, joka on olkikattoinen katos palmujen keskellä. Kun olen matkalla, päivään sisältyy koko ajan toimintaa, eikä yksinäisyys juuri vaivaa. Kun pysähdyn tällä tavalla, niin aivan riippumatta siitä, kuinka ihana paikka on, alan kokea yksinäisyyttä.  Ihminen on sosiaalinen olento ja kaipaa toisten seuraa.  Mutta ajattelen, että tämä yksinäisyyden tunne poistuu, kunhan palailen takaisin tuonne mantereen puolelle. 




maanantai 2. joulukuuta 2013

2.12.2013 Koiramaisia juttuja.

Täällä on niin lämmintä, että kirkkojen ovet voivat olla kirjaimellisesti auki! 

Olen aina silloin tällöin kirjoittanut koirista jotakin.  Koiria on Mexicossakin,  aika paljon.  Minä olen luokitellut ne muutamaan eri ryhmään.  Ensiksikin on kuolleet koirat, autojen yliajamat.  Niistä ei minulle ole harmia, ellei sitten harmiksi katsota mätänevän lihan  löyhkää, joka tuoksu on aika yleinen. Onneksi täällä on haaskalintuja paljon ja ne hoitavat  oman osuutensa asiasta. Toinen ryhmä on yksinäiset irtokoirat. Niitäkin on aika paljon eikä niistäkään ole juuri koskaan haittaa. Ne ovat arkoja ja luikkivat häntä koipien välissä sivummalle. Sitten on laumassa olevat koirat, jotka johtajansa ohjaamana juoksevat kuola valuen paljaiden kinttujeni vieressä saaden ihokarvani nousemaan pystyyn. Eilen ajattelin, että sellainen musta ja minusta vaarallisen näköinen laumanjohtaja jää siinä kimppuuni sännätessään auton alle ja huomasin hetken toivovani sitä. Ilmeistä kaunaa, ei tuntunut hyvältä, mutta näin kävi.  Kaikki nämä irtokoirat ovat ihmisten hylkäämiä, eikä se ole niiden syy, jos toimivat luontonsa mukaan.
Sitten on pihalla olevat koirat.  Niiden kohdalla ymmärrän täysin, että ne puolustavat reviiriään ja louskuttavat ohikulkevalle vieraalle. Jostakin syystä tuntuu, kuin pyöräilijät olisivat niiden erityisessä suosiossa mitä vihanpitoon tulee. Mutta sitten tullaan siihen kohtaan, että se koira juoksee sieltä pihalta yleiselle tielle ja kuola valuen louskuttaa muutaman sentin päässä paljaasta kintustani  koiranomistajan vielä mahdollisesti katsellessa tapahtumaa pihaltaan asiaan millään tavalla puuttumatta. Tämä on se asia, jossa ymmärrykseni tahtoo loppua.
Vuosia sitten minulla olisi ollut paljonkin sanomista asiaan, nykyään ei niin kovin paljon, enkä minä tätä sen takia nyt kerrokaan.  Olen oppinut hyväksymään asian siten, että se kuuluu tähän hommaan ja sillä siisti. Kotisuomessa ajellessani on paljon koiranomistajia, jotka  pysähtyvät pyöräilijän vastaan tullessa ja ottavat koiraa pannasta kiinni, jolloin ohitus voi tapahtua turvallisesti. Tai sitten koira on niin hyvin kasvatettu, että pysyy omistajansa rinnalla osoittamatta agressiota  ohikulkijoille.  Katsoin FB:ssä vastikään kun joku reklamoi koiran käyttäytymistä pyöräilijää kohti.  Tämä on tyypillinen vastakkainasettelu, jossa ”tuntuu” että reklamointi saa vastaansa kaikkien koiranomistajien varauksettoman halveksunnan ja vihan. Eihän se tietenkään näin ole.  Henkilökohtainen käsitykseni on, että pääosa koiranomistajista on  toiset ihmiset huomioonottavia ja koiransa hyvin kouluttaneita henkilöitä, jotka osaavat ulkoiluttaa koiransa siten että kenenkään ei tarvitse niitä pelätä.  Ongelman muodostaa ne ”erikoistapaukset” joita samat käyttäytymisnormit kuin muilla ei koske ja jotka antavat koiransa juosta vapaana silloinkin kuin ei pitäisi.  Ts. ne muutamat koiranomistajat ovat se  pääasiallinen ongelma, joka synnyttää vastakkainasettelua. Eikö siis ei-koiranomistajilla  ja ”kunnollisilla” koiranomistajilla ole tässä yhteinen intressi saada ne huonosti käyttäytyvät koiraihmiset ruotuun?  
Tässä sitten tökerö aasinsilta tämän blogini teemaan.  Se että minä en käytä alkoholia  ei estä sitä, etteikö  minulla ja kaltaisillani sekä ongelmattomasti alkoholia käyttävillä olisi yhteinen intressi.  Koko yhteiskunta on alkoholihaittojen maksumiehenä ja naisena.  Kyllä meillä olisi vahva yhteinen intressi saada niitä haittoja vähenemään.  Eikä se ole mitenkään mahdollista ilman laajempaa kannatusta asian suhteen. Tupakan kanssa on käynyt parissakymmenessä vuodessa todella merkittävä kehitys. Olisiko se mahdollista alkoholin suhteen?  Mieluisaa kuulla ja lukea, että nuorilla tuntuu olevan siellä täällä tämäntyyppistä trendiä. Jos se muutos lopen tulisikin sieltä nuorien kautta.

Loppukaneettina tähän sepustukseen tiedoksi, että tulen yleensä hyvin eläinten kanssa toimeen ja vaikka minulla ei koiraa olekkaan, niin pidän koirista. 



sunnuntai 1. joulukuuta 2013

1.12.2013 Cancun (Hotellialue)

Niin kuin näkyy, pyörä on turvassa huoneeni nurkassa.


Tämä viimeinen matkapäiväni tänne Cancuniin jäi aika lyhyeksi, 91 km. Se oli ihan hyvä, taisi olla niin, että ennen kaikkea henkinen vieteri oli vedetty tänne.  Siitä on melko tarkkaan 4 kuukautta kun lähdin liikkeelle Anchorage:sta, 3.8.2013 aamulla. Siis päivää vaille. Matkaa pyöräni mittariin on kertynyt 12150 km.   Ajattelin alussa, että tänne tulisi noin 12 000 km, eli aika lähelle arvio osui.  Nyt alkaa tuntumaan siltä, että saisi ase toinenkin arvio, optimistinen koko matkan mitan arvio 26 000 km pitää paikkaansa, ts ei ainakaan enempää.  Minä olen heittänyt lukuja 26000 – 30 000 km, josta se 26 000 km perustuu siihen, että yksi moottoripyöräporukka teki matkan 25800 km:n määrällä.  Mutta aika näyttää, nyt tuntuu, että 100 km:n matkakin on pitkä!
Tuohon tähänastiseen 12 000 km:n matkaan sisältyy minulle pari muutakin asiaa kuin että olen ns. henkisesti puolimatkassa (vaikka en aivan olekaan todellisuudessa).  Ensimmäinen asia on, että se on pisin matka, mitä olen koskaan pyöräillyt.   Ja se toinen asia on, että näiden viiden matkani yhteispituus on ylittänyt maapallon ympärysmitan. 
Glamouria, jota ei matkani varrella tässä maassa ole juuri näkynyt. Jotenkin viihdyn paaremmin vaatimattomimmissa puitteissa.


Nyt pidän taukoa,  rapiat parisen viikkoa. Koitan kerätä ennen kaikkea henkisiä voimavarojani matkan jatkamiseen. Tästähän olisi helppo palata kotiin, kenttä on tuossa aivan vieressä ja lentoja on vaikka millä mitalla.  Ei se kuitenkaan ole ainakaan vielä käynyt mielessä. Minähän olen töissä ja työ on kesken.  Koitan palautella myös fyysisiä voimavarojani. Olenhan minä kyennyt ajamaan ihan kohtuullisesti, kumma kyllä melko tarkkaan 100km/ päivä. Neljässä kuukaudessa on noin 120 päivää ja olen tullut 12 000 km. Minua on kyllä mietityttänyt, että mitenköhän se kunto riittää siellä Andeilla? Olen lähes varma, että maksimi voimantuotto on vähentynyt siitä kun lähdin.  Väsyneenä en ole oikein jaksanut tehdä lihasharjoituksiakaan. Ehkä niitä nyt jaksan pidemmän tauon aikana.  Meinaan kyllä ajaakin, mutta sellaista kevyttä juttua jotta toimintakyky säilyy.
Olisin varannut hotellin etukäteen, mutta kun varmentui milloin tänne saavun, olin niin huonojen nettiyhteyksien varassa, että ei siitä mitään tullut. Katselin  tänään tulomatkalla muutamia nimiä kännylällä, silloin kun se pelasi ja yhteen niistä sitten päädyin. Kyselin tulomatkalla hintoja ja koviahan ne oli siihen verrattuna, mihin olen tässä tottunut.  Eilen maksoin 230 pesoa, nyt yli 900 pesoa ja tätä paikkaa piti metsästää. Eilen maksoin ruuasta 70 pesoa, tänään 270. Eli majapaikan hinta ja ruuan hinta 4-kertaistui. Lisäksi siirryin toiseen maahan. Tämä on sellainen lomamaa, voisin olla melkein missä tahansa, kaikkialla on lähes samanlaista näissä maissa. Siitä Mexicosta, jossa olen ollut viime viikot, ei näy oikeastaan mitään.  Mutta on tämä ihan mukavaakin, hetken hemmotella näin itseään. Hanasta tuli lämmintä vettä, kekkoja ei näy lattialla,….  ja aamulla ei ole liikkeellelähtöä. En kyllä ole vielä varma, että jäänkö tähän muuta kuin kahdeksi päiväksi, katson huomenna, löydänkö mieluisemman paikan.

En tiedä vielä, miten kirjoittelen blogini päivityksiä täällä ollessani. Ainakin nyt aluksi kirjoitan jotakin. Mutta älkää lukijani karatko, jos Luoja suo, matka väliameriikkaan  jatkuu kuitenkin ennen joulua. Ainakin minulle se  on etukäteen ajateltuna jännittävä kokemus. 


30.11.2013 Ignacio Zaragoza

Olisin saattanut jäädä kiikkumaan huoneeni eteen vähäksi aikaa. Tällä on ollut lintuja kaikkialla, tässä paikassa aivan erityiesti Ihana konsertti!


Aamupala majapaikassa, jossa olisin voinut viihtyä pidempäänkin.  Houkutus kyllä oli jonkinmoinen, mutta päätin sitten, että ei tänne huvittelemaan ole tultu ja jatkoin matkaani. Kävin Chichen Itzan portilla. olisi auennut 20 minuutin päästä ja jatkoin matkaani. Päätin hoitaa tutustumiskäyntini rauhassa lepojaksoni aikana.  Tästä päivästä ei tullut lepojakso. Tien suunta  ei kääntynyt  Meridasta ihan tarpeeksi ja nyt se on kääntynyt uudelleen tuulen suuntaan, niinpä töitä sai tehdä jotta sain pyörän siirretyksi tuon 129 km:n matkan.  Huominen päivä Cancunin hotellialueelle ei pitäisi olla yhtä pitkä.  Olin katsellut reittiä etukäteen ja hotellitilanne näytti G-mapin mukaan heikolta.  Löysin yhden majatalon tästä nykyisestä paikasta  n. 30 km eteenpäin, loput olivatkin jo sitten Cancunissa. Ajattelin, että josko täällä kuitenkin olisi joku majapaikka.  Tälläkin kertaa sen hankkiminen oli mielenkiintoista.  Kyselyjen jälkeen löysin tämän hotellin. Mutta täällä ei ollut ketään ja ovet olivat lukossa. Siinä kadulla ihmettelin ja sitten naapurikauppias kertoi, että omistajalla on kauppa jonkin matkan päässä ja neuvoi minut sinne. Siellä sitten selitin asiani mutta herra Luis:ia ei löytynyt mistään.  Joku täti käveli kanssani tänne  ja väyläsin pyöräni sisälle ja maksoin huoneeni vaikka emme saaneet sitä auki.  Ulkona oli nimittäin pimennyt ja alkanut sataakin, joten ei oikein huvittanut jatkaa matkaani. Jostakin se avain sitten löytyi sillä aikaa kun  värkkäsin laukkujani.
Tämä näkymä löytyi Valladolid:sta.


Vaikka huone on vaatimaton, jotenkin on mukava tunnelma. Kävin nimittäin syömässä ¼-kanaa  kahvin kanssa ja paluumatkalla poikkesin kahdessa kirkossa. Molemmissa olivat ovet auki kadulle ja siellä oli laulua. Koska huoneeni ilmastointi on kaksi reikää seinässä, kuuluvat lähemmän kirkon laukut tänne.  Kyllä täällä valmistaudutaan Jouluun niin kuin Suomessakin.  Kuusiakin on monessa paikassa ja muita joulukoristeita.  Laitoinkin FB:n päivitykseen, että eilen ennen nukahtamista hetken katsoin TV:tä. Uutisissa oli pätkä Suomesta, porosta, joka oli sisällä ja katseli TV:tä. Oli niin iso juttu, että oli päässyt Mexoconkin uutislähetykseen.
Tässä paikassa ei ole nettiä, ei sen puoleen paljon muutakaan.  Täten tämä päivitys tullenee  huomenna Cancunista. Tästä tullee toinen jakso, jolloin ajan 6 päivää peräkkäin. En tiedä, onko matka vai tuuli vai mikä, niin matkanteko tuntui raskaalta.  Tosin helpotti iltaa kohden, mutta se kyllä taisi johtua siitä, että tuuli helpotti iltaa kohden.  Jotenkin olen vetänyt vieterin Cancuniin ja olen tosi tyytyväinen, että se on huomenna vastassa.  Nyt tuntuu, että olen ollut täällä Mexicossakin vaikka kuinka kauan, vaikka en ole ollut vielä kuukauttakaan. Ne alkumatkan majapaikat vaan tuntuvat niin kaukaisilta. Puhumattakaan kaikki muut paikat, joiden läpi olen matkallani kulkenut.  Koitan tehdä ehkä jonkinlaisen yhteenvedon Cancunissa siinä lepäilyäni aloitellessa.  Tosin, en minä aivan jouten taidan olla ?  Tänään tuli mieleen, että Juha puhui putkirullaamisesta. Ajoin putkiliikkeen ohi ja mietin, että minkähän lainen putki siihen rullaamiseen pitäisi olla?