sunnuntai 10. marraskuuta 2013

9.11.2013 Soto La Marina

Tiepuolessa on ollut paljon aaseja, muuleja ja hevosia lieassa syömässä. Tässä yksi kaunokainen.


Iltayö oli hieman levoton,  miesporukka ryyppäsi pihalla ja piti aikamoista meteliä. Aamulla sain puhelun Raittiuden ystävien toiminnanjohtajalta, Marko Kailasmaalta ja sen jälkeen sain vaihtaa muutaman sanan koko yhdistyksen hallituksen kanssa.  Puhelun jälkeen pakkasin kamani ja ajoin juomaan aamukahvini samaan paikkaan, jossa illalla söin. Luulin, että mitään muuta paikkaa ei edes olisi auki, mutta erehdyin. Kun lähdin liikkeelle, näin, että vaihtoehtoja olisi ollut moniakin. Kahvia juodessa selvisi, että paikkakunnalla olisi yksi pyöräliike ja sen paikkakin selvisi.  Osoitteen neuvomiseen liittyvä sanasto on hallussa. Kävi vain niin, että se ei ollut vielä auki. Sain viereiseltä työporukalta tiedon, että aukeaisi kahdeksalta, mass o menos. Odottelin kahdeksaan ja yli ja sain neuvon toisesta liikkeestä, en sitä kuitenkaan löytänyt. Kun palasin takaisin, oli liike auennut ja mutkien jälkeen sain nippelini, itse  asiassa 20 pinnaa nippeleineen hintaan 20 pesoa, eli hieman yli euron.
Aikaa oli kulunut normaalista liikkeelle lähdöstä sen verran, että ajattelin ehkä pimeän tulevan ennen kuin pääsen tänne missä tätä tarinaa sepustan. Alkumatka oli mielenkiintoinen. Poliisia ja sotilasta lappoi niin kuin olisi ollut sotatila. Sitten vähän ennen paikkaa, jossa käännyin tälle rantatielle, oli vaikuttava tiesulku tai tarkastuspiste. Sotilaita oli mieluummin 200 kuin 20 ja konetuliasebunkkereitakin oli kymmenkunta. En ole moisia nähnyt edes elokuvissa. Valitettavasti en uskaltanut kuvata, sen verran on tuota itsesuojeluvaistoa.  Tuli mieleen, että meillä Suomessa ollaan kuitenkin suhteellisen turvassa. Jos ei itse reuhaa päissään ja välttää humalaisten seuraa, on elämä pääsääntöisesti melko turvallista.  Minussa ainakin herättää moinen aseiden kanssa sähläily jonkinmoista rauhattomuutta.  Liikenteestä sen verran, että pitkän matkan linja-autoja on erittäin paljon ja ne, toisin kuin paikallisbussit, näyttävät tosi hyväkuntoisilta. Toinen ilmiö oli eilen ja tänään hinauksessa olevat autot. Tyypillisesti 2- 4 :n autoletkan saattueissa uksi täyteen lastattu käytetty h-auto veti yhtä tai kahta vanhaa täyteen lastattua H-autoa. Minun logiikkani mukaan Mexicolaiset hakivat 2-4 miehen porukoilla USA:n puolelta vanhoja autoja ja muuta roinaa tänne antaakseen niille lisää elinaikaa.
Tie rauhoittui, kun käännyin tänne johtavalle pienemmälle tielle. Oikeastaan matka oli liiankin rauhallinen, noin 80 km:n matkalla ei taaskaan ollut sitä kahvipaikkaa. Olisin kuvitellut Mexicon tiheään asutuksi, tämä kolkka mistä maahan tulin, ei sitä ainakaan ole. Sama ilmiö kuin aikaisemmissa maissa, lopetettuja hotelleja, huoltoasemia, kauppoja,,, Onkohan se maalta pako täälläkin ajan sana.  Tänään oikullinen tuuli oli taas hieman eri suunnassa kuin eilen, pääosin sivuvastainen. Niinpä käytin 136 km:n matkaan yli 9 tuntia. Tuo matka tarkoitti myös sitä, että tällä matkalla 10 000 km tuli täyteen ja tästä on tullut elämäni pisin pyörämatka. Ei sen puoleen, en minä autollakaan ole ajanut yhtään aikaisempaakaan matkaani vastaavaa matkaa yhteen menoon.  Tämä majapaikkani on aika vaatimaton, maksoi 250 pesoa, eli noin 14 euroa. Ei ole nettiä, joten blogin päivitys jää tuonnemmaksi. Vaihdoin kuitenkin pinnan heti kun tulin ja sen jälkeen myös vaihteistoöljyt.  Ruokapuolessa jouduin tyytymään viereisestä kaupasta hankittuihin systeemeihin, jotka eivät kyllä kummoisia olleet. Koitan korjata tilanteen huomenna. Huomisen päivän pitäisi olla helpompi. Päässen aamulla ihmisten aikaan liikkeelle ja matkaa mielestäni on n. 20 km lyhyemmästi.  Mutta se on taas huomisen päivän asia, katsotaan ensin, että heräänkö elossa.




Ei kommentteja: