keskiviikko 30. lokakuuta 2013

29.10.2013 Ozona

Intiaanit seurailivat minua ?


Kirjoitan tätä hieman myöhässä, meni illalla sen verran myöhään, että sänky oli se paikka mikä kelpasi parhaiten.  Matkani tänne Ozonaan oli etukäteen ajatellen hiukan helpompi kuin edellinen päivä, 26 km lyhyempi. Matkaa oli kuitenkin 175 km, joten olin liikkeellä taasen tuntia ennen auringon nousua.  Arvelin heti aamusta, että taitaa tulla kova päivä. Tuuli, joka edellisenä päivänä oli enemmän auttanut kuin haitannut minua, oli hieman kääntynyt, nyt tilanne oli selkeästi päinvastoin.  Edellisen päivän 20 km/h keskinopeus tippui 14,3 km:iin tunnissa. Olisi jäänyt alle 14 km:n, mutta viimeiset 20-30 mailia olivat hieman helpompia, auringon laskettua tuuli jonkin verran tyyntyi. Niinpä saavuin tänne perille vasta noin klo 21., lähes 2 tuntia auringon laskun jälkeen.  Koska vielä seuraava etappiväli on pitkähkö, muistaakseni 94 mailia, niin ajattelin levätä päivän, en viitsi  kovin kauheasti rääkätä tuttua miestä.  Vaikka ei se edellinen päivä ollut vaikea, mukava ajopäivä, eilinen     oli raskas.
Samaan kuvaan mahtui öljylähde ja tuulivoimaa! Ajoin tänäänkin satojen, ehkä yli tuhannenkin tuulimyllyn ohi.


Niin, en minä kai ihan yltiöpäisyyttäni aja kohtuuttomia päivämatkoja.  Eilenkin oli sellainen tilanne, että matkalle ei sattunut edes kahvipaikkaa. Yksi polttoaineenjakelupiste oli, mutta ei siis edes yhtä kunnon huoltoasemaa, puhumattakaan majapaikasta. Jos tästä pääsen San Antonioon, niin alkaa vähitellen olla asutusta tiheämmin.  Tämä erämaavaellukseni alkoi 8.10 kun olin poistunut LA:n alueelta. Siis yli kolme viikkoa jo, kyllä tämä alkaisi pikkuhiljaa jo riittää. Ehkä pieniä merkkejä asiasta jo on. Minulle riitti eilisellekin päivälle renkaanvaihto ja seuraava odottaa tuossa minua. Katselin siinä rengasta vaihtaessani, että tien penkssa on vihreää! Maasto  on edelleenkin autiomaan näköistä, mutta vihreää  on enemmän, pensaat ovat kookkaampia ja  kuivan keltaisen ruohon tilalla on vihreää. Säätyypin muutoksesta  on ollut merkkejä jo pari päivää. Eilen oli enimmäkseen pilvistä ja loppumatkasta hieman satoi. Minun edelläni oli satanut enemmänkin. Ukkonen jyrähteli kauempana ja salamoiden loiste näkyi lopun matkaa pimeässä.

Olen nyt saanut nähdä autiomaan auringonnousun useampaan kertaan, samoin auringon laskut.  Illalla oli aika exoottista ajaa pimeässä, voimakas sirkkojen sirinä ja toisinaan kiiluvat silmät tiepuolessa. Aivan kuin autiomaa olisi herännyt eloon pimeyden tultua.  Lepakoita viuhahteli pyörän valokiilassa aivan vierestä ja illan viileys tuntui väsyneessä kehossa ihan hyvältä.

Kerään voimiani ja jatkan huomenna matkaani kohti San Antoniota.   Huomenna olisi suunnitelman mukaan 94 mailia ja seuraavana päivänä 86 mailia, eli aletaan lähestymään inhimillisiä matkoja. Pyrin kyllä säätämään päivämatkani sinne 75 mailin korville.  Paljon riippuu siitä, millainen tuuli on.  Mutta jos palautuminen tapahtuu niin kuin se tähän mennessä on tapahtunut, niin ainakin lepopäivän jälkeinen päivä on helpompi, vaikka tuuli jatkaisi samasta suunnasta. Mikäli se säilyy tuossa suunnassa, niin Mexicoon mentyä tuuli on suoraan vastaan. Mutta rannikkoa lähempänä tilanne voi olla toinen. Pari päivää sitten näin uutisista, että Kanadasta työntyi pitkälle Yhdysvaltain puolelle kylmä rintama lumisateineen.  Ei kuitenkaan ihan tänne asti.


Ei kommentteja: