keskiviikko 18. syyskuuta 2013

18.9.2013 Port Orford

Tällaisia ihania elokoita laidunsi yhden omakotitalon takapihalla.


Kyllä lepopäivällä oli taas ihmeellinen vaikutus.  Ajelin tänään 138 km, 955 m nousuja ja matka tuntui melkein kauppareissulta  (on hieman liioittelua). Tuuli oli kyllä jonkin verran apuna.  Mitä pidempään olen tällä Oregonin rannikolla ajanut, sitä enemmän alan siitä pitämään. Ihmiset ovat ystävällisiä, maisemat upeita ja ajo-olosuhteet hyvät. Teillä on niin isot liikennemerkit pyöräreitistä, että autoilijat ne varmasti näkevät. Niillä kohti, jossa reunakaistoja ei ole, on isot varoitusmerkit, että pyöräilijät siirtyvät ajokaistalle. Tänäänkin oli yhden sillan kohdalla taas painonappi,  Iso kyltti jossa alkoi vilkuttaa keltaiset huomiovalot ”Pyöräilijä sillalla”.  Palaan tuohon ihmisten ystävällisyyteen. Olen siitä hieman kateellinen, sillä ihmiset täällä ovat olleet paljon ystävällisempiä ja puheliaampia kuin Suomalaiset. Lisäksi palvelu ravintoloissa ja liikkeissä on hyvin nopeaa ja huomaavaista.
Tämä maisema on suoraan majapaikkamotelliani vastapäätä.

Ohiti tänään pari pikkukaupunkia, Charleston:in  ja Bandonin. Ensimmäisessä oli katseltava kalasatama ja jälkimmäiseen tultaessa sellainen upea lintukosteikko ja kaupungista lähdettäessä näköalatie aivan rannan tuntumassa. Merellä upeita lintukallioita ja tietenkin hiekkarantaa.  Ai niin, oli siellä vielä aamulla North Bend, mutta sen sähläsin läpi melkein omakotitaloalueita ajellen. Muusta kaupungista en juuri tiedä. Yhdellä pihalla näin puolenkymmentä kaurista, jotka olivat ilmeisesti löytänee turvallisen reviirin kaupunkialueelta.  Kävin kysymässä  majapaikkaa Bandonin kallioilta yhdestä turistiholtellista. 139$ ja ilmeisesti ilman veroja. Kannatti jatkaa matkaa, minulla on mieluinen huone 59$ hintaan ja motellia vastapäätä on todella upea merinäköala.   Mutta nyt syömään, eilen vitkuttelin sen verran myöhään, että piti illalla pärjätä sevenilevenin eväillä.



2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

USA:ssa matkatessani olen myöskin kiinnittänyt huomiota hyvään ja nopeaan palveluun ravintoloissa ja kaupoissa. Lienee osittain tippi-ansaintalogiikalla selitettävissä. Ainakin ravintoloissa. Suomesta käsin naureskellaan ja vähätellään kovin usein jenkkimeininkiä. Ihan turhaan. Ainakin näillä osa-alueilla hommat toimii loistavasti pääsääntöisesti. Kivaa on olla matkaajana siellä.

Ahti Auno kirjoitti...

Niin, siinä mielessä tämä USA ei ole poikkeus, että ennakkokuvitelmani eivät ole pitäneet paikkaansa. Tietenkin tämä on suunnattoman suuri maa ja minä olen ajellut vain muutaman kilometrin täällä. Koitan edelleenkin opetella avointa mieltä, vaikka on nämä reissuni sitä jo jonkin verran lisänneet.