21.8.2013 FORT NELSON

Mustakarhuemo kolman poikasen kanssa pitkässä heinikossa ruokailemassa.

Yö metsässä sujui hyvin. Heräsin aamulla hieman tavallista myöhemmin, puoli seitsemän. Silti ilma oli hyvin kolea. Sain tunkea koko lailla vaatetta päälleni että tarkenin purkaa telttani, pakata pyörän ja aloittaa taipaleen. Illalla olin huristellut pitkään alamäkeen ja sitä jatkui vielä tovi. Joki virtasi vieressä ja näin majavien rakenteita moneen otteeseen.  Se illalla kadoksissa ollut Motelli löytyi aika pian, ehkä noin 5 km:n päästä. Muuta aamupalaa sieltä ei kuitenkaan irronnut kuin kahvit, hyvä niinkin.  Alamäki loppui aikanaan, tuli pitkätietyöalue ja pitkä nousu.  Kohta pilotauto-osuuden jälkeen huomasin tiepuolessa karhuemon kolmen pennun  kanssa lounastavan pitkässä ruohikossa heiniä. Pysähdyin ottamaan muutamia kuvia, mutta ei ne kunnolla suostuneet siellä heinikossa minulle poseeraamaan. Oikea hommahan olisi tietenkin ollut, että olisivat keskeyttäneet syömisen, siirtyneet näkyvälle paikalle ja kohonneet kuvauksellisesti  takajaloilleen.  

Saatuani pitkän nousun lopulta taisteltua, oli mäen päällä levähdyspaikka, missä laitoin lännintä ruokaa retkeilyeväsmössöstä, mikä ei ole niitä lempiravintojani. Siinä ehti useampikin käydä minua haastattelemassa ennen kuin sain evääni syötyä. Yksi nuoripari kävi juttelemassa ja palasi sitten hetken päästä takaisin. Oli noteerannut pyörässäni olevan Suomen lipun ja kysyi olenko Suomesta. Kertoi isänsä muuttaneen nuorena Kanadaan Tampereelta.

Mile 393 (Täällä paikat ilmoitetaan mailien mukaan.  Fort Nelson on mm. Mile 300).

 

Minulla oli pitkä viikko, 7 päivää ja 951 km (G-mapin mukaan).  Se tekee n. 135 km päivää kohti ja vaikka jaan sen kahdekasalla, jää vielä n. 118 km (huomioin siis lepopäivän). Tarkoitus ei ollut ajaa näin pitkään, mutta kun ei ollut oikein mieluista paikkaa levätä aikaisemmin.  Kyllä minä tunsin selvää väsymystä parina viime päivänä ja tämä lepopäivä on kovasti tarpeen. Toivottavasti en vielä pilannut mitään.  Tuolla tiellä kun ei voi ottaa ajaessa kovin kevyesti. Kun pyörä painaa n. 70 kg ja mäki on edessä, ei sitä yksinkertaisesti voi ottaa ainakaan kovin kevyesti.  Nyt on kolme ajorupeamaa takana ja Juhan mukaan ja aikaisempiin kokemuksiini vedoten ajattelen, että 6:n viikon jälkeen alkaa kunto olla sellainen kuin se nyt yleensä voi olla. Minulla on tällä reissulla vaivannut polvet poikkeuksellisen paljon. Toivon, että ne vähitellen tottuvat tähän hommaan. Polvivaivathan olivat aikoinaan yksi syy pyöräilyn aloittamiseen. Minä aloin käyttämään noita luontaistuotteita, vihersimpukka ym. kapseleita reipas 10 vuotta sitten Nyt olen varmaan puoli vuotta ollut ilman. Lieköhän siinä osasyy lisääntyneisiin polviongelmiini? Jos löydän täkäläisistä kaupoista vastaavaa, koitan taas kokeilla, tai sitten pitää pyytää Pekkaa tuomaan yksi paketti tullessaan Seatleen.

Hotellissa muuten voisi kuvitella olevansa Thaimaassa, henkilökunta on aasialaista syntyperää, tai ainakin siltä näyttää.  Minulla alkoi eilen hangata toinen jarrupala.  Koitin säätää, mutta sitten huomasin, että takaratas on pahasti mutkalla.  Olin huomannut yhden pinnan katkenneen, nyt havaitsin niitä olevankin kaksi. Purin pyöräni laukuista, nostin tiepuoleen ja vaihdoin pinnat. Vanne oikeni ja pääsin jatkamaan matkaa. Jarrupalat ovat sen verran kuluneet, että tarkoitus on vaihtaa ne vielä tämän illan aikana.  Nyt tuntuu, että tälle  loppupäivälle on tarpeeksi hommaa, niin että en pitkästy.  Matka jatkuu huomenna Fort St. John:iin  ja sieltä Prince George:een. G-mapin mukaan jälkimmäiseen paikkaan on  818 km, joten 7:n päivän ajomatkalle se tietäisi  116 km: keskimatkaa, joka olisi aika lähellä keskimääräistä tavoitetta. Toisaalta pysähtyisin kyllä mieluummin 5. – 6 päivän ajon jälkeen. No, sen näkee, missä kunnossa jalat ovat huomenna, jos tuntuu, niin pysähdyn jo välillä