keskiviikko 21. elokuuta 2013

20.8.2013 Summit Lake (+)

 
Laitoin oman kuvani, että ei syntuisi epäilystä, että tehtailen näitä juttuja Syötteeltä. 


Lahdin liikkeelle Muncho Laken pohjoispäästä sateeseen, jota kesti aina kahden paikkeille asti.  Tämä Muncho Lake kuuluu pieneen kansallispuistoon, pitkänomainen kirkasvetinen järvi korkeiden vuorten ympäröimänä. Ehdin päivän aikaan vielä toiseenkin kansallispuistoon, ”Stone Mountain ..” kansallispuistoon.   Olin katsonut että kahden päivän matkaksi tulisi noin 260 km, joten koitin tähdätä majoitusta noin puolisväliin ja se sattui suunnilleen jälkimmäiseen kansallispuistoon. Siellä olikin navigaattorin mukaan motelli, mutta sen pitäjä väitti sitten illalla kun sinne saavuin, että ei ole tilaa. Tosiasiassa siellä ei ollut ketään, mutta ilmeisesti oli hauskempaa särpiä olutta kun ei asiakkaat häirinneet.   Kysyin muista majapaikoista, sanoin että kahden mailin päässä on leirintäalue ja 10 mailin päässä motelli. Se kaksi mailia oli pitkä, jyrkkää nousua ja sitten se leirintäalue oli 1400 m:n korkeudella ja niin kylmä ja tuulinen  paikka, että jatkoin matkaa vaatteita lisäillen. Kun olin ajanut reilut 30 km, alkoi olla jo hämärää. Klo 21:30, ajoin metsään ja laitoin jo otsalampun valossa telttani pystyyn komeiden kuusien katveeseen.  Se siitä majoituspuolesta.
 
Näitä upeita jokia täällä riittää. 

Päivän muu anti oli jylhiä vuoristomaisemia, pari hirveä jotka jolkottivat pois ennen kuin sain kameraa esille ja jokin peura, senkin kohdalla sama juttu.  Päivä oli aika  raskas, matkaa kertyi 134 km ja nousuja oli  reilusti yli kilometrin. Yksi kahvipaikka sattui Muncho Laken jälkeen   alkumatkalle, Toad Riverille.  Muutoin tämäkin päivä oli asumatonta korpea, tai vuoristoa.  Matkaväsymys painoi jo selvästi, kuudes ajopäivä Whitehorsen lepopäivän jälkeen.


Ei kommentteja: