maanantai 19. elokuuta 2013

19.08.2013 Muncho Lake

Tällainen elikkolauma tukki tien!



Mielenkiintoinen päivä. Tänään niitä puhveleita oli pitkin päivää.  Olipa yksi niin iso lauma, että meni varmaan lähes 10 minuuttia, ennen kuin päästiin ohi. Siihen kertyi jo hyvänlainen autojono ja kun etummainen ei uskaltanut lähteä puskemaan läpi, siinä sitä oltiin. Minä ajoin viimein itse ja sitten ne tulivat autotkin perässä.   Päivällä pysähdyin syömään yhdelle huoltoasemalle Liard Riverillä. Kehuivat siinä kuumia lähteitä ja niin minä päätin kokeilla. Ei kaduta, kokemus oli todella miellyttävä. Olisin viihtynyt siellä pidempäänkin, mutta oli vähän ajatus ajella tänne Muncho Lakelle.
 
Kyllä se on karhu, vaikka minun ajaessa toisella kädellä ottama kuva ei kummoinen olekkaan. 

Uintipaikan vieressä näin pienen karhun. Oli niin pieni, että ajattelin emon olevan lähellä, siksi en pysähtynyt paikalle, vaan otin kuvan lennosta. Eipä siinä pyörällä polkiessa paljon yhdellä kädellä suumailla, kuvan kuitenkin sain räpättyä. Eläinkokemukset eivät loppuneet tähän. Vielä kuumilta lähteiltä tänne Muncho Lake:lle ajaessani kohtasin tiellä joitakin elikoita, olivatko vuohia vai kauriita, en tiedä nimeä.   Jos joku tietää nimen, valistakoon.  Minulla meni aika myöhään, ennen kuin pääsin tähän majapaikkaan. Ensiksikin, heräsin vasta seitsemältä ja sitten se minun kuumien lähteideni kylpy vei aikaa. Loppupätkä oli vielä aika nousuvoittoinen, että alkoi ilta jo olla aika pitkällä majoittuessani.  Matkaa tälle päivälle kertyi 130 km. Ilma oli tänäänkin ajoittain sen verran viileä, että olen tyytyväinen, kun olen matkalla etelän suuntaa.  Mietin tässä, ajanko Fortt Nelssoniin, ennen kuin pidän tauon. Olen nyt ajanut 5 päivää yhtä kyytiä ja Fort Nelssoniin on sen verran matkaa, että ei se yhdessä päivässä mene. Mutta välillä ei taida olla paikkaa, jossa välttämättä olisi kaksi yötä.


Ei kommentteja: