YLIKUNTO VAI ALIKUNTO?

 

Siellä jossakin ?

Viisi vuotta sitten menin elämässäni ensimmäisen kerran kuntosalille pyytäen Juha Rankista opastamaan minua ehkä tunnin verran, mitä minun pitäisi tehdä, että paikkani kestäisivät suunnittelemani Gibraltarin matkan. Luulin olevani hyvässä kunnossa. Uskoni perustui hiljalleen lisääntyneisiin pyöräily- ja hiihtokilometreihini edellisten 5:n vuoden aikana. Ja olihan kuntoni toki suunnattomasti parempi kuin hautaa lähentelevä tila, josta sen paraneminen alkoi jätettyäni alkoholin ja sitten hetken päästä tupakan. Siis subjektiivinen kokemus tilastani oli hyvin positiivinen, sen sijaan jolakin yleisellä mittarilla mitattuna se ei kovin kummoine ollut.

No, Juha sanoi, että ei hän toimi sillä tavalla, 3. kuukauden jakso on lyhyin, johon hän alkaa. Nyt niitä jaksoja on kertynyt aika monta. Niiden aikana lihaskuntoni on kehittynyt omasta mielestänikin käsittämättömän paljon. Tämä vihjeenä kaikille niille jotka miettivät, kannattaako varttuneena alkaa liikkumaan ja kuntoilemaan. Juha on toki ollut minulle paljon enemmän kuin kuntosaliohjaaja. Olen saanut häneltä opastusta kaikkea liikkumista ajatellen, lihashuoltoa koskien, ravintoa ja lepoa koskien ja hän on ollut viime aikoihin asti lähes ainoa henkilö, jonka kanssa olen voinut keskustella liikkumiseen littyvissä asioissa.

Tavoitteena on pitkäaikainen liikunta tai erittäin pitkäaikainen liikunta kuten tässä tapayksessa. Viime kesänä matkani kesti 97 päivää. Siis kolme kuukautta maratoonin energiakulutusta vastaava liikuntasuoritus päivä toisensa jälkeen! On selvää, että jos pyrkimys on tällaiseen, niin myäs harjoittelun täytyy olla pitkäkestoista, ainakin minä ajattelen näin. Minulla ei ole ennen 52 ikävuottani mitään merkittäviä liikuntasuorituksia joten kaikki kuntopohja on täytynyt luoda sen jälkeen. Minulla ei ole ollut ongelmaa viihtyä ladulla eikä pyörän selässä, kyse on ollut kaiken aikaa enemmän ajan käytöstä. Tosiasiassa pääkoppani on useimmiten kaivannut sitä harjoitusta eniten. Vaikeus on ollut enemmänkin siinä, että olisin malttanut pitää lepopäiviä, yksikin viikossa on tuntunut toisinaan vaikealta. Viime vuonna viikottainen harjoitusaika oli pikemminkin lähempänä 30 tuntia kuin 20:tä.

On selvää, että tällöin saattaa olla vaara ylikunnosta. Olen saanut kyllä lukuisia neuvoja vähentää liikuntaani, kuuntelen kyllä mielelläni kaikkia neuvoja ja mielenkiintoisemmat vien Juhan arvioitaviksi. Ei kuitenkaan tule mitään, että vaihtelisin jatkuvastti suunnitelmaani ja minulle on riittänyt hyvin Juhan asiantuntemus, kunhan olen vähitellen oppinut kuuntelemaan häntä. Niin, ylikunto sana on kyllä hieman omituinen. Minun käsitykseni mukaan tila on päinvastainen, niin tiheää ja raskasta harjoittelua, että keho ei kerkiä palautumaan lepojaksojen aikana, rasitus vähitellen kasaantuu ja suorituskyky alkaa laskemaan harjoittelusta huolimatta. Ainoa keno on lepo, sitä pidempi, mitä pahempi tila on. Seuraan ajoittain tilaani tässä suhteessa Polarin sykemittarin testillä, jossa on asteikko 1-10. Olen pahimmillani päässyt kolmeen, ei siis paha. Testi suoritetaan aamulla herättyä, ensin maataan testin aikana hetken sängyssä rauhassa ja merkkiäänen jälkeen noustaan seisomaan taas hetkeksi. Mittari laskee ylikuntoasteen pulssieroista. Testin voi suorittaa myös suuntaa-antavasti pelkästään mittaamalla pulssin sängyssä ja seisaallaan sängyn vieressä.

Mitä enemmän liikkuu, sitä enemmän oppii lukemaan omaa kehoaan, kuuntelemaan sitä. Matkojeni alkuosalla olen tarvinnut lepopäiviä tiheämmin ja matkan edistyessä kestävyys kasvaa jos asiat ovat muutoin kohdallaan. En ole lakannut hämmästelemästä sitä, miten nopeasti palautuminen aikamoisestakin väsymystilasta tapahtuu lepopäivän aikana. Takana on kuitenkin jo monta harjoitustuntia. En usko oikein koneisiin, joilla harjoitellaan 5 minuuttia päivässä ja lylätään loppuksi ajaksi sängyn alle. Tämä tuleva haaste, ennakkoajatuksena 10 kuukautta pitkä yhtäjaksoinen matka, on kuitenkin arvoitus. Miten keho reagoi siihen, miten osaan jaksottaa levon oikein ja syödä riittävän määrän oikeanlaista ravintoa? Tärkeä kysymys on myös kaiken aikaa se, että osaisin liikkua aiheuttamatta itselleni rasitusvammoja. Jos jokin paikkani pettää niin, että se estää etenemisen, kyseessä saattaa olla joko huono tuuri tai mikä pahinta, oman arviointikykyni pettäminen. Liika ahnehtiminen liian raskaiden päivämatkojen kanssa voi kostautua ja toivon viisautta ja malttia itselleni sellaisen suhteen. Toki Juha on panostanut harjoituksessakin ilmeisempien rasitusvammojen ennaltaehkäisyyn sopivilla harjoitustekniikoilla.