tiistai 9. huhtikuuta 2013

TYÖUUPUMUKSESTA-EXHAUSTION

Kuva on Syötteen maisemisesta, Erkki Riihiahon ottama 6.4.2013


Marko Hoikanniemi kirjoitti blogissaan vastikään työuupumuksesta. Ajattelin kertoa hieman omasta kokemuksestani asian suhteen. Tällä asialla on enemmän kuin aasinsillan verran yhteyttä pyöräilyintooni.
Olen tehnyt aika pitkän uran projektitöissä, mm suunnittelijana, tarjouslaskijana ja projektinhoitajana. Työ on vaativaa, aikatauluihin sidottua ja aika hektistä. Niin on varmasti monet muutkin työt. Olen ollut CAD-suunnittelijana aika uranuurtajia mistä johtuen olen käyttänyt alkuun digitointipöytää ja myöhemmin hiirtä tarkkaan paikoitukseen todella paljon. Sain epäergonomisesta työskentelyasennosta niskaani hermokanava-ahtauman, mikä vaivasi minua vuosia, hitaasti pahentuen. Syksyllä 2008 otin vastaani suunnittelutyön , jossa ajauduin puoleksi vuodeksi kohtuuttomaan työtilanteeseen. Ainoa päivä, jolloin en istunut koneeni ääressä oli jouluaatto. Toukoskuussa 2009 niskani äityi sellaiseen malliin äkisti, että pelkäsin halvautuvani. Hain sairaslomaa ja kun se kahden viikon lomalappu kädessä kävelin lääkäristä ulos, romahdin tavalla, joka tuntui käsittämättömältä.


Seuraavan kerran työterveyslääkärillä käydessäni tämä ehdotti masennus- ja työuupumustestiä jotkja sitten tehtiinkin. Terveysaseman psykologin mukaan minulla oli vakava työuupumus ja vakava masennus. En kumpaakaan oikein silloin käsittänyt. Työuupumuksen osalta aloin asiaa vähitellen käsittämään, olihan miulla ensimmäinen ajatus sairaslomalle jäädessäni, että en kykene enään koskaan töihin, niin lopussa olin. Jotenkin kuitenkin ajattelin, että kun aikaa kuluu, niin kyllä se siitä korjaantuu. Aikaa on kulunut mutta jokin asia ei ole korjautunut. On niin kuin jotakin minussa olisi mennyt lopullisesti rikki. Tietyntyyppiset asiat, jotka liittyvat samankaltaisiin tehtäviin kuin työssä, saavat minut tolaltani ja ahdistumaan syvästi. On niin kuin olisin yliherkistynyt niille, eikä muutosta parempaan ole tapahtunut 4. vuoden kuluessa.


Olin töissä loppuaikoina isossa projektitalossa. Varsinainen esimies 600 km:n päässä, tiesi kovin vähän siitä, mitä minä tein. Toimeksiantoja tuli useilta eri taholta eikä kokonaiskuormitustani tiennyt kukaan muu täysin kuin minä itse. Viimeiseen projektiin lupauduin sillä ehdolla, että muita toimeksiantoja ei olisi tullut ja olisin saanut kaverin sitä tekemään. Kumpikaan asia ei toteutunut, löin lopullisen topin muille töille vasta puolessa välissä suunnitteluprojektia ja kaverin sain aivan loppumetreillä vasta. Näin jälkeenpäin ajatellen varsinainen esimieheni ei olisi voinut olla kovinkaan hyvin perillä työkuormastani. Minun itse olisi pitänyt asettaa rajani selkeämmin, usko vain oli, että selviän. Ja ylpeys, että hoidan homman. Työkaverini tiesi paremmin asian, mutta hän oli myösakin ylikuormittunut ja on jäänyt pari vuotta minun jälkeeni työuupumuksen takia sairaslomalle.


Jälkiviisaana voisin ajatella, että olisin koko työurani ajan voinut huolehtia paremmin itsestäni, ensiksikkin ergonomiasta ja toiseksi vältää kohtuutonta työkuormaa. Sekin tulee mieleen, että isoissa taloissa ihmiset voisivat koittaa kantaa aidosti huolta toistensa jaksamisesta. En suinkaan syytä ketään osaltani, en minäkään kyenyt kantamaan huolta työtoverini jaksamisesta, mistä pyydän häneltä anteeksi.


Niin ja miten tämä liittyy pyöräilyyn? Sen ahdistuksen ja masennuksen hoidoksi minulle on parhaimmaksi osoittautunut pitkäkestoinen liikunta. Kunhan pääsen pyörän selkään ja matka on tarpeeksi pitkä, hengitys muuttuu vähitellen helpommaksi ja elämä alkaa maistua. Perussairaudestani johtuen minulle ei keskushermostolääkkeet sovi, siksi tällainen “luomulääke” on mitä mainioin vaihtoehto. Minun kokemukseni on, että liikunta ja nimenomaan pitkäkestoinen, mieluiten vähintään pari tuntia kerrallaan, helpottaa mielen alakuloa, masennusta ja ahdistusta. Lisäksi sivuvaikutukset ovat mielestäni lähes pelkästään positiivisia. Lukipa melkein minkä tahansa sairauden hoitoon tai ennalta ehkäisyyn liittyviä ohjeita, niin liikunta löytyy yhtenä listalta, useimmiten vielä keskeiseltä paikalta.


Ei kommentteja: