maanantai 25. helmikuuta 2013

“MUUTA” MATKAAN VALMISTAUTUMISTA / “OTHER” PREPARATIONS FOR THE TRIP



Pohdin viime blogissani valmistautimisen henkistä puolta. Nyt ajattelin kertoa vähän siitä muusta valmistautumisesta.

Matkan teema on minulle tärkeä ja näen aika paljon vaivaa, että toisin sitä esille. En ole siinä varmaankaan kovin taitava, teen kuitenkin sen, minkä voin ja osaan. Kirjoittelen teemaan liittyen ajoittain, koitan kuitenkin olla rasittamalla sillä mahdollisia lukijoitani liikaa.

Olin varaamassa sunnuntaina lentolippuja Anchorageen. Matka jäi kuitenkin varaamatta. Kun lento oli muutoin selvä, minut ohjattiin ESTA:n sivuille. USA:han matkustavien täytyy täyttää ennakkoon matkustuslupahakemus ja siihen liittyy mm. Passin tiedot. Minun passini on vanhenemassa vuoden sisällä ja olin ajatellut hakea uuden vasta lähempänä matkaa. Nyt havaitsin, että minun on tehtävä se ennen kuin varaan lennon. Minulla ei voi olla eri passinumeroa lupajakemuksessa ja sitten matkalla. Käyn jättämässä uuden passihakemuksen tällä viikolla. Näin aika paljon vaivaa sen lennon kanssa, saa nähdä kuinka kalliiksi tämä viivästys tulee?

Kesää odotellessa kaunis kukkaketo Ukrainasta!

Passin lailla myös luottokorttini on vanhenemassa reissun aikana ja täytyy tilata sekin uusi. Samoin joudun sopimaan joitakin järjestelyjä, jos rahani loppuvat matkalla. En pidä turvallisuussyistä tililläni suuria summia (mistäpä minulla niitä edes olisi). Olen vaihtanut kaikki laskuni, mitkä olen voinut , E-laskuihin. Täytyy sopia jonkun kanssa, että skannaa sellaiset asiakirjat minulle, jotka minun pitäisi nähdä reissun aikan. En nyt oikeastaan tiedä, tuleeko sellaisia.


Olen aikaisemmin ladannut kartat navigaattoriini netistä. Nyt aion tilalla ne muistikortilla, olen vain venytellyt tilausta ajatuksella, että olisi sitten mahdollisimman tuoreet kartat mukana. Nyt kyllä ajattelin kysyä Carmini:lta, onko kohdealueelle tulossa tällä välin päivityksiä ja tilata karttamuistipalikan. Karttatiedostot ovat niin suuria, että vaaditaan hyvä internetyhteys sen lataamiseen verkon kautta. Vähän on tarvittu muitakin niksejä (koneen ei saa mennä lepotilaan latauksen aikana).

Minulla on jonkin verran vapaaehtoistöitä. Päivyrissä on merkintöjä tällekkin viikolle 4 kpl muiden merkintöjen lisäksi. Kun / jos matkaan lähtö koittaa, kaikkien merkintöjen pitää hävitä. Jonku muun on hoidettava sitten ne työt, joiden tekemisestä minä olen saanut nauttia.

Tämä majapaikkani täällä Syötteellä jää yksin. No, ei aivan yksin, minulla on hyvät naapurit ja yksi heistä on mahdollisen hälytyksen jälkeen muutamassa minuutissa paikalla. Jotain sentään aion tehdä tekniikan suhteen säästääkseni sähkölaskuissa. Ehkä pudottaa lämpöä aikaisempaa alemmaksi ja ilmastointiin ajattelin laittaa hieman muutosta, että saan sen ajoittain päälle, ts että se ei ole koko aikaa puhaltamassa lämmintä ilmaa ulos.
Edellistä matkaani suunnitellessani luin ulkoministeriön matkustustiedoitteet useimmista maista. Sen ajattelin tehdä nytkin. En tiedä tällä hetkellä edes, että onko viisumi johonkin maahan tarpeen. Se kyllä selvinnee tässä lähiviikkojen aikaan. Olen lisäksi sen verran katsellut reittiä, että tiedän mm laivayhteyden Panamasta Columbiaan, jopa aikataulut.

Espanjaa olen opiskellut sinnikkäästi, vaikka se on minulle vaikeaa. Päätin kuitenkin, että kun sen aloitin, niin kyllähän minä nyt yhden talven sitä opiskelen. Tänäänkin kuuntelin tekstejä kuulokkeistani ainakin 2 tuntia hiihdellessäni.

Teinpä muutoin mitä tahansa, fyysinen valmentautuminen jatkuu koko ajan suunnitelmien mukaan. Jos minulla jokin hyvä ominaisuus ylipäätään on, niin tekemistäni suunnitelmista kiinnipitäminen. Se on oikeastaan aika helppoa, kun en ole esimerkiksi harjoitusten laistamisessa enään vuosiin hyväksynyt laiskuutta tekosyyksi, pitäisi löytää jokin parempi syy.

Monta asiaa ehtii käydä mielessä, ehkä liiankin monta. Myös se, että jos en palaa reissulta. En sitä kovin paljon pohdi, sen verran kuitenkin, että ei voi sanoa että en olisi ajatellut koko asiaa.





I pondered on my last blog about spiritual preparations for my trip. Now I thought I tell a little bit about other things.
The theme for my trip is very important and I make a lot of effort to bring it up. Probably I’m not very skilled with it, but I do what I can writing about it from time to time and try not to burden readers too much.

On Sunday I was about to make reservations for flying tickets to Ancourage, but couldn’t do it. The flight was clear but later I was guided to ESTAs page and I noticed that when travelling to USA one has to fill a travel authorization application with e.g. information from passport. My passport is getting out of date and I thought I’d pick up a new one later. However I noticed that I have to do it before booking the flight because there can’t be a different passport number on my application and in my passport when travelling. I have to leave my new passport application this week. I used a lot of time with booking the flight and let’s see how much this waiting will cost me?



Here is a beautiful flower field from Ukraine while waiting for summer!

Like my passport my credit card is getting out of date and I have to apply for a new one. I also have to make some arrangements in case I run out of money on my trip for some reason. For safety I don’t have lagre amounts on money on my bank account, not that I have so much of it. All my bills come electronic and I have to make an agreement with someone to scan and send documents that I need to see via e-mail. Only I don’t know if there will be any.

Earlier I have loaded maps to my navigator from internet now I was about to order them in memory card. I’ve waited to get the newest maps. I was about to ask from Garmin, if they do any updates on map areas and then order for a map memory block. Map files are so big that it takes a good and fast internet access to load them successfully via internet, sometimes even other tricks (computer is not allowed to go to “sleep”-mode while loading)

I have some voluntary work on my agenda e.g. 4 notes this week among others. If / when my trip starts all has to be gone and someone else has to take care of the work that I have enjoyed.

My cottage in Syöte will be left alone. Well, not quite, I have some good neighbors and in case of emergency one of them will be here in just few minutes. After all I’m going to do something about saving in electricity bills. Maybe drop the temperature lower and adjust the ventilation so, it won’t blow warm air outside all the time. When preparing my last trip I read almost all State Department’s documents concerning travelling on different countries. And that I was going to do now also, I don’t have a clue if I need a visa somewhere. That I’ll find out in few next weeks. Additionally I have checked my route including the seaway from Panama to Columbia.

I have studied Spain persistently even though it’s hard for me. I decided that since I’ve started studying I’ll manage it over one winter. Even today I listened Spanish at least 2 hours when skiing.

Whatever else the physical training continues all the time like planned. If I have any good qualities, sticking to plans is one of them. In the end it’s quite easy because for years I haven’t accepted laziness for a reason not to exercise, one has to have a much beter reason for that.

There are a lot of things going through my mind sometimes maybe too many, including what if I never come back? I don’t think of it very often, but I can’t say it hasn’t crossed my mind.

English version: Marika Kamps

 








Ei kommentteja: